Kiveskosken aamu

Ajelin eilen aurinkoisessa säässä kohti Kuusamoa. Mitä pohjoisemmaksi kuljin, sitä korkeammaksi kohosivat tienvarren lumipenkat ja sitä oudommalta tuntui ajatus, että Etelä-Suomessa kukkivat leskenlehdet ja sinivuokot. Kuusamossa ei kuki vielä vähään aikaan, maassa on lunta lähes 80 senttiä.

Aamun valjetessa lähdin käymään Kiveskoskella. Virtavesien ääreltä löytää elämää talvellakin. Koskikarat ovat varmoja havainnoitavia ja joutsenia toivoin myös näkeväni.

Lännen puolella taivas punertaa ennen auringonnousua.

Auriko on jo noussut, mutta se piilottelee vielä Kurtinvaaran takana.

Alavirrassa, Keltinkijärven puolella, on kolme joutsenta ja pieni vesilintu jota en tunnista. Pian neljäs joutsen lentää paikalle. Sille huudetut tervehdykset ovat ainoat kuulemani joutsenten äänet tänä aamuna, muuten ne pysyttelevät hiljaa.

Koskikarat eivät ole hiljaa. Niiden sirkutus soi taouttomana konserttina joka puolella.

Olen ennenkin todennut, että Kiveskosken karat ovat tottuneet rannalla kulkijoihin. Tilaisuuksia näihin kivelläkökötuskuviin on vaikka kuinka paljon.

Käyn kurkistamassa näkyisikö ylävirran puolella joutsenia, mutta yhtään lintua ei näy.

Olin lähtenyt niin aikaisin liikkeelle, etten ehtinyt syödä aamupalaa. Nyt on sopiva hetki istahtaa tulille evästelemään.

Auringon noustua ylemmäs alkaa virta heijastella kultaista valoa. Kaivan repusta istuinalustan ja jään rantapenkalle katselemaan karojen lentelyä ja ruokailua. Pakkasta on vain muutama aste, joten kylmä ei tule siinä istuskellessa. Kun olen hiljaa paikallani, eivät karat kiinnitä minuun mitään huomiota, kuulen jopa siipien suhahtelua kun ne lentävät ihan läheltä ohi.

Melkoista vilskettä virralla.