Koskiseikkailu Kitkajoella

Aloitin aikoinaan melontaurani intiaanikanootilla, pikkujokia meloen. Jokimelonnassa eteen tulee väistämättä koskia, pieniä ja joskus isompiakin. Melominen virtaavassa vedessä on siis tuttua. Kun minusta liki parikymmentä vuotta sitten tuli yksinmeloja, muuttui melontakalusto yksikkökajakiksi ja melontaretket tasaisille vesille. Joskus kaipaan entisiä koskiseikkailuja.

Sain juhannukseksi vieraaksi tyttären perheen. Tavallisten kävelyretkien ohella päätimme tehdä melontaretken Kitkajoen kanjoniin. Kulkuvälineenä oli kanootin sijasta kumilautta ja retken toteuttajana Basecmp Oulanka.

Kolmen sukupolven naiset ja vävy on joukkueemme kun Basecampin kellarissa sovittelemme varusteita tulevaa koitosta varten. Alle fleeceä, päälle sadehousut ja melontatakki, jalkaan villasukat ja kumisaappaat, päähän kypärä ja mela kainaloon. Sitten parin kilometrin marssi Jyrävän alapuolelle. Tulemme rantaan parahiksi kun lauttamme lasketaan tyhjänä Jyrävän putouksesta. Virta kuljettaa lautan lähelle rantaa, josta se on helppo vetää maihin.

Jyrävä ja melontaretkemme kulkuväline

lautan kippari Jukka pakkaa varusteita

Pinja, 5 v, valmiina lähtöön

Istumme lautan reunoille ja Pinja keskelle ponttoonin päälle. Kipparimme Jukka antaa pikakoulutuksen melontaan. Ennen koskea on ankkuroitava saappaat tiukasti reunojen ja ponttonin väliin, koskessa on melottava silloin kun on käsketään ja melottava taaksepäin tai otettava köysistä kiinni silloin kun käsketään.

Tyrkkäämme lauttamme matkaan ja samantien alkaa kolmikilometrinen yhtäjaksoinen koskiosuus. Lautta niiaa ensimmäisen könkään kuohuun ja vesi pärskyy ympärillä. On melottava koko ajan että kulkisimme virtaa nopeammin jolloin lauttaa pystyy ohjaamaan. Melonnan ohessa vilkuilen ylöspäin. Korkeat kalliopahdat reunustavat koskea molemmin puolin. Ohitamme Kalliosaaren ja ehdin nähdä korkealla jyrkänteen päällä retkeläisiä katselemassa kulkuamme. He näyttävät kovin pieniltä siellä ylhäällä. Nyt ei ole mahdollista kaivaa kameraa esiin. Kaikkia melanheiluttajia tarvitaan pitämään lautta vauhdissa. Minulla on pokkarikamera vesitiiviissä kotelossa ja Pinjalla on myös vedenkestävä pokkari. Mutta koskessa Pinjan on pidettävä köysistä molemmin käsin kiinni, joten kuvien ottaminen jää suvantopaikkoihin. Maisemat vaihtuvat nopeasti. Sannan gps-kellosta katsoimme myöhemmin, että nopeutemme koskessa oli noin seitsemäntoista kilometriä tunnissa.

Kolmen kilometrin jälkeen Harrisuvannossa on ensimmäinen tasaisen veden osuus.  Tässä Pinjan kuvaamana Harrisuvannon riippusilta ja tyttäreni Sanna.

mummo meloo, kuvaajana Pinja

Harrisuvannon jälkeen alkaa seuraava, reilun neljän kilometrin yhtämittainen koskiosuus.  Matalikolla lautan vauhti hidastuu ja joudumme pujottelemaan kivien välistä. Yht'äkkiä Sannan mela takertuu kivien väliin, virta kuljettaa lauttaa eteenpäin ja mela jää tököttämään virtaan. Kippari rantauttaa lauttamme heinää kasvavan luodon reunaan. Sitten melojattaremme kirmaa heinikossa saaren toiseen päähän, kahlaa virrassa seuraavaan saareen ja pääsee nappaamaan melan mukaansa.

Jatkamme matkaa kivisessä ja matalassa vedessä. Seuraavaksi juuttuu koko lautta keskelle virtaa. Kippari-Jukka hyppää veteen irrottamaan lauttaa. Tässä pysähdyksessä on hyvänä puolena että saamme joukkueestamme ryhmäpotretin kipparin kuvaamana.

Ohitamme vaikuttavan Pähkänänkallion. Tuolla kallion laella olen monet kerrat katsellut auringon nousua sumusta. Nyt sumu tulee kuvaan pokkarin suojakotelon pinnalla olevista vesipisaroista.

Tulemme Harrihautaan. Tyynessä suvannossa lautalla kelluen evästelemme sämpylät ja mehut. Taustamusiikkina soi pieni putous.

Reitti jatkuu kohti Ahvenperän jylhiä maisemia. Matkanteko hidastuu kun virtaus vähenee. Lautta liikkuu pelkästään melojien voimin, ei virran auttamana.

Melomme vielä muutaman kilometrin, paikkaan jossa Kitkajoki päättyy ja tulemme Oulankajoelle. Jatkamme noin puoli kilometriä alavirtaan ja saavumme rajavyöhykkeelle. Tähän päättyy melontamatka.  Kyyti noutaa meidät ja lauttamme takaisin Basecampiin. On aika kiittää unohtumattomasta juhannusaaton koskiseikkailusta. Näimme matkallamme upeita kanjonimaisemia, kuten retken nimi lupaa: "Kansallispuiston kauneimmat maisemat".

Kitkajoen ja Oulankajoen yhtymäkohdassa, taustalla Huotinniemi

me teimme sen

paluukyytiä odottelemassa 

melontareitti