Pakkasaamu koskella

Helmikuun alussa huomaa jo selvästi päivän pitenemisen ja valon lisääntymisen. Päivän pituus on jo yli seitsemän tuntia ja joka vuorokausi se pitenee seitsemän minuuttia lisää. Ei taida olla sattumaa, että Valon päivä on helmikuun 3. päivä.

Olen koko sydäntalven odottanut näkeväni selkeän pakkasaamun auringonnousun koskella. Näköhavaintoja auringosta on ollutkin, mutta usemmiten juuri auringonnousun aikaan taivaanrannalla on ollut pilviä. Nyt oli luvassa pilvetön taivas, joten hiihtelin jokirantaa paikkaan josta odotin auringon nousevan. Talvella kylmyys ja kauneus kulkevat käsi kädessä, niin myös nyt. Koskella oli pakkasta 29 astetta. Kylmyydestä ei ollut muuta haittaa kuin silmälasien jäätyminen. En ole vielä keksinyt keinoa miten sen saisi estettyä. Vaikka hiihtäessä lasit pysyisivätkin sulana, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun kumartuu ottamaan kameraa esiin, lasit huurtuvat ja jäätyvät samantien.

Kuvauskaluston kanssa pakkasella ei ole ollut ongelmia. Kylmintä oli muutama vuosi sitten kun kuvasin Käylänkoskella 36 asteen pakkasessa. Siksi olikin ikävä yllätys, kun juuri nousevan auringon alkaessa levittää säteitään metsänrajan takaa kamera ilmoitti korttivirheestä. Olen kuvannut digikameroilla lähes kaksikymmentä vuotta ja korttivirheitä on ollut vain muutaman kerran. Nyt ei tietenkään ollut varakorttia mukana. Mitäpä siinä voisi tehdä, virta pois kamerasta, kortti pois, akku irti ja kortti ja akku uudelleen kiinni. Virta kameraan ja taas näytössä teksti "card error".

Vilkulin taivaalle, jossa valonsäteet nousivat upeana viuhkana taivaalle ja manasin mielessäni, että nyt jäi talven hienoin auringonnousu kuvaamatta. Vielä kerran otin kortin kamerasta ja pyyhin sitä mikrokuituliinalla. Se auttoi, korttivirheilmoitusta ei tullut enää. Mitä tästä opin, no ainakin sen, että varakortti pitää olla aina mukana.

Kullankeltainen aurinko ja punaiset pakkasusvapilvet, tätä odotin ja toivoin.

Kun aurinko oli noussut ylemmäs, sen valo löysi rantapuiden latvat.

Ilmavirta liikuttaa pakkasusvaa joen yllä ja maiseman väritys vaihtuu koko ajan riippuen siitä miten paljon valoa pääsee suodattumaan usvapilven läpi.

Tunnelmahetken taustamusiikista vastasi koskikara. Saukkoja ei näkynyt tällä kertaa.

Pakkasusvan liikkeet näki parhaiten kauempaa. Joen vesi on lämpimämpää kuin ilma, siitä syntyy usvaa, jota rannoilta hohkava kolmikymmenasteinen pakkasilma työntää ylöspäin.

Kiveskosken rannoilta pääsee helposti ihailemaan talvisen jokiluonnon kauneutta. Molemmin puolin siltaa on auratut parkkialueet ja varsinkin itärannan ylävirtaan menevää polkua on yleensä kuljettu niin paljon, että sitä voi kävellä läpi talven ilman lumikenkiä tai suksia.