Pohjoista valoa Inarissa

Ensi ajatuksena vaikuttaa oudolta lähteä etsimään valoa Lapista marraskuun loppupuolella kun ollaan menossa kohti vuoden pimeintä aikaa. Utsjoella on alkanut jo kaamos, eli aurinko ei enää nouse horisontin yläpuolelle.  Inarin korkeudella aurinko on vielä kolmisen tuntia taivaalla, tai paremminkin taivaanrannalla, mutta auringonkierto lyhenee koko ajan ja Inarin kaamos alkaa joulukuun alussa. 

Auringon pysytellessä matalalla sen korvaa koko päivän taivaalla kulkeva kuu. Matkatessamme Kuusamosta Inariin oli kuu koko ajan näkyvillä.   

Tulemme Kaunispään huipulle juuri kun aurinko on laskemassa, eli klo 13:50. Auringon virallinen laskuaika on ollut jo aiemmin, mutta täällä tunturin laella se näkyy pitempään. 

Laskevan auringon valo heijastuu Huipun ravintolarakennuksen ikkunoista.

Kuu on melko tarkalleen pohjoisen suunnalla. Täydenkuun aika on ollut pari päivää sitten, mutta kuu on vielä lähes täysikokoinen, vain pienen siivun oikeasta reunastaan menettäneenä. 

 Aurinko laskee, Inarin lyhyt talvipäivä on ohi. 

Huurretta on alkanut muodostua rakennuksen seiniin ja jäätä ikkunoihin. Kauniita yksityiskohtia kuvailisi pitempäänkin, mutta hyytävä viima kangistaa sormia. 

Sisällä lämpimässä on mukava katsella hiljalleen himmeneviä värejä hämärän tullessa. 

Syömme myöhäistä lounasta takkatulen lämmittäessä vieressä. 

Matka jatkuu vielä kohti Inaria...

....ja kohti kuuta. 

Majapaikkamme on Inarinjärven rannalla, noin kolme kilometriä kylän keskustasta etelän suuntaan. Kuutamo valaisee järvenselkää ja kuun ympärillä on himmeä kehä. 

Ilta Inarissa sai jatkoa revontulinäytöksellä. Siitä kerron myöhemmin.