Poutapilviä ja heijastuksia

Alkukesän melotaretket eivät ulotu kauas. Aikaa kyllä kuluu, mutta matka ei paljon edisty kun talven jälkeen kajakissa istujalle on paljon näkemistä ja kokemista. Vähän väliä pysähdyn katselemaan veden pinnan tasolta avautuvaa järviluontoa, sen yläpuolelle kaartuvaa taivasta poutapilvineen ja rantapuiden heijastuksia. Tai jään kuuntelemaan lintujen konserttia rannan koivuissa keinutellen kajakissa aaltojen tahtiin. 

Auringonlaskun jälkeen värikäs iltapilvi heijastuu vedenpintaan.

Näkymä mökin ovesta houkuttelee vesille heti herättyä.

On niin hiljaista, että voi kuulla lahden pohjaan laskevan puron solinan.

Vaivero kukkii vielä rannan kivikossa.

Kajakista on parhaat näkymät veden pinnan heijastuksiin. Varhain keväällä, kun puissa ei vielä ole lehtiä, erottuvat koivujen valkoiset rungot erityisen hyvin rantaveden heijastuksissa. Kuvio muuttuu koko ajan nopeasti. Se mitä tarttuu kameran kennolle on aina yhtä arvoituksellista.

Syvän ja karurantaisen järven rannoilla on kuikan, kurjen ja majavan pesintäpaikkoja.

Vielä jaksaa. Puun juuret on osittain irronneet ja koholla rantapenkassa, mutta edelleen mänty sinnittelee kuin vartijana lahden suulla.