Pyhä-Nattanen

Monesti olen pohjoisen reissulla katsellut Sompion luonnonpuiston suuntaan ja suunnitellut sinne joskus meneväni. Viime syksynä meno tyssäsi tien huonokuntoisuuteen. Nyt päätimme yrittää uudelleen.

Yhdentoista kilometrin matka Sompion metsäautotietä ei ole mikään pikataival, mutta hiljalleen ajamalla pääsemme Pyhä-Nattasen polun aloituspaikalle.

Polun alku sen sijaan on jonkinlainen pikataival, leveät pitkospuut vievät loivasti nousevaa rinnettä ylös. Kun pitkospuubaana päättyy, noin neljänsadan metrin matkan jälkeen, alkaa reitin vaativin osuus eli kiipeäminen kivikossa kohti huippua. Hyvä puoli nousussa on, että se ei ole kovin jyrkkä. Paikoin kivien välistä löytyy maatakin johon jalkansa asettaa.

Modernien vihreiden polunmerkkipaalujen lisäksi polun varrella on sympaattisen näköisiä vanhoja viittoja.

Iltapäivä on puolipilvinen. Se tarkoittaa, että väliin aurinko paistaa suoraan ja väliin pilvimassa peittää sen kokonaan. Pilvet ja ilmankosteus saavat aikaan hienoja valoefektejä. Puurajan yläpuolelle tultua on lähistöllä yksi Pyhä-Nattasen erikoisista kiviröykkiöistä. Valo osuu sen päälle juuri sopivasti.

Kohdevalo osuu myös Pyhä-Nattasen alapuolella olevalle Nalka-aavalle, Sompiojärvelle ja kauempana näkyvälle Lokan tekoaltaalle.

Viimeiset sadat metrit on kuljetaan pelkässä kivikossa. Onneksi Pyhä-Nattasen kivet ovat tasapintaisia, kuin askelmiksi tehtyjä.

Ja taivaan valoshow vain jatkuu.

Ylhäällä huipulla on vastassa erikoiset kivirakennelmat. Ne toisaan näyttävät siltä, kuin kivet olisi ladottu paikalleen. Muun kiviaineksen rapautuessa pois ympäriltä on jäljelle jäänyt kovin graniitti.

Pikkuinen palovartijan maja toimii päivätupana.

Taivaanvalojen ja graniittiveistosten lisäksi nähtävänä on huima näköala Nattasten tunturijonoon. Alla siintelee pieni Sukkulalampi.

Polun voisi kiertää myös rengasreittinä laskeutumalla tunturin länsireunaa Naliojan laavulle. Matkaa kertyy silloin noin seitsemän kilometriä. Sompion luonnonpuistossa saa liikkua vain merkityillä reiteillä.