tiistai 22. tammikuuta 2019

Pakkaspäivä Kuusamossa

Aamu on melko raikas, notkopaikoilla -34, mutta ylempänä Konttaisen parkkipaikalla on vähän lämpimämpää aamukuuden aikoihin. Laitamme otsalamput päähän, liukulumikengät jalkaan ja painumme metsään pujottelemaan kohti Konttaisen lakea. Kuunpimennys on jo alkanut, mutta toiveenamme on nähdä pimennyksen syvin hetki Konttaisella. Matka pimeässä metsässä ei suju ihan suunnitellusti. Lähdemme seuraamaan jälkiä, mutta pian huomaamme, että ne johtavat väärään suuntaan. Korjausliike kohti rinnettä vie sankkaan risukkoon. Pimeys, jyrkkä rinne ja paikoin läpitunkematon risukko aiheuttavat hetken epätoivon. Ehdimmekö ajoissa näkemään kuun.

Vähän ylempänä maasto muuttuu helppokulkuisemmaksi. Saavutamme Konttaisen laen juuri syvimmän pimennyksen hetkellä. Tosin ensimmäiset kuvat epäonnistuvat, koska laella tuulee ja kamera jalustoineen heiluu valotuksen aikana. Etsin suojaisemman paikan puun juurelta. Punaisena hehkuva kuu vaalenevalla aamutaivaalla on upea näky. Viime syksyn superkuu jäi minulta näkemättä kun pilvet peittivät sen. Nyt ei pilvistä ole haittaa, kylmyydestä kyllä. 






Kuu jää jatkamaan laskeutumistaan ja me laskeudumme myös alas vaaralta.


Alarinteen tykkypuihin heijastuu aamutaivaan kajo.


Kaunis pakkaspäivä on hyödynnettävä olemalla ulkona päivän valoisa aika. Pakkanen on lauhtunut vähän päälle kahteenkymmeneen asteeseen. Sen verran pakkasta kuitenkin on, että koskella on pakkashöyryjä. Edelleenkään lunta ei ole kovin paljon ja joen rantoja kulkee tiiviiksi tamppaantuneet polut, joten lumikenkiä ei tarvita.














Pakkasusvan läpi siilautuva valo tekee jokimaisemasta satumaisen kauniin.


Tuoreita saukon jälkiä on pitkin jokirantaa. Mikä onni ja ilo, Kuusamoon vierailulle tullut retkikaveri näkee saukon juoksevan rannalla ja onnistuu kuvaamaankin sen. Minä näen saukosta vain vilahduksen ennen kuin se sukeltaa.




Pakkaspäivien ja tuulettoman sään ansiosta rannan pienimmätkin varvut ovat paksun huurrekuorman peitossa.









perjantai 18. tammikuuta 2019

Värikäs talvi

Vielä vähän aikaa talvipäivän valo on pehmeää ja värikästä. Mitä ylemmäs aurinko nousee, mitä pitemmäksi päivä jatkuu, sitä enemmän valo haalenee ja kirkastuu. Päivän piteneminen on toki hyvä, mutta värikkäimmästä talven valosta voimme nauttia vain silloin kun sitä on vähän ja päivänkierto lyhyt.

Tämä kuva on kokeilu. Tallensin ja siirsin sen bloggeriin png-muodossa. Ohjeen mukaan blogger ei tue png-muotoa, mutta ainakin se näkyy tässä.


Sydäntalvella, joulukuusta tammikuun loppuun, täysin selkeät päivät ovat harvinaisia. Joskus menee viikkoja ettei näe vilaustakaan auringosta. Luminen ja pilvinen maisema on kontrastiton ja tylsä. Tykkypuiden muodot eivät erotu valkoista taustaa vasten. Siksi aurinkoinen pakkaspäivä ilahduttaa ja houkuttelee kiipeämään tähystyspaikalle vaaran laelle.




Täysin selkeä taivas ei myöskään ole paras kuvien kannalta. Pienikin pilvi antaa ilmettä maisemaan. Tämän aamupäivän pilvipiristys oli koko taivaanrantaa kiertävä kapea pilvivyö, jota matalalta tuleva valo väritti.








Muitakin kameran ulkoiluttajia oli liikkeellä.








Tämä käkkyrä taitaa esiintyä kuvissani joka talvi. Lumen ja jään määrästä sen oksilla, valon suunnasta ja  väristä riippuen se on aina vähän erilainen.


Sama käkkyrä vastavalossa.






Kun lunta ei vielä ole kovin  paljon oksiin jäätyneenä, yksityiskohdat erottuvat paremmin. Seuraavan lumisateen jälkeen nuo oksat taipuvat lumen alle.




Keskitalvella keskipäivän valokin on värikästä.






Valo piirtää oksien ääriviivat näkyviin. Pilvisellä säällä tätäkään oksaa ei olisi kannattanut kuvata.



perjantai 11. tammikuuta 2019

Sydäntalven päiviä ja öitä

Loppiaisena kiivettiin Valtavaaran talvireittiä lammen laavulle tulistelemaan ja paistamaan ryynimakkaraa. Tykkykuusten ympäröimä lampi on rauhan ja hiljaisuuden paikka. Vaikka hiihtokeskus on vain kilometrin päässä, ei laavulle kuulu ääniä koska lampi on notkossa jyrkkien rinteiden välissä.












Loppiaisiltana päätettiin joulukausi tähtisadetikkuja polttamalla. Kuljin palava tähtisadetikku kädessä kiven ympäri pari kertaa ja ihme tapahtui; hävisin kuvasta.


Hiihtelin karvapohjilla Valkeaisenvaaralle. Alkumatka vaaralle kuljetaan FIS-hiihtoladun takalenkkiä. Hiihtolatuja Rukalla on toistaiseksi aika vähän. Lisää lunta tarvittaisiin, että latukone pääsisi ajamaan.
Leveillä karvapohjasuksilla ei latua kaipaa.




Vaikka maassa ei ole paljon lunta, on puiden oksiin ja runkoihin jäänyt paksu lumi- ja huurrekerros. Maisema näyttää hyvin talviselta.


Vaaran päältä näkee kauas Kitkajärvelle saakka.  Järven yläpuolella on jo selkeämpää ja kun tuuli käy sieltä päin, alkaa pilvikerros repeillä. Kun maisema vielä äsken oli täysin mustavalkoinen, on siinä nyt jo hentoja pastellinsävyjä; punaista ja sinistä.






Aurinko on jo laskemassa, mutta hetken aikaa se näkyy viereisen vaaran takaa ennen painumistaan piiloon.










Näkymä vaaralta Purnujärven suuntaan.


Valkeaisenvaaran pystysuora jyrkänne. Jyrkänteen alla on kivikkoinen kuru joka jää kuvassa matalan kuusikon taakse.


On kulunut kauan siitä kun viimeksi näin revontulia. Toissa iltana oli pientä yritystä kun hento revontulikaari valaisi metsänrajaa. Ilmassa oli lumikidettä, joka osaltaan himmensi revontulten valoa.






Lumikidepilvet synnyttivät Rukan kylälle keinovalopilareita.