Melontaa Konnevedellä, osa 1

Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin viime syksynä. Kirkasvetinen Konnevesi ja sitä ympäröivät vuorimaisemat ansaitsevat hyvinkin kansallispuiston statuksen. Tutustuin Konneveteen melontaretkilläni yhdeksänkymmenluvun alkupuolella. Nyt oli aika palata.

Lähden matkaan Hanhitaipaleen kalasatamasta. Autolle on nyt parkkipaikalla hyvin tilaa, mutta epäilen, että paikka käy ahtaaksi lomakauden alkaessa.

Mukaan pakattavaa varustetta on paljon riippumatta siitä onko lähdössä yhden tai usemman yön retkelle.

Rentukat ovat nyt hehkeimmillään ja vesi on korkealla Konnevedelläkin. Rantapuiden tyvet ovat veden alla.

Kiertelen rantoja ja katselen erikoisia kalliomuodostelmia. Tämä lippaluola on Kodanovisen-saaren rannalla.

Nyt on rannoilla vaiveron kukinta-aika.

Iltapäivällä tuuli voimistuu ja nostaa järvenselälle korkeita aaltoja. Pysyttelen tuulensuojassa saarien sokkeloissa. Tarkoitukseni on mennä yöksi Pieneen Navettasaareen, mutta jään Majasaareen keittelemään kahvia ja odottelemaan että tuuli tyyntyisi illan myötä. Ellei tyynny, niin voin pystyttää teltan Majasaareen. Ainakin toistaiseksi Etelä-Konneveden kansallispuistossa voi leiriytyä jokamiehenoikeuksin. Monissa kansallispuistoissa yöpymiset on rajattu niille osoitetuille paikoille.

Majasaari on vanha tulipaikka. Siellä on jopa pöytä ja penkit, tosin lahoamispisteessä. Rantakalliolla on suurista kivistä koottu tulisija. Teltanpaikkojakin löytyisi. Harmina ovat muurahaiset, joita vilistää joka paikassa. Jotain hyttysiä on myös ilmassa, ne yrittävät tunkea silmiin ja korviin mutta eivät pure.

Niinkuin vähän arvelinkin, tuuli tyyntyy iltaa kohti. Lähden melomaan kohti Navettasaarta.

Heti kun kaarran kajakin saaren pohjoisrannalle, tiedän että tähän tulen jäämään yöksi, tähän eikä minnekään muualle. Laakea kallio, auringonlaskun ja -nousunkin suuntaan avautuva laavu, pieni saari jossa hyttyset eivät viihdy. Täydellistä.

Kajakista nouseminen kallio-kivikkorannalla on aina oma operaationsa. Pitää löytää sopivalla korkeudella oleva tasainen kivi tai ruohotupas, jonka kylkeen kajakin saa sivuttain. Lopulta saaren etelärannalta löytyy hyvä paikka, pehmeää turvemaata puun juurella ja sopivasti vettä kajakin alla.

Saari on pieni, vain kuutisenkymmentä metriä pitkä ja leveimmillään noin neljäkymmentä metriä. Mutta siinä on kaikki tarpeellinen; laavu, huussi, valmiiksi pilkotut puut ja jopa erillinen jätepiste. Jätepiste ei kuulu yleensä kansallispuistojen leiripaikkavarustukseen. Pienen Navettasaaren laavu onkin Rautalammin kunnan huoltama.

Luonnonmukaisiakin varusteita on saaressa. Kelpaa tällä kivipenkillä istuen katsella auringonlaskua järvenselän taakse.

Ennen auringonlaskua vedenpinta tasoittuu ihan peiliksi.

Pienessä saaressa on etuna, että näkee hyvin kaikkiin ilmansuuntiin. Illan värit ovat kauniita myös kaakon-etelän suunnalla.

Kello on 22.38. On auringonlaskun aika.

Vähän yli puolikas kuu on noussut lounaiselle taivaalle. Koska laavulla ei ole muita, en pystytä telttaa, vaan levitän makuualustani laavulle. Saarella ei ole ollut koko iltana yhtään itikkaa, mutta kaiken varalta ripustan sisäteltan rankiseksi laavun kattoon. Kaivaudun makuupussiin ja nukahdan.

Herään tuulen kohinaan ja aaltojen loiskeeseen. Olen nukkunut vain puolitoista tuntia. Mutta kun katson järvelle, niin en haluakaan jatkaa nukkumista. Yötaivaan pilvet ovat musteensiniset ja taivaanrannalla on edelleen kirkasta. Viritän jo sammuneen nuotion uudelleen ja jään katselemaan, mutta ennenkaikkea kuuntelemaan yötä. Viereisessä saaressa pulisevat teeret, kuikat huutelevat järvellä ja joutsenet kailottavat kauempana. Lähisaaresta kuuluu myös linnun ääni jota en tunnista, kähisevä ja sihisevä.

Kuu on hiipinyt Pienen Pyysalon yläpuolelle ja on laskeutumassa. Kesäyön valvojalle tarjotaan vielä kuunsiltakin nähtäväksi.

On vielä tunti aikaa auringonnousuun. Idän taivaalla punertaa jo. Arvelen, että pilvi ehtii levittäytyä taivaalle ennen kuin aurinko tulee esiin. Nyt on nukkumaanmenoaika.

Melontaa Konnevedellä, osa 2