Pakkasaamu Suntsanniemessä

Hiihdän ensimmäistä kertaa tänä talvena jäällä. En ehkä vieläkään olisi uskaltanut, mutta rannan tuntumassa on suksenjäljet ja lumikengän jälkiä. Niitä seuraillen etenen kohti niemen kärkeä. Pakkasta on tämän talven ennätyslukema, lähes 20 astetta.

Nousen maalle lähellä Suntsanniemen kallioita, jätän liukulumikengät polun varteen ja lähden kulkemaan hyvin tallatua uraa kallion laella. Savolanniemen metsissä ja rannoilla kuljetaan paljon myös talvella, koska paikka ihan Saaristokaupungin laidalla. Noin kolmenkymmenen hehtaarin alueella on kivikkorantoja, suota, metsää ja kalliota.

Aamutaivas punertaa lumisten käkkyrämäntyjen takaa.

Edellisen päivän kulkijat ovat tallanneet taidetta jäälle.

Voi aina arvailla mistä kohti aurinko tulee esiin. Nyt auringonnousun suunnan paljastaa pieni pilvi, johon valo jo heijastuu.

Sieltä se nousee.

Kun aurinko on noussut vähän ylemmäs, alkavat punertavat valojuovat näkyä jään päällä ja rantapenkassa.

Lopulta valonsäteet löytävät männyn oksille.

Jalat pysyvät lämpiminä, kevytuntuvatakki-anorakki yhdistelmä pitää myös lämpimänä, mutta yhdet fleecehanskat on liian vähän tälle kelille. Seuraaville pakkasille kannattaa muistaa varautua paksummilla käsineillä.

Pakkaspäivä tuli hyödynnettyä muutenkin. Iltapäivällä auringon laskiessa kokeilin saippuakuplien jäädyttämistä. Noin yksi kymmenestä kuplasta onnistui jäämään kokonaisena hangen pinnalle.