Kalliovaaran rotkot ja hiidenkirnut

Sallan Aholanvaaran kylässä olevat Kalliovaaran rotkot ja hiidenkirnut ovat olleet jo pitkään listallani paikoista joissa pitäisi käydä. Kun matkani suuntautui sinne päin, tein poikkeman Kalliovaaralle. Koska matka-aikatauluni ei ollut kovin tiukka, haarukoin säätiedotuksien mukaan ajankohdan, jolloin ehkä olisi mahdollista nähdä aamusumuja.

Suunnitelma aamusumujen näkemisestä on tyssätä suunnistusvirheeseen. Ajelen liian huolettomasti metsäautotietä, enkä huomaa tiehaaraa josta olisi pitänyt kääntyä. Muutaman kilometrin hukkareissun jälkeen pyörrän takaisin ja löydän oikealle tielle. Sieltähän se polun pää löytyy ihan niinkuin karttaan on merkitty.

Aurinko on noussut puoli tuntia sitten, mutta myöhästyminen ei harmita koska auringon noususuunnassa on pilvikerros, joka on peittänyt auringon. Juuri kun pääsen kallion korkeimmalle kohdalle aurinko alkaa kuin tilauksesta hivuttautua esiin pilven takaa.

Kalliojärvi on alapuolellani sumun peittämänä. Kalliojärvi on oikeastaan Oulankajoen laajentuma.

Jos sumukerros olisi ohuempi näkyisivät kaukana Venäjän puolen tunturit.

Vastapäätä Kalliovaaraa sumun peitossa olevan Kalliojärven takana on Aholanvaara. Sumun yläpuolella näkyy Aholanvaaran taloja.

Jotkut kallion männyistä ovat todella vanhoja.

Välillä sumu nousee ylöspäin kalliolle asti.

Laskeudun alas kalliolta takaisin polulle. Pitkospuut johdattavat kuruun, jonka kallioseinät nousevat kymmeniä metrejä molemmin puolin.

Suuren hiidenkirnun lähellä on syvä sammalpohjainen allas. Ilmeisesti hiidenkirnu tämäkin.

Suomen suurin hiidenkirnu, Juomapata, on vaikuttavan näköinen, melkein pelottava. Hiidenkirnun halkaisija on 15,5 metriä. Opastaulu kertoo, että kirnu on yhdeksän metriä syvä, mutta jossain tietolähteessä on mainittu sen syvyydeksi jopa 13 metriä. Korkea verkkoaita ympäröi kirnua. Kameran kääntyvästä näytöstä on hyötyä ja saan kuvattua kirnun kurkottamalla kameraa verkkoaidan yli.

Tarkoitukseni on jatkaa polkua eteenpäin, mutta äkkiä pimenee ja ensimmäiset sadepisarat alkavat tipahdella. En ollut varustaunut sateeseen, joten lähden palaamaan samaa reittiä takaisinpäin.

Tämä on sama maisema, jota äsken kuvasin. Sumu on tiivistynyt harmaaksi pilveksi. Kalliojärvi näkyy nyt hyvin polulle.

Kalliojärven tulipaikka on muutaman sadan metrin päässä hiidenkirnuilta. Tulipaikka on hyvin varusteltu, liiterissä on jopa valmiiksi pilkotut puut. Pitkospuupolku vie sadan metrin päässä olevalle lähteelle.

Keittelen kahvit, kuivattelen vaatteet ja lähden sitten takaisin autolle päin. Paljon jäi varmasti näkemättä, joten tänne on palattava.

Polun varrella on kivilouhos. Tästä on louhittu kiviä vuonna 1941 rakennettuun puolustuslinjaan, Salpalinjaan. Kivet on kuljetettu hevosella alas. Aholanvaaran kohdalla panssarieste on kilomerin pituinen, eli aika monta kiveä on pitänyt sinne kuljettaa.

Kalliovaaran polun opastaulu polun alkupäässä metsäautotien varrella.

Lisäys 27.9.2016 Kalliovaaran hiidenkirnujen polku kokonaan käveltynä syyskuussa 2016