Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

Hiihtoretkellä Pyhävaaralle muistelin Eino Leinon hiihtäjärunon sanoja. Eipä tällä kertaa muita sanoja tarvitakaan:

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun hanki on hohtava alla,

kun taivas kirkasna kaareutuu –

mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,

tuul' ulvovi, polku on ummessa

ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun ystävä häll' on myötä,

kun latu on aukaistu edessään –

mut parempi hiihdellä yksinään,

tiens' itse aukaista itselleen

ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun tietty on matkan määrä,

kun liesi viittovi lämpöinen, –

mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,

joka outoja onnen vaiheita käy

eikä tiedä, miss' oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun riemu on rinnassansa,

kun toivo säihkyvi soihtuna yöss' –

mut käypä se laatuun hiihtää myös

hiki otsalla, suurissa suruissa

ja kuolema kupeellansa.

Eino Leino, Hiihtäjän virsiä vuodelta 1900