Jäähyväiset kesälle ja kuutamoita

Taas yksi kesä mennyt on, vaikka koetin sen lähtöä viivyttää. Jotenkin näin laulaa Pave Maijanen. Haluaisin vielä pitää kiinni kesästä, mutta iltojen pimentyessä ja ilmojen viilentyessä on annettava periksi ja mukauduttava vastaanottamaan syksy.

Päivä oli ollut kaunis ja aurinkoinen. Pohjoisesta puhaltava tuuli ei osunut laiturille, joten oli mukava istua laiturilla auringonvalosta ja -lämmöstä nauttien. Tuntui kesältä. Illan hämärtyessä jätimme jäähyväiset kesälle virittelemällä tulia, eli vietimme pienimuotoiset mökkivenetsialaiset.

Rantakivillä roihusi risukeitintuli.

Rantaan laskeutuvien portaiden ylätasanteella paloi tervapata.

Kalliokolon nuotiopaikalle laitettiin myös tulet.

Mökillä on aurinkosähköt, mutta illan teemaan ja tunnelmaan sopivat paremmin kynttilät. Kynttilälampetit löysi poikani tyhjentäessään vanhaa mökkiämme. Peltiset lampetit muistuttavat olympiasoihtua, joten arvelen niiden olevan Helsingin olympiavuodelta 1952.

Kun nuotiot ja roihut olivat hiipuneet, oli kuun vuoro.

Seuraavana iltana olisi ollut täysikuu, mutta kuun nousun puoleinen taivas oli pilvessä. Ilta-aurinko väritti läntisen taivaan pilviä.

Sunnuntai-iltana olin taas liikkeellä nousevaa kuuta odotellen. Hakeuduin niemenokkaan tähystelemään idän taivaalle. Sieltä se nousi, suurena ja keltaisena, jo osan oikeasta reunastaan menettäneenä.

Tyyni järvenselkä, hiljaisuus ja kuunsilta. Vain vähän kokemastani pystyn kertomaan kuvin.
Glenn Miller kertoo sen sävelin:  Kuutamoserenaadi