Kukunnasta kukkasiin

Herättyä avaan oven terassille. Käki kukahtelee hyvänhuomenensa. Ensimmäinen kerta tänä keväänä kun kuulen sen kukkuvan. Ensimmäisestä kukunnasta on monia uskomuksia ja sanontoja. Niin kuin tämä: kuinka monta kertaa kuulet käen kukkuvan ensimmäistä kertaa keväällä, niin monta elinvuotta sinulla on jäljellä. Isäni uskoi tuohon ennustukseen... siihen saakka kun käen ilmoittamat vuodet olivat jo menneet. Sitten on tämä sanonta: idästä ilon käki, etelästä elon käki, lännestä lemmen käki ja pohjoisesta pahanonnen käki. Tämän aamun käki kukkui idän ja etelän välistä, eli kaakosta. Liekö sitten tarjolla iloa ja eloa.

Aamun melontani kiersi kotisaaren. Nähtävää ei ollut paljon reitin varrella, enemmänkin ääniä. Pulloonpuhaltaja (kaulushaikara) puhalteli jossain ruovikossa, myös sammakot lauloivat samalla suunnalla. Kun käännyin Voinsalmen virrasta Yöveden puolelle, tervehti kukkien "kraooo, kraoo"-äänet.  Vähän sen jälkeen kuului pieni "kuik" kun se sukelsivat.  Kun olin mennyt niiden ohi, alkoi järvellä kaikua kovaääninen "kuiiikka, kuiiikka"-huuto.

seitsemän viikkoa sitten kuvasin tällä paikalla revontulia

Juha L soitti ja lupautui näyttämään meille Kirkkokiven ja Kaperin linnan, eli Putelon Pirunportin. Talvella niistä puhuttiin ja nyt oli maasto sen verran kuivunut, että pääsimme hyvin noita lohkaremuodostelmia katsomaan.

Kirkkokiveä ei olisi taatusti löydetty ilman Juhan opastusta. Se on pienen omakotitalon kokoinen siirtolohkare, noin kymmenen metriä leveä ja viisi metriä korkea. Kauan sitten se on haljennut keskeltä. Notkea ja hoikka pääsisi pujottelemaan kiven läpi tuosta halkemasta. En ole kumpaakaan, joten tyydyin kuvaamaan lohkareen ympäristöä.

Kirkkokivi ja oppamme Juha

halkeama läpi lohkareen

Torasalon maasto on lievästi ilmaistuna monimuotoista. On kallioita, rotkoja, vuoria ja tiheää metsää. Putelon pirunportti tai Kaperin linna, jota nimeä paikalliset käyttävät, on vain viidenkymmenen metrin päässä metsäautotiestä, mutta jos paikkaa ei tiedä, niin ei sitä löydä. Kalliomuodostelma on todella linnamainen ulkopuolelta katsottuna. Kallioseinämän raosta pujahdetaan kapeasta aukosta kuin kujaa linnan sisäpihalle. Ja edessä on ihmeellinen kivikaari. Tuntuu käsittämättömältä miten tuo rakennelma pysyy kasassa. Keskimmäisenä kaaressa oleva kivi ikäänkuin näyttäisi leijuvan ilmassa. Lähellä on luola, joka on auki molemmista päistä. Hyvin sinne mahtuisi ainakin viisi henkeä nukkumaan.

kivilinna kätkee sisäänsä salaisuuden

pientä epävarmuutta tuntee tämän kivikaaren alla, putoaako katto

Illalla kävin vielä näsiälehdossa. On viimeiset hetket kuvata näsiän kukintaa. Itikat, nuo ilkeät imijät, olivat tavoittaneet meidät jo päivällä lohkareretkellä. Näsiälehdossa niitä oli vielä enemmän, ja ne oli isoja.