Taatsin seita

”Syvimmässä sydänmaassa, korkealla Kitisen latvoilla, on Taatsin seita, ristimättömän kansan kuulu jumalainen…Pienen jyrkkärantaisen Taatsijärven pohjoisrannalla, äkkijyrkän pahtaseinän suojassa, se seisoo kuin mahtava röyhyinen peikko, harmaa vuorenäijä. --- Aikoinaan sanotaan ukon päässä olleen ”lakinkin”, kivimuodostuman kuin lapinäijän nelikolkkapäähineen, mutta uskottomat ihmiset ovat karistaneet sen maahan.”

Näin kuvailee Samuli Paulaharju vuonna 1922 ilmestyneessä Lapin muisteluksia-kirjassa. Taatsin seita-nimi kuulostaa tutulta, mutta en olisi osannut sijoittaa sitä kartalle. No, karttaa tutkiessa tulen samaan tulokseen kuin Paulaharju, syvimmässä sydänmaassa se on. Matkaa Kittilän keskustasta on noin sata kilometriä ja Inarista vielä enemmän. Pokan kyläkin tuli samalla karttasilmäilyllä paikallistettua. Taatsin seidalle vievälle sivutielle käännytään Pokan kylästä Inari-Kittilä-tieltä. Pokka on tunnettu pakkasennätyksistään. Se kilpailee Sallan Naruskan kanssa Suomen kylmimmän paikkakunnan tittelistä.

Kun sivutietä on ajettu noin kaksitoista kilometriä, on tien varrella parkkipaikka ja viitta osoittaa polulle. Noin sadanviidenkymmenen metrin jälkeen ollaan rotkon reunalla ja sieltä seitakivi jo näkyykin.

Taatsin seita on rotkon seinämässä siten, että korkeutta on rotkon puolelta yli kymmenen metriä ja toiselta puolen kolmisen metriä. Kivipatsas on kyllä komea, mutta vastaavanlaisia löytyy vaikkapa Kuusamon Kitkajoen kanjonista. Jotain taikaa siinä on täytynyt olla, koska muinoin tänne on kuljettu satojen kilometrien päästä seidalle uhraamaan.

Uhrilahjoja on edelleenkin seidan ympärillä. Poronsarvia on useita ja kivenkoloista löytyy kolikoita.

Rotkon reunan polku johtaa kilometrin päässä olevalle autiotuvalle. Sinne pääsee toista kautta myös autolla.

Mielenkiintoiselta näyttävät rotkon takana olevat pienet lammet. Ne ovat kuin uima-altaita kivettyine reunuksineen.

Parinsadan metrin päässä seitakivestä on toinen mielenkiintoinen paikka, Taatsinkirkko. Tasalakinen ja jyrkkäseinäinen kalliopahta työntyy rotkon suuntaan.

Minun mielestäni Taatsinkirkko on komeampi nähtävyys kuin itse seitakivi. Ruskavärit korostavat harmaata kalliopintaa ja rotkojärven vesi heijastelee taivasta.

Taatsinkirkon nimi johtuu siitä, että kallion seinämät antavat äänelle kirkkomaisen kaiun. Kallion päällä on kivestä muotoutuneita istuimia, kuin kirkonpenkkejä.

Tämä on Taatsinkirkon erikoisin paikka. Suuri kalliojärkäle on lähes irronnut ja näyttää kuin se olisi kaatumassa rotkojärveen. Kapeimmillaan kiinteän kallion ja irtolohkareen välinen rako reilun metrin leyvinen. Jäljistä päätellen aika moni on uskaltanut hyppäämään kuilun yli kalliolohkareelle. Olisi kohtalokasta pudota, koska kuilun syvyys on kymmenisen metriä.

Taatsijärven autiotupa on pieni ja viihtyisä. Nurkassa on avotakka, joten yöpyjän on heräiltävä lisäämään puita melko tiheään jos aikoo pitää pirtin lämpimänä.
Luulisi, että harva tälle autiotuvalle eksyy, mutta olettamus on väärä. Kämpän vieraskirjasta voi lukea, että lähes joka päivä on joku käynyt. Monet ovat olleet matkalla tai tulossa Jäämereltä tai Lemmenjoen kansallispuistosta. Onpa karavaanareitakin yöpynyt kämpän pihassa.

Rantakoivujen lehdet ovat jo varisseet ja tuuli irrottaa niitä lisää.  Talvella kämpälle ja seitakivelle ei ole aurattua tietä. Kelkkareitti kulkee läheltä.

Lopuksi mainosta: Pokan Tieva-baarista sai hyvää kahvia ja tuoreita korvapuusteja. Todellinen keidas erämaassa.

Ennakkoinfoa Taatsin kurusta ja seitakivestä luin Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen Suomen Rotkot-kirjasta.