Vuosselintien varrelta Konttaisen juurelle

Monena talvena on tullut tavaksi aloittaa vuoden retket Valtavaaralta. Tällä kertaa en kulkenut Valtavaaran talvireittiä, vaan hiihtelin lumikenkäsuksilla Vuosselintien varresta Valtavaaraa aina Konttaisen juurelle. Keliolot ovat nyt sopivat omien reittien kulkemiseen. Vuodenvaihteen suojasää on tiivistänyt lumen ja pieni pakkanen kovettanut hangen pinnan. Ja luntahan nyt on lähes 60 sentin paksuudelta. Täällä Koillismaalla on jopa tavallista enemmän lunta vuodenaikaan nähden.

Joulunajan välipäivinä lämpötila oli käväissyt pari astetta plussan puolella ja tiputtanut lumet puista. Vain vaarojen laella on tykkylumi pysynyt. Siksi aamuhämäräinen metsä on tavallista pimeämpi koska puiden oksien lumi ei heijasta valoa.

Aamutaivas hehkuu värikkäänä.

Noin neljänsadan metrin korkeuskäyrällä alkaa puissa olla jäänteitä tykkylumesta.

Jyrkässäkin rinteessä nousu on helppoa kun suksi ei upota.

Valtavaaran kodalla on alkaa jo näyttää tykkytalvelta. Tykkyraja on siis noin 450 metrissä.

Valtavaaran laelta Vuosselijärven suuntaan.

Huurrekerros on pysynyt majan seinissä.

Tällä kertaa en ole ainut auringonnousun odottelija. Joukko venäläisiä kuvaajia on tullut lumikengillä kuvausretkelle. 

Loppiaisaaton auringonnousu

Valtavaaran laella ei yleensä näe tammikuun alussa paljaita koivunoksia.

Käännän selän auringolle ja lähden jatkamaan matkaa kohti Konttaista.

Suo Surmanoron yläpuolella. Jäljistä päätellen Valtavaaran majan ja Konttaisen väliä on kuljettu lumikengillä, lumikenkäsuksilla ja jalankin, mutta tuota moottorikelkan jälkeä ihmettelen. Moottorikelkkailijoiden kuuluisi pysyä merkityllä reitillä ja täällä luonnonsuojelualueella ei ole kelkkareittejä.

Tämän retken viimeisin auringonhäivähdys kalliopahdan kylkeen.  Jatkan matkaa kuruissa metsän keskellä. Toinen vaihtoehto olisi nousta Karhunkierroksen reitille, mutta helpotan loppumatkaa koukkaamalla idänpuolelta loivempaa reittiä Konttaisen parkkipaikalle.