Kohtaamisia mökkijärvellä

Parin viikon Pohjois-Suomessa oloni aikana Savoon on tullut täysi kesä. Minulle kesä alkaa silloin kun järvivesi on lämmennyt lähes 20-asteiseksi ja koivunlehti kasvanut niin että saunavastan voi tehdä. Toukokuun helteisestä säästä johtuen kesä etenee nyt vauhdikkaasti. Tuomen kukinta jäi melkein näkemättä, onneksi varjoisasta metsästä löytyi vielä kukkiva tuomi. Pihlaja on avannut kukkansa, samoin omenapuut ja pihasyreenit. Ei-toivotut kesävieraatkin ovat ilmestyneet. Mökkipihalla inisevien lauma toivotti tervetulleeksi.

Illalla kello 21 jälkeen on lämmintä yli 20 astetta. Työnnän kajakin vesille ja lähden melomaan lahden toiseen päähän peilityynessä. Käki kukkuu ja rantapuista kuuluu pikkulintujen laulu. Muuten on ihan hiljaista.

Mökkilahden vakioasukas tulee tarkastamaan kulkijan.

Ennen auringonlaskua taivaanrannalle kerääntyy pilviä, joten on hämärämpää kuin muina iltoina. Pimeä ei kuitenkaan yllätä tähän aikaan vuodesta.

Rannalla liikahtaa. Oh, tumma möhkäle ei ollutkaan kivi, vaan haapaa rouskuttava majava. Lakkaan melomasta ja otan varovasti kameran esiin. Uimassa olevia majavia näen useinkin tällä järvellä, mutta harvemmin olen tavannut majavan ruokailemassa. Ehdin ottaa pari kuvaa ennen kuin majava sukeltaa ja läiskäyttää vihaisesti häntäänsä.

Laskevan auringon säteet vilahtavat pilven raosta.

Seuraavan päivän melontaretkellä tuulee. Tuuli käy kapean lahden suuntaisesti, joten sitä ei voi vältellä vaan on mentävä vastatuuleen. Palkinto odottaa takaisin päin mennessä, silloin tuuli työntää kulkijaa.... ellei se satu kääntymään. Sellaistakin on sattunut, että tuuli pyörii aina vastaan.

Rentukka on harvinainen tämän karun, niukkaravinteisen järven rannoilla. Tiedän muutamia paikkoja jossa se viihtyy.  Rannan rentukkatupas erottuukiin jo kaukaa. Vietän pitkän aikaa sen vierellä katsellen ja kuvaten. Meloja pääsee vesikasvien lähituntumaan.

Suojaisessa lahdenpoukamassa ei tuule, mutta vesi väreilee kauniisti.

Kelluttelen tyynessä kallion juurella, aurinko lämmittää.

Illan viimeisillä valoilla kuvaan suokukan.....

...ja auringonlaskun.

Seuraana aamuna on tyyntä. Varustaudun viettämään koko aamupäivän järvellä. Kun melon saaren rannan tuntumassa olevien kivien ohi jään katselemaan kun kaksi lokkia kiusaa kivellä istuvia lokkeja, joista toinen hautoo. Lentävät lokit tekevät syöksyjä kivellä olevien päiden yläpuolelle.  Sitten huomio kiinnittyy kauempana järvellä karahkaan, joka näyttää liikkuvan. Menee hetki ennen kuin tajuan että joku siellä ui. Melon vähän lähemmäksi ja kiittelen mukaan ottamaani pitkäzoomista pokkaria. Ensimmäistä kertaa näen metsäkauriin uimassa.

Kauriin rantautuminen käy hetkessä. Saan kuvan kun se on juuri pomppaamassa vedestä, mutta seuraava laukaisimen painallus osuu vain rantapensaisiin. Kauris on todella nopea.

Sitkeä on tämä petäjä. Se on pysynyt samassa asennossa vuosikymmeniä, vaikka näyttää olevan kaatumaisillaan veteen.

Suokukka ei nimestään huolimatta kasva pelkästään suolla. Rannalla, kallioisen niemen kärjessä, on runsaasti suokukkaa.

Juolukan kukat ovat vaatimattoman näköisiä. Tässä vielä nupulla.

Rantojen vaiverot ovat melkein kaikki ohikukkineita, mutta vielä löytyy muutama kukkavarsi.

Suopursun kukat alkavat avautua.

Kuikka voisi olla tämän järven tunnuslintu. Joutsenet eivät pesi karuilla rannoilla, sorsatkaan eivät viihdy ja kurjet piilottelevat läheisillä soilla. Tämä järvi on kuikan valtakuntaa.

Käyn kiertämässä järven pienet kallioluodot.

Rauhallista on mökkijärvellä. Meloin kolmena päivänä 7-16 kilometrin lenkkejä, mutta en nähnyt yhtään ihmistä, yhtään venettä tai muuta vesikulkuneuvoa. Ainoat elolliset olivat nuo joista kerroin.

Vielä yksi pieni ihme. Kalliojyrkänteen pikkutervakko kukki viime kesänä juhannuksen aikaan. Nyt se oli avaamassa jo kukintoaan.