Kajakilla ja kanootilla

Kovin kylmä on ollut toukokuun alku. Pohjoinen ilmavirtaus viilentää sen minkä aurinko yrittää lämmittää. Heräsin aamulla auringonnousun aikaan. Oli ihan tyyntä, mutta lämpömittari näytti kolmea pakkasastetta. Aloin kuitenkin varustautua lähtemään vesille. Vietän merkkivuotta melontaharrastuksessani. Kolmekymmentä vuotta sitten istuin ensimmäisen kerran kanoottiin. Se oli menoa sen jälkeen. Melonnasta on tullut rakas harrastus ja kilometrejä on tullut noina vuosina. Tosin, en ole pitänyt niistä kirjanpitoa. Minulle tärkeintä on vesillä vietty aika, ei niinkään kilometrit.

Aurinko on jo korkealla kun saan kajakin vesille. Tuulikin on noussut, joten hivuttaudun Rautoniemen kärjestä Vuorisalon tuulensuojaiselle länsirannalle. Lahden pohjukkaan ei tuuli löydä. Kajakissa kellutelleen katselen kallioiden kuvioita ja sammalasetelmia.

Sydämenmuotoinen rahkasammalesiintymä loistaa kalliolla punaisena ja keltaisena jäkälän reunustamana.

Ja kajakillahan sitä pääsee katsomaan ihan läheltä.

Vesi on ollut paljon korkeammallakin.

Poutapilvet peilaavat ja linnut laulavat, vain lämpö puuttuu. Lämpötila on pari astetta plussan puolella.

Pidän taukoa pienen luodon vierellä ennen kuin lähden paluumatkalle kohti Savolanniemen kärkeä.

Iltapäivällä ajelen saunamökilleni haravointihommiin. Tienvarren pellolla käppäilee kurki. Kamera on takakontissa, joten joudun nousemaan autosta. Arvelen kurjen lähtevän saman tien kun avaan oven, mutta tämä ei välitä minusta yhtään. Jatkaa kaikessa rauhassa ateriointia. Isoja lintuja on liikkeellä muitakin. Matkan aikana näen kolme metsorouvaa vipeltämässä pientareilla ja ukkometson ylilennolla.

Haravointiurakan jälkeen lähden vesille kanootilla. Intiaanikanootilla aloitin melonnan kolme vuosikymmentä sitten. Lasikuituinen, korkeanokkainen Lappi-Erä inkkari oli painava eikä sen kantaminen yhdeltä ihmiseltä onnistunut, mutta tämä nykyinen kanoottini on kevyt nosteltava ja helppo meloa yksinkin.

Karun ja kivikkoisen järven rannoilla ei vielä viherrä. Vaivero on täällä kevään ensimmäinen kukka.

Minulla on seuraa melontakierroksellani. Kuikka ilmoittaa kuuluvalla äänellään olevansa taas pesäpaikoillaan ja majava sivuuttaa kanootin lähietäisyydeltä. Vasta kauempana se läiskäyttää kerran häntäänsä.

Saunan jälkeen tarkenee hetken istua laiturilla. On päivän loppunäytöksen vuoro.