Aamu suolla

Elokuun vaihtuessa syyskuuksi tuli samalla nopea muutos kesäsäästä syksysäähän. Kylmä tuulenhenki puhaltaa pohjoisesta eikä päivälämpötila nouse yli kymmenen asteen. Niinpä aamuisesta retkestä suolle tuli ihan erilainen kuin olin mielessäni ajatellut. Koska ilman lämpötila ja suolampien vedenlämpötila ovat samaa luokkaa, ei sumuja synny niin paljon kuin silloin kun lämpötilaerot ovat suuremmat. Mutta tulipa sen sijaan värikäs taivas kun auringonvalo heijasteli pilviin. 

Syksyn lähestyessä suon heinät alkavat muuttua vihreästä okranväriseksi. Nyt heinikko on vähän siltä väliltä. Aavistus sumua leijuu ilmassa ja tuoksuu ja myös tuntuu syksyltä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen pukenut päälle merinokerraston, fleecen ja villapaidan. 

Tällä kertaa suon mielenkiintoismmat näkymät eivät olekaan auringonnousun puolen taivaalla, vaan juuri vastapuolella, jossa pohjoistaivaalla on tumma pilvi ja lännen taivaalla vastarusko. 

Pystytän jalustan pienelle niemekkeelle, että pääsen kuvaamaan värjäytyviä pilviä. Maasto on hyvin märkää. Jalka uppoaa syvälle hetteeseen. 

Aurinko on tuolla jossain kukkulan takana. 

Nyt väripilviä on joka puolella taivaanrantaa. 

Sitten tuuli alkaa viritä ja sumu lähtee liikkeelle. 

Hetkessä sumu on hävinnyt melkein kokonaan. Vain ohuita haituvia leijuu suon yllä. 

Lopulta näköhavainto auringosta. 

Pitkospolulla vilkaisen taakseni. Viimeiset sumunrippeet on pakkautuneet rämeen laitaan. Aurinko puskee valoaan sumun läpi. 

Lammen varjoisella rannallakin on vielä sumulauttoja. 

Sitten valo on jo liian kirkasta, varsinkin kun aurinko heijastuu myös lammen pinnasta.