Karvapohjilla Pyhävaaralle

Tuuli ravistelee kynttiläkuusia Pyhävaaran juurella. Forecan sääkartta ilmoittaa tuulen nopeudeksi 15 m/s. Se on mitattu Rukan huipulta, mutta sama tilanne lienee Pyhävaaran laella. Puiden suojassa ei tuuli tunnu kun hiihtelen hiljalleen ylöspäin rinnettä.

Lumikenkäpolulla on noin viiden sentin kerros edellisyönä satanutta lunta. Kovin kauan ei polusta ole hyötyä, koska käännän sukset kohti pientä suoaukeaa. Siihen suuntaan johtaa vain jäniksenjäljet.

Aamutaivaan kajo valaisee jo rinnesuota. Suksi uppoaa parikymmentä senttiä pehmeään lumeen. Se tietää hikistä nousua ylös vaaralle.

Loivin nousureitti Pyhävaaralle on idän suunnalta, mutta haastetta on siinäkin tällä kelillä. Punnertaminen upottavassa lumessa rinnettä ylös on hidasta. Luulin, että ylempänä hanki olisi pakkaantunut sen verran, että se kantaisi lumikenkäsuksia, mutta samanlaista paarustamista matkanteko on ylös asti.  Mutta ylhäällä avautuva talvinen lumimaisema palkitsee kulkijan taas kerran.

Jätän suosiolla menemättä avonaiselle laelle ja etsin suojaisia paikkoja etelärinteen puiden juurelta. Tykkykerros ei ole vielä ehtinyt paksuuntua, joten puut eivät anna niin hyvää tuulensuojaa kuin parhaimpina tykkyaikoina.

Pyhävaaran etelärinteellä on paljon koivuja. Ne ovat koristellisia lumi- ja jääkuorrutuksessaan.

Käkkyräisen männyn oksa kehystää talvimaiseman.

Samaan tahtiin kun aurinko nousee matalalle kierrolleen, minä laskeudun rinnettä alaspäin katsellen ja kuvaten lumisia yksityiskohtia kohdevalossa. Nyt kulku on helppoa. Jyrkässä alamäessä lumikerros jarruttaa juuri sopivasti suksen vauhtia.

Suuren kuusen oksien suojassa on hyvä paikka pitää taukoa, haukata vähän voileipää ja juoda teetä termarista. Taukopaikan valaistuskin on kohdallaan.

Kullankeltainen valon tie kuusikon keskellä.

Tässä umpihankirämpijän kulkuvälineet. Lumikengät olisivat tällä retkellä kyllä kantaneet paremmin pehmeässä lumessa, mutta näillä karvapohjilla alastulo vaaralta oli hauskaa ja vauhdikastakin.