keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Teatterielämyksestä yötunnelmaan

Tuli kiire hankkia liput kun huomasimme, että Tommi Kinnusen kirjaan perustuvan Neljän tien risteys-näytelmän viimeiset esitykset ovat helmikuun lopussa Kuusamon Näyttämöllä. Näytelmää on esitetty Kuusamo-opiston tiloissa. Opiston näyttämötilat on uudistettu viime kesänä. Nyt sadan hengen katsomon korotettujen penkkirivien ansiosta näkyvyys näyttämölle on hyvä kaikille katsojille.

Neljän tien risteys kertoo kuusamolaisen suvun tarinan 1900-luvun aikana. Näytelmä mukaili melko tarkasti kirjan juonta, mutta on sanottava, että ellei olisi lukenut kirjaa, ei välttämättä olisi pysynyt perillä näytelmän tapahtumista. Kirjan lukeneenakin oli väliin vaikea hahmottaa kuka milloinkin oli äänessä ja millä vuosikymmenellä. Kuusamon teatterin näyttelijät ovat harrastajia, mutta roolityöt sujuivat kuin ammattilaisilta. Lavastaja oli tehnyt ihmeitä pienellä näyttämöllä, lavasterakenteet liittyivät saumattomasti taustan kuviin ja se antoi tilalle syvyysvaikutelmaa. Kaiken kaikkiaan hieno teatterikokemus.

Kotiin päin ajaessa näimme yön pimeydessä loistavan revontulikaaren, joka oli niin voimakas, että näkyi auton valoista huolimatta. Haimme kotoa lisävaatetusta ja lähdimme Ala-Kitkan maisemiin katsomaan vielä yötaivaankin näytelmää. Suurimmat loimut olivat kuitenkin jo himmenneet, mutta hentoja tuikkeita kohosi vielä kohti taivaankantta. Pakkanen oli kiristynyt taas yöksi lähemmäs kolmeakymmentä astetta.




Tällä kertaa revontulia suurempi elämys oli kuutamo. Vaikka kuu oli vasta puolikas, se valaisi lumi- ja huurrekuorrutteista maisemaa.


Kuunvalo suodattui koskella pakkasusvan läpi, tunnelma oli maaginen.




Pakkasusva peitti ja kuunvalo himmensi metsän takaa yrittävän revontuliloimun.




Tätä maisemaa olisin jäänyt tuijottamaan vaikka kuinka pitkään, mutta pakkasella ei kovin kauan pysty olemaan liikkumatta yksillä jalansijoilla. Tallentuipa yötunnelma kuvaan kuitenkin.




maanantai 26. helmikuuta 2018

Käylänkosken kultainen aamu

Rukalla oli pakkasta 17 astetta, Käylänkosken rannalla 29, eli sama lukema kuin edellisellä käynnilläni helmikuun alkupuolella. Helmikuun kääntyessä kohti maaliskuuta on auringon noususuunta siirtynyt niin, että nousevan auringon voi nähdä Käylänkosken rannalle. Jäätyneitä silmälaseja pyyhkien odottelen koskella auringon esiintuloa. 


Sieltä se tulee, kullankeltaisena värittäen joen yllä leijuvaa pakkasusvaa.






Tänä aamuna yritän ehtiä kulkemaan jokirannat molemmin puolin matalan valon aikaan.


Ylempänä joen rannalla on vielä varjoisaa.






Kylmää on, mutta valon väri on lämmin.








Auringonvalo on niin voimakas, että usvakaan pysty suodattamaan valoa. Tarvitaan lisäksi harmaasuodin objektiivin nokalle.






Koskitupa on talviunilla.


Koskikarat sukeltelevat virrassa. Niitä ei kylmyys haittaa.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Tilausnäytös

Talvella 2012 näin ensimmäistä kertaa elämässäni revontulet. Se oli merkittävä tapahtuma, koska sen jälkeen olen aina tilaisuuden tullen käynyt jahtaamassa revontulia. Kuten luonnonilmiöiden tapana on, ei niitä noin vain mennä katsomaan ja kuvaamaan, epävarmuustekijöitä on paljon. Lukuisiin revontuliretkiin mahtuu muutama, jolloin kaikki sujuu täydellisesti, kun alkuun olemattomalta näyttänyt revontulitaivas on yht'äkkiä rävähtänyt mahtavaksi ilotulitukseksi. Juuri siksi revontulet koukuttavat ja innostavat lähtemään kylmään ja pimeään yöhön yhä uudelleen. Kuluneella viikolla saimme eräänä iltana seurata revontuliesitystä kuin tilausnäytäntönä.

Puolikas kuu valaisee kylätietä. Kuun oikealla puolella taivaalla on himmeää vihreää, niin himmeää, että silmä ei sitä erota, mutta se näkyy kameran näytöllä. Kello on 23:00.
klo 23:00

Seuraavien minuuttien aikana tapahtuu paljon. Kuin taikaiskusta taivaalle syttyy ylöspäin tuikkiva kaari, joka ulottuu luoteesta koilliseen. Väri voimistuu ja kohta kaaren molemmat päät alkavat sykkiä ja liikkua.
klo 23:02


klo 23:04

klo 23:05

klo 23:06


Kun kaaren molemmista päistä tuleva liike saavuttaa keskiosan, alkaa taivalle muodostua nopeasti liikkuvia pyörteitä. Niiden alahelmassa on vaaleanpunaista väriä, joka näkyy ihan silmilläkin katsoen.






Kiemurat muuttuvat kohti taivaankantta kohoaviksi loimuiksi.





Kello 23:20 vaikuttavin näytös on ohi. Taivalle jää epämääräinen vihreä revontuliharso.








Tämänkertaiset revontulet jäivät pohjoisen taivaalle. Etelän suunnalla on vain tähtitaivas, mutta hangen pinnalla ja lumisissa puissa erottuu aavistus revontulten vihreää.

torstai 22. helmikuuta 2018

Jääveiston MM-taidetta Leppävirralla

Jäänveiston taitajat ympäri maailmaa kilpailivat helmikuun alkupuolella Leppävirran hiihtoputkessa luolaveiston MM-titteleistä. Kilpailutöiden teema oli "Kivikausi jääluolassa". Kilpailutyöt ovat yleisön nähtävänä juhannukseen saakka. Maanalainen tila on jäätaideteoksille ihanteellinen, lämpötila pysyy pakkasella ja luolan hämärässä teosten valaistus pääsee oikeuksiinsa.

Punainen jääsydän vastaanottaa näyttelyyn tulijan.






Kilpailun osallistujat olivat valinneet parhaaksi Kiinan joukkueen Maalaus-nimisen teoksen. Se oli minunkin suosikkini.


Usa-Sveitsi yhteistyönä oli syntynyt tämä "Tervetuloa Bedrockin kaupunkiin". Sillä saavutettiin kilpailun 3. sija.



Suomalaisten jäänveistäjien Jussi Miettisen ja Antti Pedrozon kilpailutyö.


Suomalaisten teoksen mieleenjäävin yksityiskohta oli jäänuotio.


Maailmanmestaruus meni Mongoliaan. Kilpailutyön nimi on "Sinisen kuun alla 700 000 vuotta sitten".


Yksityiskohta voittajateoksesta.


Innostuin muutenkin kuvaamaan jääpintojen yksityiskohtia.










Kilpailun kakkossijan saivat japanilaiset teoksellaan "Elää"






Kurkistus jäälabyrinttiin.


Jäinen nuotiopaikka; jääpenkit, joiden päällä taljapeite, jäänuotio ja takana kylmyyttä hohkava jäämuuri.