Kitkaa meloen

Lopultakin tuli tilaisuus päästä melomaan Kitkajärvelle. Alkukesä kului kasvien kuvausretkillä ja kolme viimeisintä viikkoa meni lapsenkaitsemistehtävässä. Kävinhän tosin yhtenä iltapäivänä pienellä lenkillä Ala-Kitkajärvellä, mutta nyt oli vuorossa yöretki isolle Yli-Kitkalle.

Saattaja ja kyytimies pukkaa minut kajakissani vesille Mustosenvaaran tien varrelta. Alkumatkan kuljen tuttua reittiä. Viime kesänä kiertelin pohjoisen Yli-Kitkan saaria. Nyt lähden Kesäniemen kärjestä lounaaseen, kohti Rönnynrantaa. Aurinko ja leppeä etelätuuli siivittävät menoa. Melontasäätä parhaimmillaan.

Kulkutiemme risteävät. Nopeampi väistää vauhdilla.

Kitkalla on paljon venevajoja. Tässä vajoamassa oleva vaja.

Rönnynrannan Isolahdella on ensimmäinen maatauko. Hieno paikka. Veneenlaskupaikka, uimaranta, kota ja grillauspaikka pöytineen. Säälin vain avotaivaan alla olevia kelokalusteita. Säiden armoilla ei lakattu pinta pysy kauan kauniina.

Evästeltyä matka jatkuu kohti Holtinniemeä. Kiertelen kaikki lahdet ja poukamat. Autiolahdella minua tuijotetaan. Menen lähemmäs ja katselemme hetken aikaa toisiemme. Kiinnostus on molemminpuolista.

Kuusamon ja Posion ja samalla Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan raja kulkee keskellä Yli-Kitkaa. Seuraavan tauon vietän Posion puolella keitellen kahvit hiekkarannalla.

Taas takaisin Kuusamoon. Halkaisijaniemen kärjessä on komeita kallioita.

Olin katsonut etukäteen kartasta mahdollisen leiripaikan. Ei tarvinnut pettyä. Leiripaikka on juuri sopiva yksinretkeilijälle. Tasaisella hiekkaniemekkeellä on valinnanvaraakin telttapaikoissa.

Ilta-aurinko alkaa värjätä maisemaa ja taivaan pilvilauttoja. Varsinainen värien ilotulitus siitä tulikin. Mutta siitä kerron sitten kun saan järkyttävän suuren kuvamateriaalin käsiteltyä.

Auringon laskettua ja taivaan värivalojen sammuttua istun vielä pitkään rannalla. On lämmintä, tuuli on tyyntynyt ja ihan hiljaista.  Hiljaisuuden katkaisee kuikan reviirihuuto. Se kuuluu todella voimakkaasti kun takarannan Kouvervaara toimii äänen vahvistajana. Jostain kaukaa kuikalle vastataan. Vuorolaulua jatkuu jonkun aikaa. Sitten ne varmaan pääsevät sopimukseen ja hiljenevät.

Kuuden aikaan aamulla on vielä tyyntä. Aavistus sumua on kaukana lahden perukoilla, mutta täällä keskellä järveä on selkeää.

Tyynenä iso selkä näyttää houkuttelevalta. Tekisi mieli lähteä melomaan yli selän Tolvaan päin. Minua kuitenkin odotetaan Jäkälälahdella, joten käännän kajakin taas kohti kaakkoa.

Jäkäläniemen kärjessä pysähdyn ihmettelemään outoja kivimuodostelmia. Kivet näyttävät kuin ne olisi pursotettu jostain jättiläistötteröstä. Taitavat olla laavakiveä.

Matkaa kertyi reilun vuorokauden aikana noin kolmekymmentäkaksi kilometriä. Yli-Kitka tarjoaa rauhaa, hiljaisuutta ja upeita järvimaisemia. Koko matkan aikana näin vain kolme venettä järvellä. Yhden Posion puolella, yhden leirisaareni lähellä ja aamulla yhden veneen kaukana selällä. Sen vuoksi tuntui oudolta ja vähän huvittavaltakin, episodi joka sattui kun olimme Jäkälälahden veneluiskassa nostamassa kajakkia auton katolle. Paikalle ajoi kaksi kalastajaa venetraileri auton perässä. Heti autosta noustua toinen alkoi rähjätä meille että pois siitä, se ei ole mikään parkkipaikka. Hm... Onko niin että veneluiskaa ei kajakkimelojat saisi käyttää. Vesikulkuväline se on kajakkikin.

Lisäys 8.8. Illan auringonlaskukuvat täällä