Pilven takana on valoa

Aamupäivän hiihtely alkoi pilvisessä säässä. Yläilmoissa näytti käyvän voimakas puhuri, tuuli työnteli pilvimassaa kovaa vauhtia. Yht'äkkiä pilvikerrokseen tuli pieni aukko. Seurasin sen suurenemista kivutessani rinnettä ylös tykkykuusien keskellä. Kohta etelän taivaalta ilmestyi näkyviin kuunsirppi sinitaivasta vasten. Tämä kaikki tapahtui viidessätoista minuutissa.

Hento vastarusko erottui lännen suunnalla. Vastarusko on auringonnousun (tai -laskun) vastakkaisella suunnalla horisontissa havaittava punertava alue.

Pöllyävät pilvet siirtyivät nopeasti kohti etelää.

Yhtä nopeasti kuin pilvimassa äsken haihtui, se vyöryi uudelleen vaaran laelle. Tuuli tyyntyi täysin ja alkoi sataa ohutta jääkidettä.

Pilvi ympäröi joka puolelta. Olin keskellä ei mitään.

Olin jo lähdössä laskemaan rinnettä alas kun satuin vilkaisemaan taakseni. Siellähän oli valoa.
Se oli ensin ihan pieni, juuri silmin erottuva punainen läikkä pilvessä.

Sitten valo alkoi kirkastua ja sen viereen syttyi toinen valo.

Pian auringon toiseltakin puolta näkyi valoa ja haloilmiö alkoi hitaasti hahmottua taivaalle.

22° rengas, auringonpilari, sivuaurinko  ja 22° ylläsivuava kaari, näin Taivaanvahdin asiantuntijat olivat merkinneet sinne lähettämäni havainnon tiedoiksi.

Auringon noustua vähän ylemmäs, oikeanpuoleinen sivuaurinko hävisi, mutta vasemmanpuoleinen kirkastui entisestään.

Lännen taivas oli taas ihan selkeä, ei tietoakaan pilvistä, vaikka vain hetkeä aikaisemmin olin ollut pilven sisällä.

Tämä oli ehkä kirkkain sivuaurinko jonka olen koskaan nähnyt.

Pilvet olivat siirtyneet Valtavaaran suuntaan. Valtavaaran vaarajonon ensimmäinen kukkula oli vielä näkyvissä, mutta korkein laki piilossa.

Alas tullessa oli vähän samanlaista kuin lentokoneen laskeutuessa pilvikerroksen läpi. Muutama kymmenen metriä alempana taivas oli pilvessä, vain pientä valonkajoa näkyi auringon suunnalla.