Pieni marraskuun melonta

Ilman lämpötila on neljä asetetta plussalla. Minulla taitaa olla tarve roikkua viimeiseen asti kesässä koska kajakki on edelleen rannalla odottamassa sopivia melontasäitä. Aurinkoa toivoin matkaseuraksi, mutta on tyydyttävä pilvipoutaan. Sää on sopiva kalliorantojen kiertelyyn. Tähän aikaan vuodesta, kun lehdet ovat pudonneet puista, erottuvat rantojen jäkälät ja sammalet muuten niin harmaassa rantakivikossa.

Haukivesi odottaa talvea. Laiturit on vedetty maihin, veneet käännetty ja isommat paatit kääritty pakettiin. Vesillä on hiljaista. Voi kuulla vain pienen loiskahduksen kun melan lapa uppoaa veteen.

Korkealla kallioseinämässä kallioimarre näyttää voivan hyvin. Ei ihme, sillä kallion halkeamaa pitkin sen päälle tippuu koko ajan vesipisaroita.

Vedenpinnan korkeus ei ole muuttunut. Mittakivi luolan suulla sen kertoo.

Heijastus ja kiven muodot erehdyttävät silmää. Luolassa on taikaa.

Lahdella asusteli kesällä joutsenperhe. Muistona vierailusta kelluu veden pinnalla höyheniä.

Sammal viihtyy kostealla kalliolla.

Viivyttelen vielä hetken saaren rannan kivivyöryn vierellä. Ehkä katselen näitä heijastuksia seuraavan kerran vasta ensi kesänä. Vaikka, onhan niitä ollut melontasäitä vielä joulukuullakin.