Valtavaaran valot

Pyhävaara, Valtavaara, Konttainen, Salmilamminvaara ja Valkeaisenvaara Rukatunturin lähellä ovat täydellisiä vastakohtia hiihtokeskuksen vilinälle. Näistä vaaroista Valtavaara on kuin nimensä, suurin ja kaunein. Se on myös korkein, jopa Rukatunturia korkeampi. (Valtavaara 492 m, Ruka 490 m)

Valtavaara on talvella lumikenkäilijän ja umpihankihiihtäjän paratiisi. Ympärillä on vain luonnonrauhaa ja täydellistä hiljaisuutta. Marras- ja joulukuun on varmaan hiljaisinta aikaa Valtavaaralla, koska vaaran rinnettä kiertävää hiihtolatuakaan ei ole vielä ajettu. Sydäntalven aikaan vaaran itärinteiltä näkee parhaiten auringon lyhyen kierron. Sinne hiihtelin kirpeässä pakkassäässä.

Rinnesuo ja aamutaivaan kajo.

Avonaisilla paikoin nelikymmensenttinen hanki on sen verran tiivistynyt, että suksi uppoaa vain vähän. Silti ylöspäin noustessa tulee lämmin.

Latupohjalla erottuu lumen alta suksenjäljet. On täällä siis ollut muitakin kulkijoita.

Valtavaaran kota.

Kodalta alkaa jyrkkä nousu kohti Valtavaaran lakea. Koivunlatvojen takaa pilkottaa jo Vuosselijärvi.

Samaan aikaan kun pääsen ylös laelle alkavat pilvet levittyä lännen suunnalta. Harmittelen huonoa tuuriani. Reippaasti puhaltava luoteistuuli saattaa tuoda niin paljon pilviä, että näkyvyys häviää kokonaan.

Pilviä lisää myös Rukan laskettelurinteen lumetus. Lumitykkien käynnistyttyä harmaa sumu leviää Vuosselin laaksoon.

Majan eteläseinustalla on suojainen paikka tarkkailla pilvien liikkeitä. Pohjoisen suunta on täysin tukossa...

...mutta kaakossa aurinko erottuu vielä pilven takaa.

Tuuli työntää pilvimassoja liikkeelle, yht'äkkiä selkenee ja Valtavaaran valonäytös alkaa.

Lähden laskeutumaan alas kohti Valtavaaran lampea, mutta pysähtelen jatkuvasti kun eteen tulee aina vaan hienompia näkymiä.

Koivunoksilla on paksu kuurakerros. Lähemmin tarkasteltuna kuurakiteet ovat kuin pieniä joulukuusia. Harmittelen, että ei ole makro-objektiivia mukana.

On puolenpäivän aika, mutta auringonvalo ei ylety Valtavaaran lammelle, vaan valaisee vain puiden latvoja.

On tauon paikka. En ala tekemään tulia, koska haluan olla liikkeellä koko lyhyen päivän valoisan ajan. Pari voileipää ja kupillinen kuumaa teetä ja olen valmis jatkamaan matkaa.

Lähden hiihtelemään kohti Vuosselia. Olen katsonut kartalta, että korkeuskäyrää seuraamalla pääsisin helposti kukkulan takana olevaan kuruun. Ei olisi kannattanut. Länsipuolen metsäinen rinne on jyrkkää ja sinne on pakkaantunut paksusti upottavaa lunta. Alle puolen kilometrin matkaan menee aikaa lähes tunti kun rämmin hangessa tiheän pensaikon keskellä. Kaadunkin kerran kun suksi haukkaa hangen alla olevaan oksaan. Huono reittivalinta, mutta aina ei voi onnistua.

Lopulta löydän kurun, jota pitkin pääsen jyrkänteen toiselle puolen. Tästä matkani jatkuu jyrkkää alamäkeä kohti Saaruan parkkipaikkaa.