1200 kilometriä Kroatiassa, osa 1, Pula-Rastoke-Senj

Kolmen sukupolven naisjoukkueemme matkaili syyslomaviikon Pohjois-Kroatiassa. Matkamme pääkohteena oli Plitvicen kansallispuisto, jossa vietimme kaksi täyttä vuorokautta. Muu aika kierrettiin nähtävyyksiä lähinnä Istrian niemimaalla. Meillä oli auto vuokrattuna koko viikoksi. Vain ensimmäinen majoituskohde Plitvicessä oli varattu etukäteen, muut varattiin sitä mukaa kun matka eteni ja tiesimme mihin tulisimme pysähtymään. Tähän aikaan syksystä on helppo liikkua autolla, koska turistiliikenne on vähentynyt. Majoituksen saantikaan ei tuota ongelmia turistisesongin ulkopuolella. Julkaisen neljä eri postausta yhtä aikaa viikon matkakohteista lukuunottamatta Plitvicen kansallispuistoa, josta juttu tulee julkaisuun myöhemmin, sitten kun olen saanut valtavan kuvamateriaalin käsiteltyä.

Lento Helsingistä Pulaan laskeutuu Pulan lentokentälle kello 1:30 paikallista aikaa. Ihme kyllä, autonvuokraus onnistuu yölläkin, tosin vuokraaja antaa auton avaimet kuljettajallemme lentoaseman ulkopuolella ja osoittaa pimeyteen parkkipaikan suuntaan, josta auto pitäisi löytyä kaukosäätimen avulla. Auton tarkastuksen voi kuulemma tehdä aamulla päivän valjettua ja ilmoittaa sähköpostilla tai puhelimella jos huomautettavaa löytyy. Sitä ennen vuokraaja on kauhistellut suunnitelmaamme ajaa yöllä 325 kilometrin matka Plitviceen, lähelle Bosnia-Herzegovinan rajaa. On kuulemma liukasta kun tiellä on puista pudonneita lehtiä. No, se on ehkä kuitenkin pienempi ongelma mihin Suomen alkutalven liukkailla olemme tottuneet.

Pula-Rijeka moottoritiellä on hiljaista, ajamme pitkään näkemättä yhtään vastaantuleevaa tai ohittavaa autoa. Moottoritiellä ei ole valaistusta, valona yössä on vain tienvarren huoltoasemat. Ja tietyömaan kohdalla robottimiehen valoa vilkkuva käsi! On aika hämmentävä tunne, kun yht'äkkiä auton valoissa erottuu kättään heiluttava mieshahmo, kroatialainen keino hiljentää autojen vauhtia tietyömaan kohdalla?

Jos liukkaudesta ei ole ongelmaa, niin sumusta on. Paikoin sumu on niin sakeaa, että näkyvyyttä eteen ei ole muutamaa metriä enempää. Moottoritien automaattinen nopeusrajoitus näyttää suurimmaksi sallituksi nopeudeksi 40 km tunnissa. Sekin tuntuu liian suurelta näkyvyyteen nähden. Alitettuamme vuoriston tunnelissa sumua ei ole niin paljon vuoren toisella puolen. Rijekan jälkeen käännymme Splitiin menevälle moottoritielle ja pian aamun valo alkaa läpäistä sumupilveä. 

Poistumme moottoritieltä vähän ennen Otočacin kaupunkia. Olemme kaupungissa vähän ennen kahdeksaa, jotkut kaupat ovat jo auki, samoin leipomo josta lähtee mukaan sekä suolaista että makeaa evästä huomiselle Plitvice-retkelle. Matka jatkuu läpi peltomaisemien kohti itää.

Kettu pellolla lähellä Plitvicen kansallispuiston rajaa.

Majapaikkamme on parin kilometrin päässä Plitvicen kansallispuiston kakkossisäänkäynniltä, Mukinjen kylässä. Koska majoitusvuorokausi alkaa vasta iltapäivällä ja lippumme kansallispuistoon ovat huomiseksi, käytämme päivän ajamalla Plivicestä kolmekymmentä kilometriä pohjoiseen, Rastoken kylään, joka on kuuluisa vesiputouksistaan ja niiden päälle rakennetuista taloista ja myllyistä. Minä olen käynyt Rastokessa 17 vuotta sitten, edellisellä Plitvicen kansallispuistovierailulla, nyt meillä on enemmän aikaa tutustua kylään ja ruokaillakin yhdessä kylän lukuisista pikkuravintoloista.

Tässä kronologiseen kerrontaan tulee kahden vuorokauden tauko. Plitvicen kansallispuistovierailu saa esittelynsä myöhemmin.

Tiistaina puolenpäivän aikaan jatkamme Plitvicestä Velebit-vuoriston etelälaitaa kiertäen Adrianmeren rantatielle. Vuoristoalue on karun kaunista. Ylhäällä vuorilla näemme valtavan suuren lammaslauman, jonka matkaa ohjaavat isot paimenkoirat.

Vuorten ruska on värittömämpää kuin Suomessa. Monien lehtipuiden syysväri muuttuu heti ruskeaksi eikä keltaiseksi. Väripilkkuna on joitakin keltaisia tai oranssinvärisiä lehtipuita. Ylempänä vuorilla monet puut olivat jo pudottaneet lehtensä.

Velebit-vuorten huippuja näkyy lähdettäessä Gospicin kaupungista kohti rannikkoa. Tielle 25 näkyvät huiput kohoavat noin 1200 metriin. Pohjoisempana on yli 1700 metrin huippuja.

Tien korkein kohta on noin 900 metrissä. Näemme ensimmäistä kertaa tällä matkalla meren. Pag-saari näyttää olevan ihan lähellä alapuolella. Mutta monta serpentiinimutkaa on vielä edessä ennen kuin olemme rantatiellä.

Karlobagissa tavoitamme tien E65. Sitä tulemme seuraamaan aina Opatijaan saakka, joka on Adrianmeren Kvarnerinlahden pohjukassa. Mutta nyt jäämme yöksi Senjiin.

Senj on tyypillinen kroatialainen rantakaupunki. Pääkadusta erkanee jyrkkään rinteeseen sivukatuja, joiden varsilla on pieniä hotelleja ja apartementoksia. Rinteen jyrkkyydestä johtuen lähes kaikista taloista on teatterinäyttämön tavoin upeat näkymät merelle.  Meidän yöpymispaikkaamme mennään katutasosta portaat alaspäin ja siitä huolimatta se on toisen kerroksen huoneisto.

Kroatian rannikon uimarannat ovat useimmiten pikkukivirantoja.

Villiviini rannan kävelykadun varrella.

Apartementoksemme lähellä oleva pieni uimaranta, josta näkymät kaupunkiin ja merelle.

Senj'in ilta alkaa hämärtää, katuvalot syttyvät. Katselemme maisemaa huoneistomme parvekkeelta.

Aamu on kaunis. Aivan kuin Suomessakin, punertavan aamuvalon hetki ei ole pitkä.

Lahden takana on Krk-saari. Matkaa sinne on noin kuusi kilometriä. Aamuaurinko punaa Krk-saaren vuoret.

Matkamme jatkuu kohti Opatijaa, Istrian niemimaalle (avaa linkki)