Tuulensuojassa Myllykoskella

Viime aikoina on taas puhallellut lännen-luoteen suunnalta. Tuuli on tuonut mukanaan sadepilviä ja sade on tietenkin ollut lunta. Maanantaina sää selkeni ja aurinko tuli esiin. Tuulisen päivän retkikohteena on Myllykoski, jonne pääsee hyvin tallattua metsäpolkua, tuulilta suojassa. Edellisyönä satanut lumi on jäänyt puiden oksille ja aurinko vilahtelee puunrunkojen lomasta.

Olo on jotenkin epätodellinen, toisaalta painostava maailmantilanteen vuoksi, mutta ympärillä luonto, jossa mikään ei viittaa uhkiin.

Emme ole ainoat kulkijat. Lintukuvaaja on pitkän objektiivinsa kanssa myllyn katselusillalla koskikaraa tähystämässä ja nelihenkinen seurue sytyttelee tulia nuotiopaikalla. Koskikaran laulu kuuluu kosken kohinan yli. Puolenpäivän jälkeen aurinko paistaa suoraan myllylle ja jokiuomaan, ja lämmittää.

Kosken yläpuolella, kallion päältä avautuu näkymä kosken nieluun. Tumma vesi laineilee ylävirrassa ja syöksyy sitten kynnyksestä valkeaksi kuohuksi.

Kosken alapuolen suvannossa ei nyt pyöri jäälauttoja kuten sydäntalven pakkasilla. Auringolla on voimaa jo tähän aikaan talvesta  sulattaa tummassa vedessä pyörivät jäälautaset.

Riippusillalle kulku on vähän hankalampaa kuin sulan maan aikaan. Riippusillalle laskeudutaan portaita, jotka ovat nyt lumen ja jään peitossa. Käsillä kaiteesta tukien kulku onnistuu.

Katselen hetken koskikaran niiailua jääreunuksella ja sen pyrähdyksiä virtaavaan veteen.

Yht'äkkiä paikalle pölähtää parikymmentä ulkomaalaista lumikenkäilijää oppaineen. Vielä muutama päivä sitten tämä olisi ollut ihan normaalia, nyt ihmettelen miten he ovat vielä täällä kun maailmalla laitetaan rajoja kiinni ja lennot loppuvat.

Palasimme kotiin kuulemaan hallituksen tiedotusta poikkeustilasta, koulujen sulkemisesta ja muista rajoituksista. Nyt vain eletään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta. Eilen illalla saunassa tuli mieleen Mauno Koiviston sanat:

  Ellemme varmuudella tiedä kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.