perjantai 24. kesäkuuta 2022

Keskiyön aurinko Valtavaaralla

Iltayhdeksältä nakkaan repun selkään Saaruan parkkipaikalla. Vähintään kerran kesässä pyrin kulkemaan koko kesäyön, tai vaihtoehtoisesti melomaan. Viime kesänä kuljin yön Konttaisen maisemissa, nyt on Valtavaaran vuoro. Sääennuste lupasi pilvien häipyvän puoleen yöhön mennessä. Kun pääsen ensimmäisen kukkulan länsilaidalle, voin vaan todeta, että pilvessä on muuten, paitsi taivaanrannalla on kapea, selkeä alue. On ihan tyyntä, josta syystä pilvet saattavat pysyä paikoillaan. 





Ei siis ole kiirettä laelle, joten voin rauhassa tutkia metsän kasvillisuutta. Viileä ja kostea alkukesä on saanut kaiken rehevään kasvuun. Mustikanlehdetkin ovat paikoin parin sentin mittaisia. 


Ehdin vaaran laelle klo 23 aikaan. Pilvi peittää edelleen auringon, mutta sen valo värittää pohjoisen horisontissa olevia tuntureita. Luulen, että siellä ovat Palo- Salla- ja Ruuhitunturi, jonne on matkaa linnuntietä noin 70 kilometriä. 


Etsin istumapaikan länsirinteeltä ja levitän alleni aavaruuspeiton. Tässä on hyvä evästellä ja katsella maisemaa, Valo heijastuu hetken Valtavaaran juurelle, Ison Pihlajalammen pintaan. 


Lännen puolella on vähän leveämpi kirkas vyöhyke. Kitkajärven taakse, Riisitunturille saattaa paistaa aurinko. 


Pilvikerros ei liiku yhtään. Vuorokausi vaihtuu, alkaa vuoden pisin päivä, kesäpäivänseisaus. Kello 00:15 aurinko tulee esiin kuin juhlistaakseen tapahtumaa. Halusin nähdä keskiyön auringon ja siinä se nyt on, vaikka vähän erilaisena kuin odotin. 


Pilven raosta tuleva valo on värikästä. Tästä alkaa yli kahden tunnin jakso kun kesäyön aurinko valaisee Valtavaaraa. Nyt on lähdettävä liikkeelle ja tallennettava auringon värittämää maisemaa eri suunnilta ja etäisyyksiltä.
















Kello on tasan yksi. Kesäajasta johtuen nyt on se pimein hetki. Ja aurinko vaan valaisee rinteen sieliköitä. 

















 

Päivätuvan ovea avatessani hätkähdän omaa varjoani. 



Ja tässä näkymä tuvan ovesta kohti pohjoista.



Kahden maissa aurinko värittää Venäjän tuntureita ympäröivää usvakerrosta. Etualalla on Virkkulan kylän taloja.


Vattuvaara kohoaa Porontimajärven takana. 








Kuukkeli on ainut elävä olento (itikoita ei lasketa) jonka tapasin koko yön retkelläni.


Kello on 2:30 ja aurinko alkaa jälleen nousta pilveen. Tämän kesäyön aurinko oli kuin auringonnousu väärinpäin. sillä erotuksella, että se näkyi koko ajan taivaanrannalla klo 00:15-2:30 välisen ajan.  



tiistai 21. kesäkuuta 2022

Yökulkijan kuvia

Kuusamon kesäyöt aiheuttavat minulle ongelman. Ei malttaisi millään nukkua, varsinkaan selkeinä öinä. Onneksi välillä on pilvistä ja sateistakin. Silloin joutaa nukkumaan.

Heräsin kahdelta ja puoli kolmen jälkeen olin menossa keskustasta kohti pohjoista. Ensimmäinen pysähdys oli jo Nissinjärven päässä. Kesäyön aurinko ei tällä hetkellä laske ollenkaan Kuusamon horisontissa, mutta se on niin matalalla, että ei alavimmille paikoin näy. Vähän vaille kolme alkoi aurinko nousta esiin metsän takaa. 


Yö oli kylmä. Auton ajotietokone varoitti jäisestä tiestä. Niin kylmää ei kuitenkaan ollut. Kaksi lämpöastetta oli alin lukema. Vesi on lämmennyt jo niin paljon, että ilman ja veden lämpötilaero synnyttää sumuja. Hento sumukerros leijaili rannan tuntumassa. 











Tutussa rantamaisemassa Kantojärvellä oli vähemmän sumua kuin Nissinjärvellä. Konttainen peilasi kauniisti järven tyyneen vedenpintaan. 





Läheisen suolammen yllä oli vähän enemmän sumua. Tavoittelin valoviuhkoja kuviin. 






Suokukka lammen rannalla


Suopursun kukinta on juuri nyt parhaimmillaan. 







Seuraavana päivänä oli vuorossa jännittävä lapinesikon etsintä. Tutkin erästä paikkaa, jossa Kasviatlaksen havaintotietojen mukaan kasvia pitäsi olla. En onnistunut löytämään. Illansuussa lähdin yrittämään uudelleen, nyt kuvaajaystäv
ältä saamani vihjeen ja koordinaattien avulla. 

Jo matkalla piti pysähdellä ihanien kulleroiden vuoksi. Kullero mielletään yleensä niittyjen ja tienpientareiden kasviksi, mutta nämä kullerot kasvoivat metsässä. 





Kun ei ole koskaan ennen nähnyt etsittävää kasvia, ja paikkakin on uusi ja tuntematon, on käytettävä karttaohjelmaa. Olen käyttänyt maastossa liikkuessani Karttaselain-sovellusta. Se näyttää sijaintini kartalla. Lähestyin karttaan merkittyä kukkien esiintymispaikkaa ja koetin tähyillä ympärilleni, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Kun sitten loikkasin lammikon yli seuraavalle mättäälle, niin huomasin juuri jalkojeni juuressa pienen vaaleansinipunaisen kukan. Lapinesikko oli löytynyt. 




Kesäyön valossa kukkien kuvaaminenkin onnistuu. Vaikka aurinko ei matalalle näy, on valoa kuitenkin riittävästi. Pyörin pitkään pikkuisten kukkien luona. Vähän matkan päässä huutelivat kurjet ja hyttyshatun verkon takana inisivät itikat. 

Kuusamon kukkien kokoelmani alkaa olla täynnä. Lapinesikko oli niistä harvinaisin löytö.