Pirttiniemen poluilta

Kuopiossa on lähimetsä lähes kaikissa kaupunginosissa. Suurimmat ja tunnetuimmat metsäalueet ovat Puijo ja Neulamäki, mutta eteläkuopiolaisilla, etenkin Pirtin kaupunginosan asukkailla on oma metsäaarteensa, Pirttiniemen metsä. Noin kuudenkymmenen hehtaarin alueella on synkkää kuusikkoa, pienimuotoisia lehtolaikkuja ja alueen korkeimmilla kukkuloilla valoisia männiköitä. Pirttiniemi on Kallaveden pitkän ja kapean lahden, Koiraveden ympäröimä. Siinä on kaksi eri niemeä, toisessa on uusi asuinalue ja toinen on tämä lähes luonnontilainen metsäalue. 

Pirttiniemen metsäpolut ovat luonnonmukaisesti syntyneitä. Ne ovat oikeita polkuja kivineen ja juurakoineen. Vaikka ollaan asutuksen keskellä ja vaikka moottoritien äänet kantautuvat paikoin järven yli, poluilla kulkijaa ympäröi metsän tunnelma ja tuoksut. 

Tämän postauksen kuvat ovat puolentoista viikon takaa, kun edellispäivän räntäsade oli yön pakkasen jälkeen jäätynyt puiden oksiin ja poluillekin. 

Pujahdan polulle Vaajalahden pohjukasta. Toinen polku lähtee kiemurtamaan pitkin rantoja, toinen lähtee nousemaan ylös männikköharjanteelle. Minä jatkan rantapolkua.

Joku uskalias ajelee vielä pyörällä jäällä. Minä en ole uskaltanut jäälle enää moneen päivään. Tänä keväänä ei tullut hyviä jäälläliikkumisilmoja. Viime keväänä tähän aikaan järvellä oli vielä hyvät potkukelkkakelit. 

Pirttiniemessä on talven aikana tehty pienimuotoisia hoitohakkuita. Tässä on harvennettu puustoa etelään avautuvalta ranta-alueelta. 

Polku kulkee yli kahden kilometrin matkan ihan rannan  tuntumassa.

Puun kyljessä on tiedote alueella suoritettavista metsänhoitotöistä. Siinä sanotaan mm. "tavoitteena on yhteensovittaa alueen virkistyskäyttäjien ja asukkaiden toiveet sekä liito-oravan elinympäristövaatimukset".  Minun silmiini toimenpiteet ovat olleet hienovaraisia, maisemanavaukset järvelle päin ovat onnistuneita, eikä aukkoja ole tehty. 

Aurinkoisilla paikoilla jää rannoilla alkaa sulaa. 

Varjoissa on vielä talven tuntua, polku jäinen ja luminenkin. 

Huomaan puiden välistä liikettä kapeassa salmessa, jossa on isompi sulan veden alue. Isokoskelopariskunta on ihan lähellä rantaa. Minulla on mukana Olympus-pokkari, jossa on enimmillään 300 mm zoomausalue. Hiivin varovasti puiden suojassa lähelle lintuja ja yritän kuvata niitä kuusenoksien välistä. 

Koskeloparin lisäksi sulapaikassa on telkkäpariskuntakin. Olen ihan varma, että telkät lähtevät välittömästi pakoon, mutta jostain syystä ne eivät huomaa minua. Pääsen hiippailemaan kuusen suojassa paikkaan, josta on parempi näkymä salmen sulaan. 

Aamuauringon valo heijastelee väreilevässä vedessä. Yritän olla liikkumatta paikallani ja kuvaan koko ajan. 

Vaikka äsken näytti, että telkät ja koskelot ovat ihan sopuisasti samassa pienessä sulapaikassa, niin jotain kärhämää syntyy herra Koskelon ja herra Telkän välille. Vesi roiskuu ja välillä otetaan yhteen veden allakin. Rouva Koskelo tyytyy tarkkailemaan tilannetta. 

 

Tilanne päällä, isokoskelo  näyttää rähjäävän telkkäparille.

Sitten pariskunnat taas uiskentelevat sopuisasti, kunnes....

....telkät säikähtävät polulla kulkevia koirantaluttajia ja lähtevät pakoon. 

Joutsenet ovat varmaan tottuneet paremmin kulkijoihin, mutta tällä kertaa nekään eivät jää paikalleen vaan lähtevät lentoon. 

 

Pirttiniemen kuusimetsää

Polulla on vielä paksu jääkerros. Pidän mukanani kenkiin kiinnitettäviä jääpiikkejä. Ne on helppo sujauttaa jalkaan tarpeen mukaan. 

Rantakalliolta on upeat näkymät järvelle lännen suuntaan. 

Päätän metsäpolkuretkeni näihin maisemiin, Kirveslahden rannalle. Tästä voisi vielä jatkaakin rantoja kierrellen kohti Kirveslahden uimarantaa.