maanantai 13. huhtikuuta 2020

Täydenkuun aamu

Herään 4:50. Virkistyn hetkessä kun katson ikkunasta avautuvaa näkymää. Kuunsilta lahdella houkuttelee ulos. Edellisenä päivänä viidentoista asteen lämpöaalto on sulattanut lumen jään pinnalta ja jään päälle kertynyt vesi on jäätynyt yön pakkasessa.


On vielä puolisen tuntia auringonnousuun, mutta horisontin takaa aurinko heijastaa kullankeltaista valoaan kuuhun ja kuu taas heijastaa tuon valon jään pinnalle.












Kuljen rantoja pitkin niemenkärkeen, että näkisin paremmin auringonnousun suuntaan.  Jäälle en uskalla enää mennä.




Ihan virallinen täydenkuun hetki on juuri nyt, kello 5:35.


Aurinko on jo noussut ja pian on niin kirkasta, että kuun valo himmenee.


Tässä kuu vielä jotenkin näkyy, mutta en jäänyt odottamaan sen laskemista metsän taakse, koska tuli niin valoisaa, että kuu ei erottunut kuvassa.

26 kommenttia:

  1. Satumaista ja kaunista. Minäkin ihastelin täyden kuun valoa pihassamme kun yöllä kävelin toipuvan jalkani kanssa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin sattui selkeä taivas täydenkuun aikaan. Monesti tänä talvena taivas on ollut pilvessä silloin.

      Poista
  2. Upeita kuvia! Kyllä kannattaa herätä anivarhain:)

    VastaaPoista
  3. Miten aikaisin se alkaa valoistumaan, kun nukun aina pitkään, elineljän aikoihinko? kauniit maisemakuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiden aikaan oli jo sen verran valoisaa, että saattoi kävellä ilman otsalamppua. Auringon nousuaika tuolloin oli 6:05 ja kuun laskuaika 6:54.

      Poista
  4. Huiman huikeat kuukuvat! Kevät- ja alkukesän aikaiset, valoisat aamut ovat pian täällä. Kastetta ja hieman viileää! Oih, jos siihen vielä lisää täysikuun 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo päivä vaan pitenee niin nopeasti, että heräämistä on aikaistettava jos haluaa nähdä auringonnousun.

      Poista
  5. Lumoavaa kuunvalon mystiikkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä jotain lumoavaa. Ilmankos kuutamo on antanut aihetta moniin lauluihin ja sävellyksiin.

      Poista
  6. Kuunsillassa on jotain taianomaista. ja houkuttelevaa. Ilmankos sinutkin sai ylös ulos ja kuvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa olikin vähän harvinaisempi kuunsilta kun se piirtyi jään pinnalle.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kuu olisi näyttänyt vielä suuremmalta jos sen olisi saanut kuvattua juuri ennen metsän taakse laskeutumista. Mutta päivä ehti kirkastua ja kuun valo haaleni.

      Poista
  8. Mahtavat kuvat!

    Hatun nosto sinun aikaisille heräämisillesi! Minä herään noin aikaisin vain silloin, kun on lähtö Helsinkiin toimistolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sukuvika tuo aamuvirkkuus. Isäni heräsi aina aikaisin, minä herään ja niin myös molemmat lapseni.

      Poista
  9. Kauniin aamun olet ikuistanut hienoihin kuviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus kaikki sattuu kohdalleen; täysikuu, selkeä sää ja herääminen oikeaan aikaan.

      Poista
  10. Son fabulosas las luces que has captado.

    Tus fotografías, son hermosas poesías, convertidas en imágenes.

    buenas noches. Felices Sueños

    VastaaPoista
  11. Satumaisen kauniit kuvat! Taianomainen tunnelma kuvissa! Aamuauringon nousut voi sitten olla kauniita! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä aikoina tarvitaan luontoterapiaa. Ja sitähän nuo aamut tarjoavat. Kiitos.

      Poista