Tykkykansaa tapaamassa

Aamupäivän pilvisyys vaihtui puolenpäivän aikaan häikäisevään helmikuun auringonpaisteeseen. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen on tarvetta aurinkolaseille. Saan kyydin Rukajärvelle, jossa sivutien varrella sujautan Wapit jalkaan, eväsrepun selkään ja lähden hiihtelemään kohti Isoa Pyhävaaraa. On kulunut muutama viikko siitä kun olen viimeksi kulkenut tätä reittiä. Etukäteen jännitin, onko vastassa umpihanki, mutta kovaksi tallattu ura löytyy tienpenkan takaa. Polulla on muutama sentti edellisyönä satanutta lunta, eli täydellinen keli karvapohjasukselle. 

Katselen niska kenossa polun varren kynttiläkuusia. Ei ole kiire minnekään. Nyt on olosuhteet kohdallaan. On tuuletonta, pakkasta noin kahdeksan astetta ja aurinko paistaa. Kyllä kelpaa hiihdellä.  

Mitä ylemmäs nousen, sitä enemmän  on lunta puiden oksilla. 

Tien varresta luonnonsuojelualueen rajalle nousu on loivaa, mutta ylempänä on jyrkempää. Polku-uralla on kuitenkin helppo edetä. Sitten on jo edessä itärinteen kallion näköalapaikka. Vielä on vähän matkaa laelle, mutta tässä on hyvä hengähtää ja katsella maisemia. 

Paksu tykkykerros puissa muuttaa maisemaa paikoin lähes tunnistamattomaksi. Pujottelen kumartelevien tykkypuiden välistä ylös rinnettä. 

Uskomatonta miten paljon jäätä ja lunta puun latva kestää katkeamatta. 

Isolla Pyhävaaralla on paljon vähemmän kulkijoita kuin viereisellä Pikku Pyhävaaralla. Pyhän jyssäyksen talvireitti kääntyy Pikku Pyhävaaran kodalta takaisin, joten harvempi reitin kulkija jatkaa matkaa vaarojen välissä olevan kurun kautta Isolle Pyhävaaralle.  Siksi täällä ei näy jälkiä lumessa.

Tuuli on muovannut irtolumesta korkeita ja teräväharjaisia lumilaineita. 

Jyrkänteen tykkypuut, alarinteen metsä ja Pyhäjärven rannan talot. Tämä on mielimaisemani Pyhävaaralla. 

Aurinko alkaa painua lähemmäs horisonttia, tykkykansan väri vaihtuu valkoisesta keltaiseen. 

Nyt kannattaa siirtyä pohjoisrinteen puolelle. Laskevan auringon säteet valaisevat vinosti Pikku Pyhävaaraa. Kaukana erottuu Valtavaaran laki. 

Kohdevalo viistää myös Rukan rinnettä. 

Metsän keskellä erottuu mustia ja punaisia pisteitä (klikkaa kuva isommaksi). Pikku Pyhävaaran näköalapaikalla on auringonlaskun ihailijoita. 

Minäkin siirryn vaaran etelälaidalle nähdäkseni auringonlaskun. 

Sitten käännän sukset alarinteeseen ja lähden liukumaan lumisten puiden labyrintissä takaisin tielle. 

ps. tämän retken tein 14.2. Pari päivää sen jälkeen tuisku ja lauhtunut sää pudotti tykyt niin, että vain vaarojen lakialueille ja tuulelta suojaisiin paikkoihin jäi tykkyä. Varsinainen tykkytalvi alkaa siis olla ohi. Aurinko lämmittää jo, eli kevättä kohti mennään.