Auringonnousu Juhannuskalliolla

Aamutaivas kajastaa tummansinisenä ja taivaalla näkyy tähtiä, pitkästä aikaa. Marraskuu on ollut lokakuutakin pilvisempi ja sateisempi. Lähes kahden viikon Rukalla oloni aikana on ollut vain yksi aurinkoinen päivä. Nyt on tulossa toinen, mutta auto on jo pakattu lähtövalmiiksi, koska tänään pitää ajaa Savoon. Päätän kuitenkin ennen lähtöä käydä Rukan laella. Marraskuun aurinko on niin harvinainen ilmiö, että se on nähtävä ja paras paikka sen näkemiseen tässä lähellä on Juhannuskallio, jota koristavat lumi- ja jääkuorrutteiset puut.

Maston rinteellä tuulee. Puen kevytuntuvatakin lisäkerrokseksi, vedän pitkävartiset lämpösaappaat jalkaan ja pujahdan polulle kohti Juhannuskalliota. Kun alempana on lunta noin kymmenen senttiä, niin täällä sitä on paikoin kertynyt polveen asti.

Polku Juhannuskalliolle nousee parin notkon kautta, joten näkymä kaakon suunnalle, jossa aamutaivas kajastaa, aukeaa vasta kun pääsen Juhannuskallion laelle.

Avonaisella kalliolla lumi ei ole ehtinyt kertymään. Tuuli on pyyhkinyt paikoin kalliopinnan paljaaksi.

Jo lokakuun alussa puihin muodostui ensimmäinen tykkykerros. Marraskuun alkupuolen lämpöjakso pudotti tykyt kertaalleen, mutta nyt on taas muodostunut uutta lumi- ja jääkerrosta puiden oksille.

Ohut sumukerros ympäröi Pyhävaaraa.

Sininen hämärä ennen auringonnousua on aina yhtä ihmeellinen.

Aurinko yrittää pinnistellä esiin harmaasta pilvimassasta.

Yht'äkkiä se on horisontin yläpuolella ja värittää alhaalla levittyvän usvakerroksen.

Tähän aikaan vuodesta värikkään punaisen valon aika kestää pitkään, koska auringon kiertorata on matala ja mitä alempaa valo tulee sen enemmän se siroutuu ilmakehässä.

En millään malttaisi lähteä, mutta edessä on yli neljänsadan kilometrin matka. Haikein mielin jätän Juhannuskallion puut paistattelemaan väriloistossaan.