Aurinkoloma Naruskalla

Sallan slogan on "in the middle of nowhere" eli keskellä ei mitään. En voi oikein samaistua tuohon sanontaan koska Naruskan kairassa kulkiessani tunnen olevani kaiken keskellä kun ympärillä on kynttiläkuusia, puistomaisia metsiä, koskia, puroja, tunturien rinteitä ja alkavan maaruskan kauneutta.

Asustelin kaksi vuorokautta Naruskajoen varressa, pienessä hirsikämpässä. Sää oli kesän, vai pitäisikö jo sanoa syksyn parhaita. Päivälämpötila kohosi enimmillään 17 asteeseen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Yöt olivat kylmiä. Molempina öinä pakkasta oli muutamia asteita ja aamulla varvukot kuurassa. Kuluneen kesän erikoisuudesta kertonee, että parhaimmat säät olen tavoittanut Kilpisjärveltä ja nyt Naruskalta, joka on tunnettu pakkasennätyksestään.

Koivujen ruska ei ole vielä kunnolla alkanut, vain muutamissa koivuissa on keltaisia lehtiä. Kovin suurta värien ilotulitusta ei taida tulla. Lehdissä on paljon ruskeita pilkkuja.

Naruskajoen suvanto peilityynessä.

Suolta löytyy eniten ruskasävyjä. Tässä vaivaiskoivun oranssia.

Saunaa lämmittäessä voi samalla seurata auringon painumista Suoltioivan taakse.

Sinne se laskeutuu.

Heti auringonlaskun jälkeen alkaa viilentyä. Tarvitaan lämmintä päälle kun saunan jälkeen lähden tähyilemään iltataivasta.

Nuotio valaisee ja taivaanrantakin vielä vähän. Hentoa vihreää siellä on, eli pientä revontuliaktiivisuutta.

Vielä valoisalle taivaalle kohonnut revontulivyö jäi yön ainoaksi. Loimotus kesti noin viisi minuttia ja sammui sitten.

Sillä aikaa kuu oli noussut näkyviin metsän takaa.

Aamu on kylmä. Mittarissa on 4,5 pakkasastetta.

Jokirannan hillat ovat kohmeessa.

Kerään kuksallisen hillaa aamupalaa varten. Ne ovat herkullisia turkkilaisen jugurtin kanssa.

Aamuaurinko valaisee Suoltioivan lakea.

Jokirannan varvukko on kuurassa.

Tähän kuvaan pitäisi lisätä äänet. Sumun keskeltä kuuluu joutsenten ääntelyä. Ne ovat ylävirrassa joenmutkan takana.

Toisena aamuna ajan muutaman kilometrin päähän lammen rannalle odottamaan auringonnousua.

Juuri kun aurinko tulee esiin, alkaa lentokone piirtää savujuovaa taivaalle auringon yläpuolelle.

Päällekkäisvalotus

Mustikka huurrereunoineen.

Naruskajärven rantaa aamu-usvan hälvettyä.

Päiväkävelyllä Kenttälammen polulla löysin kauniit Rovakaltiolammit.

Liftasin leirikoululaisten huoltoauton kyytiin (kiitos Pirjo!) ja pääsin käymään Tuntsan Kuskoivalla. Nuoluskurun kodalle menevä tie oli sen verran huonokuntoinen, että minun autollani neljän kilometrin sivutie kodalle olisi jäänyt ajamatta ja Kuskoivan maaruska näkemättä.

Kuskoivan rinteitä värittävät punaiset mustikanvarpumatot. Sieltä täältä löytyy myös kirkkaanpunaista riekonmarjaa.

Kuskoivalta löytyy muistoja 60-luvun suuresta metsäpalosta. Puiden rungoissa on erikoisennäköisiä koloja kun tuli on kaivertanut puuta.

Oksantynkätaidetta kaatuneessa puunrungossa.

Riekonmarja hehkuu vastavalossa.

Luonnon sommittelema tilataideteos Kuskoivalla.

Kanerva kukkii vielä paikoin syyskuussa, kimalaisten onneksi ja kulkijan iloksi.

Nuoluskurun kota on noin 400 metrin korkeudessa, joten nousua laelle on vain 125 nousumetriä (Kuskoiva 525 mpy)

Nuoluskurun kota Kuskoivan juurella Nuoluskurun reunalla. Kuskoivan kodaksi sitä myös sanotaan.

Alimmainen Nuoluskuru on noin kaksi kilometriä pitkä kivikkoinen kuru Kuskoivan ja Nuolusrovan välissä.

Näihin rauhaisiin tulistelutunnelmiin on hyvä päättää. Naruska ja Tuntsa näyttivät kulkijalle parastaan.