Tuulesta tyveneen

Aamu alkoi tapaamisella kurjen kanssa. Lillin perhe oli nähnyt metson soitimella puolen kilometrin päässä meiltä, joten lähdin aamulla katselemaan josko se vielä näyttäytyisi. No, metsoa ei näkynyt mutta pellolta tapasin kaikessa rauhassa aterioivan kurjen.

Vaikka edellisenä päivänä tuuli oli pyyhkinyt jäät salmesta, oli aamulla kotirannan edustalla vielä niin paljon jäätä, että vesille ei päässyt. Lähdimme viemään toisen kajakin Leppävirran Kiviniemeen. Menomatkalla kaupasta tarttui mukaan lohipala, joka pääsi heti savustimeen.

Kiviniemessä oli tervetuloseremonia heti saavuttua. Kuikka kailoitti kovaäänisesti reviirihuutoaan. Sillä on hyvä syy muistuttaa minua reviirirajoista. Kun muutama vuosi sitten olin melomassa, suuntasin kajakin keulan päin pienen luodon heinikkoa. Muistelin, että siihen on  helppo rantautua keula edellä. Siinä vain sattui olemaan kuikan pesä, joten kajakki tömähti ihan hautomassa olevan kuikan viereen. Kuikka pakeni ja niin pakenin minäkin.

Herralanlahdella kävi kova tuuli. Etelätuulikin voi olla kylmä. Oli siis aihetta laittaa puita kiukaan alle ja saunoa. Jos olisin ollut reipas, niin olisin käynyt myös kastautumassa järvessä, mutta jäi tekemättä. Sen verran hyytävästi tuuli lahdella.

Sillä aikaa kun olimme Leppävirralla, olivat jäät siirtyneet kotirannan edustalta sen verran, että rannalla odotellut kajakki pääsi vesille.  Koska tuulikin oli tyyntynyt, niin ajattelin aloittaa melontakauden komeasti kiertämällä Kuokansalon.

No, eipä se Kuokansalon kierto onnistunut. Kuokansalon ja Pitkäsaaren välinen salmi oli kauttaaltaan jään peitossa.

Mutta Kuokansalon ja Heposaaren välissä oleva salmi oli auki. Se on majavan valtakuntaa. Pesällä oli hiljaista, mutta rannalla näkyi puusavotan jälkiä.

Kuokanselän kuikkakin huuteli, silkkiuikuit krääkyivät ja taisipa härkälintukin äännähdellä saaren kupeessa.

Eikä tämä melontakauden aloitus ollut edes myöhässä, koska viime keväänä pääsin vesille vasta toukokuun kuudes päivä.