Revontuliyö Naruskajokivarressa

Aura-auton työntämät lumipenkat tien varrella suurenevat mitä pohjoisemmaksi ajamme Naruskantietä. Vielä Naruskan kylällä tie oli märkä ja rapa lensi, mutta nyt tie on kuiva eli tien pinta on jo pakkasen puolella. Tienvarren maisemaa peittää lumikerros. Pari päivää sitten Värriön tutkimusaseman lumimittarissa, noin 50 kilometriä pohjoisempana, on ollut 19 senttiä märkää lunta. Toki on lumi sen jälkeen tiivistynyt, mutta vähän arveluttaa pääseekö perille asti autolla.

Lumesta ei kuitenkaan ole haittaa. Tiivistynyttä ja kohmeista lunta on maassa noin neljä senttiä, joten loppumatkan sivutiekin on ajettavassa kunnossa. Sitten vaan tavarat sisään kämppään ja tulet kaminaan. Kohta lämpö alkaa levitä pieneen tupaan.

Lähdemme lähimaastoon tutkimusmatkalle. Olen löytänyt kartasta mielenkiintoisen lähteikön joen varrella. Noin neljänkymmenen metrin levyisellä kaistaleella on korkeuseroa 15 metriä, mutta ihme on siinä, että paikka on merkitty karttaan suoalueena. Jyrkkä hiekkaharju muuttuu yht'äkkiä rinteen puolivälissä upottavaksi hetteiköksi. Pohjavesi pursuu harjun sisältä useana norona.

On vaikea ymmärtää, että jyrkkä rinne todellakin upottaa, mutta on se uskottava kun jalka painuu syvälle hetteeseen. Lähteikkö on noin sata metriä pitkä avoin alue joen varrella. Rovakaltionharjut ovat nimensä mukaiset, koska kaltio tarkoittaa lähdettä. Se on kääntynyt saamen kielen sanasta gáldu.

Jatkamme kävelyä Naruskantien toiselle puolen. Sieltä löytyy lisää Rovakaltio-paikkoja. Pienellä alalla on Rovakaltioaapa, Rovakaltionkangas, Rovakaltionoja ja Rovakaltionlammit. Kuvassa suurin Rovakaltionlampi.

Joen varrella on vähemmän lunta kuin muualla. Vesi on vielä ilmaa lämpimämpää.

Iltapäivällä pilvikerros repeää hieman, mutta aurinko pysyy piilossa.

Vähän ennen iltayhdeksää lähden käymään ulkona. Ajattelen testata vieläkö osaan kulkea pimeässä. Täällä katuvalojen ja kaiken muunkin valon ulottumattomissa on todella pimeää silloin kun kuukaan ei valaise. Mutta oven avattuani ulkona odottaa yllätys. Revontulet loimuavat kirkkaana taivaalla. Tulee kiire etsiä kamera, jalusta ja otsalamppu. Ehdin joen varren aukealle paikalle niin että saan muutaman kuvan yli taivaan nousevista loimuista. Sitten revontulet rauhoittuvat matalaksi kaareksi.

Idän taivaallakin on revontulia, mutta ne heijastuvat ohuen pilvikerroksen läpi.

Aamulla kuuden aikaan taivas on täysin selkeä. Revontulia olisi vieläkin, mutta ne eivät enää erotu kovin hyvin aamun sarastuksessa.

Taivas on täynnä tähtiä. Julkisuudessa on puhuttu, että juuri nyt näkyy paljon meteoreja. Lieneekö nämä kuvaamani viivat niitä.

Kotimatkalla poikkeamme vielä Saukkojärvellä. Pienien lampien pinnalla on jo ohut jääkerros ja Saukkojärvikin alkaa jäätyä. Monen viikon jälkeen ensimmäinen näköhavainto auringosta ilahduttaa.

Sallan yhteismetsän ylläpitämä tulipaikka on Saukkojärven rannalla.

Kenttälammelta lähtee merkitty viiden kilometrin polku Naruskantien varteen. Tien varren opasteessa polun kerrotaan olevan vaikeakulkuinen. Se on helppo uskoa kun kulkee vähän matkaa polkua. Maasto on pelkkää kivikkoa. On ehkä turvallisempaa tutustua reittiin sulan maan aikaan. Aivan polun alussa on pieni kallioiden ympäröimä lampi. Kallioseinämää pitkin lampeen laskevan puron kohina kuuluu voimakkaana kalliopintojen vahvistamana.