Jäähyväisiä

Lokakuu on lopullista irrottautumista kesästä. Se on myös luopumista monista kesäharrastuksista. Kuin lohdutuksena ja loppunäytöksenä luonto räväyttää viime hetken hehkun lehtipuihin ja pensaisiin. Sumusäästä huolimatta ruskan värit pomppaavat esiin harmauden keskellä.

Olin menossa pesemään venettä Sorsaveden rannalle. Tulihan se venekin puhtaaksi, mutta sumuinen järvi houkutteli vielä kerran tarttumaan airoihin ja soutamaan kohti näkymätöntä horisonttia.

Sumun keskellä yksityiskohdat erottuvat, kukka-asetelma Laajalahdessa.

Sorsaveden yksinäinen

Töyhtötukka

Korpipaatsaman syysväri on useimmiten keltainen. Saaren rantapuiden takaa pilkottaa kuitenkin hehkuvanpunainen paatsamapensas.

Pihlajanoksan kolme väriä.

Tällä koivikkorannalla kuulin puoli vuotta aiemmin kevään ensimmäisen peippojen konsertin. Silloin oli vielä lunta maassa ja järvi jäässä. Positiivisesti voisi ajatella, että nyt on enää kuusi kuukautta kun peipot laulavat taas.

Vene jää odottamaan ensi kesän seikkailuja.

Mökkitien yli kumartavassa metsälehmuksessa on vielä paljon vihreitä lehtiä.

Kajakkia en vielä laita talviteloille. Jospa vielä olisi aurinkoisia syyspäiviä ja tyyntä melontasäätä.

Jäähyväisiä jättävät hanhetkin. Meloessa en olisi niitä ehkä muuten huomannut, mutta niiden äänet kuuluivat jo kaukaa.

Sumuisena päivänä Valkeisenlammen takarantaa ei näy vaikka matkaa sinne on vain 300 metriä. Rantatien varrella on vielä värikkäitä kasveja ja pensaita.

Kallaveden lukion villiviiniseinä.

Kotipihan kallionauhuskin avasi lopulta kukkansa. Yhdessä jaloangervon kanssa ne lopettavat kesän kukkakauden.  

Taas yksi kesä on pois vaikka kuinka

sen lähtöä yritin jarruttaa

muistan niittyjen tuoksut ja leudot tuulet

nyt ne kaukana jo taivaltaa

Eilen soudimme auringonlaskuun

linnut lauloivat läpi yön

kastehelmi jonka aamulla poimin 

sen tänään timantiksi lyön

Maailma joka äsken väreissä loisti
taas kääntyy mustaan ja valkoiseen
niin kuin tuli joka hehkuu ja loistaa

päättyy tuhkaan harmaaseen

(Pave Maijanen, Palava sydän)