Sadetta on pidellyt

Ensiksi on kerron pihavieraiden kuulumisia. Puput ilmestyivät pihapiiriin heti kun ruohoa alkoi nousta sammalien välistä. Silloin ne olivat jokailtaisia vieraita. Nyt käynnit ovat harventuneet, mutta viime yönä emopupu toi poikasensa pihalle. Ensin huomasin vain emopupun kun se kaikessa rauhassa istui pihassa rapsutellen ja puhdistellen itseään. Kohta sen luokse hyppeli poikanen. Jostain syystä poikaselle näyttivät kelpaavan kuivat heinänkorret. Niitä se naposteli emon tarkkaillessa vieressä.

Oravakin oli pistäytynyt terassilla. En ole sitä nähnyt, mutta näiden ruuantähteiden jättäjästä ei kai voi erehtyä.

Sadesäällä on tyydyttävä lyhyisiin retkiin lähialueilla. Kukkasesonki jatkuu, joten kasveja lähden taas etsimään. Jätän auton Juhannuskallion alle parkkipaikalle ja lähden nousemaan ylös kalliolle poiketen hiihtoladun pohjalta rinnettä ylös. Suurten kuusten juurella, märässä sammalikossa pilkottaa keltaisia varsia. Viime sunnuntain luonnonkukkien päivän opastuksen perusteella tunnistan kasvin harajuureksi.

Oravanmarjakin on ehtinyt kukkaan etelään viettävällä jyrkällä rinteellä. Eteläisemmässä Suomessa oravanmarjat ovat varmaankin kehittyneet marjoiksi. Täällä vasta aloittelevat kukintaa.

Rinteen juurella, suurten kuusten alla rehevässä ja kosteassa maassa kasvaa erilaisia imarteita ja saniaisia. Tämä pisaroiden kerääjä lienee metsäimarre.

Sumu roikkuu puidenlatvojen tasolla ja väliin se pisaroiksi tiivistyneenä sataa alas.

Ensimmäinen kukkiva vanamo jonka tänä kesänä näen. Se kasvaa myös jyrkällä etelärinteellä ja siitä syystä on ehtinyt jo kukkaan. Yleensä tällä seudulla vanamot kukkivat vasta juhannuksen jälkeen.

Riekonmarjakin marjoo jo. Riekonmarjan lehdet ovat myös koristeelliset, mutta vihreänä eivät niinkään erotu muun kasvillisuuden joukosta. Mutta sen syksyn räväkkää punaista ruskaväriä ei voi olla huomaamatta.

Puistoistutuksia luonnosta. Muurahaisilla on kauniisti kukin koristeltu pesä. Tätä täytyy käydä katsomassa myös ruska-aikaan. Ruohokanukalla on riekonmarjan tapaan upea ruskaväri.

Kallion avonaisella, jyrkästi putoavalla rinteellä kukkii yksinäinen punainen kukka. Se on hankalasti jyrkänteen reunalla, joten en uskalla mennä sitä viittä metriä lähemmäs. Yritän telellä poimia sen kuvaan, mutta tuuli vaikeuttaa tarkennusta. Tunnistan sen kotona pikkutervakoksi. Tunturi-Lapin kasvi on täällä kasvualueensa eteläisemmällä reunalla.

Ihan parkkipaikan reunalta löytyvät nämä tähtitalvikit. Tähtitalvikin kuvaaminen on myös aika hankalaa. Kukan varsi on alle kymmenen senttiä pitkä ja talvikki painaa vielä kukkansa ujosti alaspäin. Minulla on aina mukana pieni pala vahakangasta, jonka päälle voin käydä mahalleni silloin kun on kuvattava ihan maan rajasta. Se on osoittautunut aika hyödylliseksi apuvälineeksi kukkakuvauksessa.

Lopuksi yksityiskohta päivän kämmekästä. Maariankämmekkä alkaa kukkia sopivasti juhannukseksi. Niitä täällä on paljon; soilla, ojissa ja pientareilla.