Talvella löysin lähisaaresta kotkansiipisaniaisen kuivuneita lehtiä. Niinpä lähdin nyt katsomaan joko uusi kasvusto on noussut maasta. Viime viikon tuuli ja sateet eivät innostaneet lähtemään paikalle mutta lauantaiaamu oli kaunis ja tuulikin jo tyyntynyt.
Saniaiset olivat juuri parhaimmillaan. Pää vielä rullalla mutta lehti muuten näkyvissä. Pyörin pitkään kameran kanssa etsien sopivaa kohdevaloa. Tuli mieleen että olisi siinä ollut ihmettelemistä jos joku olisi sattunut minut näkemään siellä. Pyöriskellen ympäriinsä välillä kontaten ja väliin pitkin pituuttaan maassa rötköttäen. No, aamulla kuuden, seitsemän aikaan on vähemmän liikkujia metsässä.
Toisaalta sellainen ohikulkija, joka on itse harrastanut valokuvausta, päättelee oitis missä puuhissa ollaan:)
VastaaPoistaNäin korkeatasoiset otokset eivät synny räpsimällä, vaan taustalla on ajattelua, oivalluksia, suunnittelua, järjestelyä, vaihtoehtojen vertailua ja ties mitä vielä; se mitä blogille lopulta päätyy lienee vain jäävuoren huippu.
Kiitos kommentista. Mutta selvyyden vuoksi on sanottava että minä en ole mikään vakava harrastaja:) Harrastuksen täytyy olla rentouttavaa ja kivaa että se olisi työn vastapaino. Joskus vain saattaa onnistua löytämään hyvän kohteen ja hienon valon. Se on lisäbonusta.
VastaaPoista