Karhuja Martinselkosessa

Viime kesänä näin ensimmäistä kertaa luonnossa vapaana kulkevia karhuja. Olin silloin kojussa illasta puoleen yöhön ja meitä oli samassa kojussa useampi kuvaaja. Nyt olin valmistautunut olemaan kojussa yksin koko yön. Olin varannut mukaan muistikirjan merkitäkseni siihen ajatuksia näkemästäni, mutta en päässyt merkinnöissä alkua pitemmälle kun kynästä loppui muste. On siis muisteltava kuvien perusteella yön aikana näkemääni.

Olemme lähteneet kello 16 jälkeen autolla Martinselkosen eräkeskuksesta ja tulleet kauniiden metsä- ja järvimaisemien läpi metsäautotien päähän. Jalkaudumme polulle. Muut ryhmässä puhuvat saksaa, minä olen oppaan lisäksi ainoa suomalainen. Noin puolentoista kilometrin kävelyn jälkeen tulemme suon laidalle. Meistä neljä jää suokojuihin, kaksi miestä yhteen kojuun, nuori saksalaistyttö toiseen ja minä reunimmaiseen kojuun. Kojussa on lyhyt laveri, tuoli ja kannellinen vessa-astia. Kuvausaukkoja on kuusi ja niiden vieressä saman verran ikkunoita. Tässä yksiössä tulen olemaan seuraavat neljätoista tuntia. Ovi lukitaan sisäpuolelta ja ulos ei ole asiaa ennen kuin opas tulee hakemaan aamuseitsemältä.

Ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana suon yllä lentelee lokkeja ja yksi maakotka käy pyörähtämässä. Sitten metsän reunassa näkyy liikettä ja pieni karhu tulee suolle ympärilleen vilkuillen. Karhujen houkuttimena on suolle siroteltu koiran raksuja. Ne ovat kuulemma karhujen herkkua. Karhu viipyy suolla kymmenen minuuttia ja poistuu rauhallisesti takaisin metsään.

Vähään aikaan suolla on hiljaista, mutta sitten iso karhu tulee lähes juoksujalkaa suolle, napsii muutaman raksun ja käy makuulleen keskelle suota.

Sitten karhuja alkaa liikkua vähän joka puolella. Niillä on ilmeisesti joku käyttäytymisetiketti. Joskus suolla oleva karhu syöksyy hippulat vinkuen pakoon uuden karhun tullessa suolle, joskus taas paikalle tulevaa tervehditään nuuhkaisulla.

Joillakin ei näytä olevan mitään kiirettä, vaan voi kaikessa rauhassa keskittyä tutkimaan varpaitaan.

Pieni karhu istuu metsän reunassa ja irrottelee säleitä kelopuusta.

Välillä pitää rapsutella korvan takaa.

Sieltä tullaan kieli pitkällä ruuan ääreen.

Tähän pikkukarhuun ihastuin. Vaaleanharmaa turkki ja tummat silmänympärykset saavat sen näyttämään leikkinallelta.

Vähän sirkusesitystä katsojan piristykseksi. Karhu viskelee keppiä ja nappaa sen taas suuhunsa.

Sopuisia kohtaamisia

Nämä kolme jo isoksi kasvanutta karhua kulkevat vielä emonsa mukana. Kun nelikko ilmestyy suon laidalle, häipyivät muut karhut suolta.

Pikkukarhut seuraavat uteliaana suon tapahtumia.

Tätä karhua kiinnostaa kuvauskoju ja siellä olevat kameran tueksi tarkoitetut hernepussit. Räpsäys sähköpaimenpojasta saa sen tällä kertaa perääntymään, mutta edellisyönä karhu oli onnistunut nappaamaan kojusta hernepussin. Suljen kuvausaukot tiukasti aina kun siirrän kameran toiseen aukkoon.

Vähän ennen puolta yötä suo hiljenee. Lisään vaatetta, laitan makuupussin peitoksi ja käyn laverille pitkäkseni. Torkahdan ja näen unta karhuista. Kun avaan silmät ja vilkaisen suolle ei siellä näy mitään. Torkahdan taas ja näen karhu-unta. Kun aamuyöllä herään, yksi karhu tulee juuri kojujen takaa, kiertää ja tutkii  kojujen ympäristöä ja poistuu metsään. Nukahdan taas.

Herään viideltä syömään eväitä ja pakkamaan varusteet lähtövalmiiksi. Siinä opasta odotellessa mietin, että tilanne on oikeastaan aika huvittava. Yleensä karhuja nähdään eläintarhassa kaltereiden takana. Tässä minä istun lukitussa kopissa sähköpaimenaidan ympäröimänä ja karhut liikkuvat ulkopuolella vapaina. Mutta yöretki karhujen maille on ollut mieleenpainuva kokemus. Yksin kojussa kokee elämyksen syvemmin, on vain minä, karhut ja suo.

Tässä yksiön sisustusta. Kojun koko on noin 3 x 1,5 x 1,5 m.