Veneretki Sorsavedelle

Pitkän lämpimän jakson viimeisenä päivänä kolmen sukupolven joukkueemme veneili Sorsavedellä.  Vaikeusastetta lisäsi hieman nuorimmaisen, kuusivuotiaan pikkuneidin kipsattu käsi ja jalka. Mutta sehän ei menoamme haitannut, veneessä kun voi istua ihan samalla lailla kuin pyörätuolissakin.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on jyrkkä kalliorinne, josta viikkoa aiemmin olin löytänyt kukintaa aloittavan pikkutervakon. Kiipeän kallion laelle vain toteamaan, että kukinta on ohi. Aurinkoisella ja kuivalla kalliopinnalla ei kukat kauan jaksa kukkia.

Rinteen puolivälissä olevalta painanteelta löytyy vielä muutama kukkiva pikkutervakko.  Kukat ovat kalliohyllyllä, joten ihan lähelle ei pääse. Viereisellä kallionkielekkäällä roikkuen saan zoomattua kukat kuvaan.

Perhosia on liikkeellä paljon. Enemmistönä ovat suuret, valkeat pihlajaperhoset. Veneestä käsin niitä ei voi kuvata, mutta rantautumalla raatteen kukkien lähelle onnistun kuvaamaan vilkkaasti liikkuvan pihlajaperhosen.

Kultakuoriainen on lentänyt veneeseen matkaseuraksi. Pikkuneiti ei pelkää kuorisia eikä sisiliskojakaan. Kerran hän pelasti kanootin pohjalle joutuneen sisiliskon nappaamalla sen käteensä ja nosti rannalle.

Havukan kalliota ei voi ohittaa pysähtymättä ihailemaan lähes pystysuoraan vedestä kohoavaa seinämää.

Kallion laki on noin 45 metriä Sorsaveden pintaa ylempänä. 

On juomaveden tankkauksen aika. Havukan kallion juurella rantapenkassa on lähde. Lähteestä on johdettu putki rannalle, joten vesilläliikkuja voi täyttää vesiastiansa nousematta veneestä tai kanootista.

Rantaudumme evästelemään Koholahden kodalle.

Kiilunselän pienellä luodolla on kalasääsken pesä. Nyt pesä näyttää olevan tyhjä.

Kuten Havukan kallio, niin myös Koppasaaret on pakollisia pysähtymispaikkoja Sorsavedellä, mielenmaisemia.

Neiti 6 v heittelee tottuneesti onkea, näköjään myös vasemmalla kädellä. Kalastusperinne on minun kohdallani hypännyt yhden sukupolven yli, koska isäni oli innokas kalastaja ja nyt poika ja pojantytär.

Vääräsaarien suojaisissa salmissa on mukava kellutella. Tuuli ei yllä saarten sokkeloihin. Oikeanpuoleisen saaren kalliolla näkyy viimekesäisen soutuveneretkeni leiripaikka.

Vartijalintu tähystelee vakiopaikallaan. Läheisessä latvuksessa on pesä, jossa haudotaan tai ehkä jo ruokitaan kuoriutunutta kalasääskenpoikasta.

Sorsavedellä on useita kalasääsken pesäpuita. Näimme matkalla kolme kalasääskiparia.

Yksinäinen joutsen ui kapeassa salmessa. Veneemme kulkee uisteluvauhtia ja joutsen ui samaa vauhtia veneen edellä. Se ei näytä häiriintyvän, vaan pysähtelee välillä sukimaan höyhenpeitettään.

Viereisen saaren rantapuista, ihan läheltä kuuluu käen kukunta. Kohta käki lentää salmen yli toiselle rannalle ja kukkuu koko ajan lentäessään. Käkeä ei kovin usein näe ja vielä harvinaisempaa on nähdä ja kuulla lennossa kukkuvaa käkeä.


Paluumatkalla kuvaan Kilpikoskea. Tämä ei onnistuisi kajakista. Vaikka virtausta ei kuvassa näy, tähän aikaan vuodesta saa meloa aika reippaasti että pääsee virtaa ylös. Keskikesällä Sorsaveden ja yläpuolisen Kuvansin vedenpinnat tasoittuvat, mutta kevättulvan aikaan virtaus on kova.