Elokuun iltoja ja aamuja

Elokuun alkupuoli on antanut viitteitä siitä mitä kesä olisi voinut olla. On ollut aurinkoisia, jopa lämpimiä päiviä. Toisaalta pimenevät illat ja viileät aamut muistuttavat, että syksy alkaa olla lähellä.
Mutta vielä ehtii vesille, marjaan ja sieneen (kunpa ei olisi hirvikärpäsiä), istumaan iltaa rannalla ja löytämään viimeiseksi kukkaan ehtiviä kasveja.

Kuvat mökkijärveltä Savon sydämessä.

Odottelen illan hämärtyessä laiturilla pilvikerroksen väistymistä. Toivon näkeväni elokuun täysikuun ja kuunsillan.

Ilta tummuu yöksi. Pilvet pysyvät paikallaan. Sytytän lyhdyn valaisemaan yötä ja kääriydyn makuupussiin.

Puolenyön aikaan taivaalla on sen verran aukkoa, että kuun valo heijastuu yöpilviin. Tämän enempää kuutamoa ei tänä yönä ole tarjolla.

Aamu on selkeä. Lähden vesille kanootilla etsimään suomenlumpeita.

Olen niin aikaisin liikkeellä, että on odoteltava kukkien avautumista.

Suomenlumpeen kukka on pieni, vain pari senttiä läpimitaltaan. On vaikeaa kuvata sitä kanootista kun pienikin tuulenhenki pyörittää kanoottia.

Sorarannan matalikossa kukkii nuottaruoho. Nuottaruoho viihtyy vain puhtaissa vesissä. Kukassa on jotain tuttua. Se on kesäkukkaistutuksista tunnetun lobelian sukua.

Melon lahden pohjukan luonnonsuojelualueen rantaan. Luonnonsuojelualueen läpi virtaa maanalainen puro. Alue on kokonaan kivilohkareiden peitossa. Kasvuympäristö on suotuisa kasveille, jotka näillä leveysasteilla ovat harvinaisia. Hajuheinä on tänä kesänä menestynyt hyvin.

Louhukon uumenista löytyy vielä muutama haisukurjenpolven kukka. Kuivuneista kukinnoista päätellen sekin on kukkinut runsaasti.

Lehtopalsami vasta aloittelee kukintaa. Löydän vain yhden täysin auki olevan kukan.

Yövilkka, orkidean sukua sekin. Metsiemme yleisin kämmekkä, mutta niin pieni, että jää huomaamatta.

Kanootista käsin saan kuvaan ratamosarpion kukinnon.

Punaisen kanervan joukossa on yksi valkokukkainen.

Viime päivät ovat olleet kauniita, mutta tuulisia. Odottelen iltaan tuulen tyyntymistä ennen kuin lähden kajakilla järvelle. Tuulee edelleen, mutta kapeaan lahteen ei länsituuli yllä.

Rantakukkakasvusto keskellä järveä pienellä luodollaan. Sen löytää tästä joka kesä samalta paikalta.

Ilta-aurinko värjää rantakallioita. Edessä olevan saaren takarannalla näen lähietäisyydeltä kurjen. Ensin näkyy vain harmaa pää ruovikon keskeltä, seuraavaksi sen pomppaakin jo siivilleen ja kaartaa saaren taakse. En edes yritä ottaa kameraa esiin, niin nopeasti kaikki tapahtuu.

Auringon laskuun ei ole enää pitkä aika, mutta minulla on vielä matkaa kotirantaan, joten en jää odottamaan sitä.

Auringonlaskun jälkeen lahti on ihan tyyni. Illan viimeinen punerrus hehkuu vielä taivaalla. Majavakin on lähtenyt liikkeelle. Se ui vähän aikaa kajakin lähellä, mutta sitten se sukeltaa ja loiskauttaa häntäänsä.

On aika sytytellä lyhdyt ja kynttilät.

Aamulla järvellä on pientä sumua, mutta tuuli on heräämässä, joten sumu on koko ajan liikkeellä ja alkaa haihtua. Lähden kuitenkin käymään järvellä. Pitkän lahden keskellä on saaren ja niemennokan muodostama kapeikko. Kartassa sen nimi on Kuolio. Luulen, että nimi johtuu siitä, paikka on useimmiten tyyni vaikka muualla tuulisikin. Niin on myös tänä aamuna, Kuoliossa on tyyntä ja sumu on jäänyt leijumaan kapeikon kohdalle.

Odottelen auringonnousun, sitten melon takaisin rantaan ja menen jatkamaan kesken jääneitä yöunia.