Aamusumua Tiilikalla, Tiilikkamelonnan osa 2

Olen laittanut herätyksen kello neljän aikaan, mutta tapani mukaan herään paria minuuttia ennen kuin puhelin hälyttää. Kurkistan teltan oviaukosta ja totean että hyvältä näyttää. Sitten vaan lämmintä päälle ja vesille. Aamusumu on koko ajan liikkeessä, joten yhteen paikkaan ei kannata jäädä. Kajakilla voi siirtyä helposti paikasta toiseen sumun liikkeitä seuraten.

Idän taivaalla on lähes kirkasta, mutta vain hetken. Viereiseltä suolta vyöryy sumuseinämä, joka välillä peittää näkyvyyden kokonaan. Välillä taas selkenee.

Sumun seasta kuuluu kuikan huuto ja kohta näen kuikkaperheen uivan rannan tuntumassa. Suolla huutelevat kurjet.

Sumuverhon väistyessä huomaan olevani ihan kalasääsken pesän luona. Ilmeisesti sääksellä on aamuvoimistelu menossa, koska se leyhyttelee siipiään pitkään ennen kuin lähtee lentoon.

Auringon noustua korkeammalle sumu muuttuu valkoiseksi ja alkaa vähän kerrassaan häipyä.

Palaan leiriin ja alan valmistella aamupalaa. Nuotiopaikka, jossa aion kiehauttaa nokipannukahvit, on hiekkarannan toisessa päässä. En ota kameraa mukaan kun arvelen, että sumujen mentyä ei ole enää mitään kuvattavaa. Niin väärässä olin.
Istun nuotiolla ja tuijottelen tuleen kun yht´äkkiä ihan läheltä kuuluu kurahdus. Järvellä näkemäni kuikkaperhe on tullut ihan lähelle rantaa, noin viiden metrin päähän minusta. Olen nähnyt paljon kuikkia, mutta en koskaan näin läheltä. Toivatko perillisensä näytille vai tulivatko näyttämään poikaselle, että tuo tuossa on ihminen, niitä liikkuu täällä joskus.

Vielä yksi ihme Tiilikalta. Telttaa purkaessa huomaan kaukana järvellä värikkään valoilmiön. Veden pinnalla on jotain hiukkasta, olisiko siitepölyä tai ehkä suopursuruostetta. Auringonsäteiden osuessa niihin tulee vedenpinnalle sateenkaaren sävyjä. Kuvassa ilmiö ei näy niin värikkäänä kuin luonnossa.