Ruskaa etsimässä

Koillismaan ja Itä-Lapin ruska on tänä syksynä ruskeasävyinen johtuen koivunruosteesta ja kuusensuopursuruosteesta. Ruska ei siis tule hehkumaan kovin kauniina tänäkään syksynä. Viime vuonna oli samanlaista.

Koska viikonlopuksi oli luvattu pohjoisimpaan Lappiin selkeämpää säätä, niin lähdettiin katsomaan löytyisikö sieltä parempia ruskavärejä. Pitkälle piti ajaa ennen kuin värejä alkoi löytyä. Vasta Sodankylän pohjoispuolella bongasin ensimmäisen kirkkaanoranssin koivun ja muutamia kauniinkeltaisia koivuja.

Koko ajomatkan oli ollut pilvistä. Kaunispäällä munkkikahvia ryystäessä havainnoin ensimmäiset rakoilut pilvikerroksessa. Auringon valo osui pilvien raosta tunturin rinteisiin.

Kaunispään etelään suuntautuvaa maisemaa on tähän saakka häirinnyt vain hiihtohissit. Nyt maiseman eteen rakennetaan hotellia. On kuulemma tulossa luxushotelli aasialaisia vieraita varten.

Säätiedotus lupaili illaksi ja yöksi Inarin ympäristöön selkenevää. Koukkasimme muutaman kymmenen kilometriä Sevettijärven tietä Näätämön suuntaan. Edellisyönä oli ollut Etelä-Suomea myöten kirkkaat revontulet ja tulevaksi yöksikin oli ennustettu revontuliaktiivisuutta. Auringonlaskun aikaan reipas kaakkoistuuli työnteli pilviä kohti koillista. Lähdin rannalle kartoittamaan mahdollisia revontulikuvauspaikkoja.

Ruohokanukan syysväri ei petä. Se, samoin  kuin riekonmarja, saa aikaan loistavat maaruskan värit.

Olimme hyvissä ajoin rannalla odottelemassa revontulia. Monesti ensimmäiset loimut näkyvät heti hämärtyessä. Nyt taivaalla häivähti violetti vyö, mutta se hävisi samantien. Vasta vähän ennen puoltayötä alkoi varsinainen revontulinäytös. Niin kuin usein käy, niin nytkin revontulet syttyivät nopeasti, kuin katkaisijasta olisi käännetty valot päälle. Yht'äkkiä taivaalla loimusi joka puolella. Osa loimuista jäi pilvien taakse, mutta onneksi pilvikerroksessa oli aukkojakin. Kuu valaisi myös maisemaa ja väritti pilviä. Keinovaloista ei tällä seudulla ollut haittaa.

Se oli minun osaltani revontulikauden avaus. Olin nähnyt alkuviikolla Kuusamon Ala-Kitkalla hienot tulet, mutta kuvaaminen ei onnistunut, koska kameran jalusta majaili sillä hetkellä yli 400 kilometriä etelämpänä.

Aamulla jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, eli kohti Karigasniemeä. Luhtavilla kukkii tässä pienen suolammen rannalla.

Oranssi koivu Karingasniemen tien varrella.

Havumetsävyöhykkeen yläpuolinen tunturikoivualue loistaa syksyn väreissä. Toisen kerran tunturikoivut ovat juhla-asussaan talvipakkasella huurrekuorrutettuna.

Vaivaiskoivu värittää maisemaa oranssinpunaisena.

Ennen Karigasniemeä pysähdyimme tauolle tien varressa olevalle Bassecohkajoen putoukselle. Putous oli niin hieno, että teen myöhemmin siitä oman postauksen.

Karigasniemi-Utsjoki-tie kulkee lähes koko matkan Tenojokivartta. Monin paikoin lehtipuut peittävät näkyvyyden joelle, mutta tien varrella on levikkeitä, josta voi pujahtaa joen rannalle maisemaa katsomaan.

Tenon tie

Jos Tenon tietä pitäisi kuvata vain yhdellä kuvalla, niin se olisi tässä. Nuvvus-Ailegas tunturi kohoaa jyrkästi heti joen varresta. Joen vedenpinnan tasolta laelle on noin 400 nousumetriä.

Vähän ennen Utsjoen kirkonkylää on paikka, jossa tien viertä seurannut poroaita on kauempana, noin kilometrin päässä tiestä.  Se selittää miksi aluskasvillisuudessa on runsaasti poronjäkälää. Riekonmarja on vasta vaihtamassa väriä punaiseksi, nyt se on keltaoranssi. On kuin pieniä nuotioita olisi poronjäkälämatolla.

Punainen matto kulkijan iloksi, juolukkaa.

Ehdimme Utsjoen kirkkotuville juuri kun aurinko on painumassa tunturin taakse. Tuvat jäivät jo varjoon, mutta Mantojärven takarannalle paistoi kauniisti. Tähän loppuikin hyvä tuurimme sään suhteen. Seuraavan päivän paluumatka ajettiin sateessa ja vastatuulessa.