perjantai 22. elokuuta 2014

Telkkämäen perinnetila

Telkkämäen perinnetila Kaavilla on palanen mennyttä aikaa. Metsähallituksen omistama ja ylläpitämä tila esittelee 1900-luvun alun asumista sekä viljely- ja työtapoja.  Kaskiviljely on elättänyt savolaisia 1400-luvulta 1800-luvun loppupuolelle. Kaskiviljelyperinne on nähtävänä ja koettavana nykyisinkin Telkkämäellä. Kaskea on poltettu perinteisin menetelmin vuodesta 1993. Tänä kesänä on kaadettu taas uusi kaskialue ensi keväänä poltettavaksi.

Tutustuimme Telkkämäkeen päivänä jolloin talon pihapiirissä ja ympäristössä oli monenlaista toimintaa. Päästiin katsomaan rukiin ahtaamista riiheen ja aidan seiväsriukujen polttamista. Lammastalli oli myös rakenteilla laitumen reunalle.

Parkkipaikalta pihapiiriin kulkevalla polulla voi jo ihailla kädentaitajien työtä. Piste- eli riukuaita on kaavilaista mallia.

Saunan pärekatto hohtelee uutuuttaan. Tänä kesänä uuden katon ovat saaneet myös riihi, navetta ja kaksi aittaa.

Laitumet on aidattu pisteaidalla. Kesäisin täällä laiduntavat hevoset ja lampaat. Lehmiäkin on ollut aiempina vuosina, mutta ei tänä kesänä. Nyt kesän ollessa lopuillaan laitumella olivat enää lampaat.

Telkkämäen päärakennus. Hevoset ovat pitäneet nurmikon lyhyenä.




Tunnelmaa tuvassa. Valokuvat seinällä kuuluvat Kasken kierto-valokuvanäyttelyyn, kuvaaja Sanna Saastamoinen-Barrois.





Aitassa on mm. viljan jauhamiseen käytetyt kivet. Käsikivillä jauhaminen on ollut raskasta, mutta naiset sitä työtä ovat kuitenkin tehneet. Maitotonkat ovat olleet käytössä tänäkin kesänä veden kuljettamiseen lähteestä.





Lampaat hakevat kontaktia kävijöihin. Tässä halutaan rapsutuksia.








Navetan päädyssä on kanahäkki jossa asustelevat tyrnäväläissukuiset maatiaiskanat.





Kaskipelto on tuottanut ruissadon. Kuhilaat ovat olleet sateensuojassa kuusen juurella. Seuraavaksi lyhteet siirretään riiheen kuivumaan.

Rukiinleikkaajien tuohilipit.


 Ruislyhteet ahdetaan riihen parsille kuivumaan ja odottamaan puintia.



Riihen uuni on sisäänlämpiävä.



Muitakin savuja nousi riihen nurkalta. Riihen vierellä oli kaksi suurta nuotiota joissa riukuaidan seipäiden kärkiä poltettiin. Hiiltynyt puu kestää maassa pitempään lahoamatta.

Kosteista puista levisi paljon savua.





Kesäisin Telkkämäessä on paikalla opas. Alueella on kaksi luontopolkua, Laidunkierto 0,9 km ja Rietulan kierto 1,9 km.

Lisätietoa Telkkämäestä: Luontoon.fi

18 kommenttia:

  1. Oli jotenkin tutun oloinen paikka, mutta nimi vaikutti vieraalta... Sitten hokasin, että Telekkämäestähän on kyse! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toen perrään, oeshan tuon voena laettoo savokskii.

      Poista
  2. Aivan mahtavia kuvia vanhanajan pihapiireistä ja esineistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän on näitä perinnetiloja joissa ihan oikeasti tehdään töitäkin vanhanajan menetelmin.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! Hienoa, kun on näitä perinnetiloja missä voi ihmetellä miten on ennen toimittu.
    Kivoja nuo tuohilipit, komea kukko ja söpöt lampaat.
    Upeat kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan kun hevoset eivät olleet paikalla.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen paikka ja kun vielä näkee vanhoja työtapoja käytössäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskuun alussa olisi mahdollista päästä katsomaan myös riihen puintia.

      Poista
  5. Mikä rauha näissä kuvissa! Onkohan ennen ollutkaan stressiä jos ollaan oltu vain terveitä!
    Mietin että mitenkähän tämä pärekatontekotaito siirtyy. Opetaanko sitä jossain vai siirtyykö se vielä perimätietona.
    Muutama viljantähkä lasipurkissa, se on siinä, kaunista!
    Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustelimme juuri Telkkämäessä ollessamme tuosta perinnetaitojen siirtymisestä. On vielä jäljellä niitä jotka osaavat ja voisivat opettaa, mutta onko nykynuorissa niitä jotka haluaisivat opetella vanhoja taitoja.

      Poista
  6. Rauhoittavia, miellyttäviä ja kauniita kuvia. Äitini kertoi, että riihityöskentely oli todella rankkaa, joten silloin siitä taisi olla kauneus kaukana : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ole ollut kovin helppoa hommaa tuo riihenpuinti, pölyistä ja hikistä.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tuvassa ja pihapiirissä on runsaasti vanhoja esineitä ja työkoneita. Kuvauksellisia kohteita.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Perinnetiloja on aika vähän Suomessa, Liesijärven kansallispuistossa oleva Korteniemi on vastaavanlainen.

      Poista