Senjalla, iltakävely Sommardalhaugenille

Skalandin sataman parkkipaikalla on pari matkailuautoa, joiden matkaajat ovat kengistä ja repuista päätellen menossa tai tulossa vaellusretkeltä. Tutkin karttaa ja sieltä löytyy kävelyreitti kylän keskustasta yli 600 metriä korkealle Husfjellet-vuorelle. Niin korkealle ja kauas ei aika eikä kuntonikaan riittäisi, mutta lähden kokeilemaan jaksaisinko matkan varralla olevalle Sommerdalhaugille, jonne matkaa tulee vain pari kilometriä ja korkeuseroa 327 metriä.

Polun aloitus on kirkon pihan takanurkasta, jossa on opastaulu. Kirkon ovessa on pieni ilmoitus, joka kieltää pysäköinnin muilta kuin kirkonmenoihin osallistuvilta. Autoista päätellen kieltoa ei ole huomattu tai muuten vain haluttu noudattaa. Kirkonmenoja ei näytä nyt olevan.

Polku kulkee muutaman sata metriä kuntopolun tapaista kapeaa tietä. Kun tie tekee mutkan oikealle, on polun varrella kyltti, jossa himmeällä kynänjäljellä on englanniksi kirjoitettu opastus; ei kannata mennä polkua suoraan, vaan kulkea kiertotietä, koska polku on vetinen. Jatkan siis tietä pitkin.

Vilkaisu taaksepäin kertoo, että jonkun verran olen jo noussut, koska lähtöpaikka oli meren rannassa.

Pilviä on kasaantunut vuorien ylle ja ajoittain vuoren rinteessä näkyy sateenkaari. Kastuminen uhkaakin yläilmoista, kun jostain pilvenriekaleesta alkaa tippua reippaasti vettä. Päätänkin vähän aikaa odotella juuri sopivasti matkan varralla olevalla laavulla sateen taukoamista.

Ihan mukava maisema laavulta avautuukin.

Sade heikkenee ja lähden jatkamaan matkaa.

On vähällä etten kävele ohi vuorelle kääntyvästä polusta, koska polkuviitta on huomaamattomasti maassa. Jo ensimmäiset askeleet ylös näyttävät mitä tuleman pitää. Polku on märkä ja mutainen, ja samanlaisena se jatkuu melkein koko matkan ylös saakka. Kengät pysyivät kuivina vain ensimmäisen kilometrin.

Jyrkästä noususta huolimatta suolla kävely tulee mieleen kun etsin polulta kuivimpia paikkoja. Kiviä polulla on aika vähän, vain toisin paikoin peruskallio pistää pintaan ja sitä pitkin lorisee vesi. Kiittelen sukka/jalkinevalintaani. Matalavartinen maastolenkkari ja siinä vedenpitävä Sealskinz-sukka pitää jalat kuivana. Puurajan lähestyessä alkaa puidenlatvojen lomasta avautua näkymät Bergsfjordenille.

Sateenkaari on taas näkyvissä vuoren rinnettä vasten. Siinäkö se aarre nyt on kiven alla.

Tunturikoivikko on lehdetöntä monin paikoin. Onkohan tunturimittari täälläkin vahingoittanut koivuja.

Olen noussut 327 metriä Sommardalhaugenille. Vieraskirjan sivuilla kävijät on numeroitu. Minun numeroni on 1432. Harmi, että en tullut katsoneeksi milloin kirja on aloitettu. Ehkä tämän kauden alussa. Polkutiedoissa sanotaan, että polku on kuljettavissa toukokuusta lokakuuhun.

Kiertelen laajaa ja tasaista lakea. Joka puolella on nähtävää, vuoret, ylänkölaakso ja meri.

Jos aikaa ja kuntoa olisi ollut, niin tuosta menee polku Husfjelletille. Tarvittaisiin vain toinen 300-metrin nousu. Ehkä joskus...

Kallio pistää esiin monin paikoin, mutta muuten maasto laellakin on märkää ja upottavaa.

No niin, tässä tulipaikka kunnon näkymillä.

Joku on tuonut puunrunkoja polttopuiksi.

Skaland on siinä ihan alapuolella. Sataman aallonmurtaja erottuu hyvin.

Alastulo on toki helpompaa kuin nousu, mutta polun märkien paikkojen kiertämisessä on oma vaivansa.

Tunturikoivikon aluskasvillisuutena on sankka saniaiskasvusto. Paikoin kasvaa myös pohjansinivalvattia.

Alarinteestä löytyy vielä muutama pohjansinivalvatin kukka.

Loppumatka on kuin pikataival tasaista tietä alamäkeen.

Polku Sommerdalhaugenille. Otin kartan talteen mahdollisia tulevia Norjan tunturinousuja varten. Vähintään tuollaiseen nousuun noilla korkeuskäyrillä siis pystyn.