Talven ensikosketus

Noin viisi kuukautta meni viime talven lumista tämän talven lumiin. Toukokuun 17. päivä kahlasin hangessa Valtavaaran pohjoisrinteellä ja tällä viikolla torstaina 14.10. nähtiin Rukalla uutta lunta. Talvesta ei voi puhua, mutta ensilumesta kuitenkin. Ja se oli ihan oikeaa, taivaalta tullutta. Viime talven lumillahan Rukalla on lasketeltu jo viikko ja ensilumen latukin avautui 15.10. 

Kuluneella viikolla ei aurinkoa ole liiemmälti näkynyt, mutta torstai-iltapäivänä pilvikerros raottui hieman. Kun hetkeä aiemmin oli satanut vähän lunta, avautui Rukan laella kaunis, osittain lumen peittämä maisema. 

Koska maassa ei ole routaa, sulaa maan pinnalle kertynyt lumi hetkessä. Puiden oksille ja varpuihin se jää pitemmäksi aikaa. 

Rukan kukkuloiden välisestä notkosta löytyy vielä punaisena hehkuvaa riekonmarjaa. Suurin osa riekonmarjakasvustoista on jo ruskeaa ja kuihtunutta. 

Maston rinteeltä vie hyvin sorastettu tie Kelorinteen yläpuolelle Rukan huipun suuntaan. Tien varrelta avautuu näkymiä kauas joka suuntaan. 

Kelon laavu on näköalapaikalla. 

Metsälauhat kumartavat lumen ja huurteen painosta. 

Kesän aikana Rukan huipun ja Maston rinteen väliseen maastoon on rakennettu pyöräilyreittejä. Rinteessä kiemurtelee serpentiinin tavoin kapeita sorastettuja polkuja. 

Lumi jäi vain hetkeksi vaarojen laelle. Seuraavana päivänä tuuli ja vesisade häivytti ensilumet. 

Varma merkki talven lähestymisestä on joutsenten kerääntyminen järville. Nissinjärvi on joka syksy joutsenten kokoontumispaikka. Nämä joutsenet olivat ihan tien lähellä lahden pohjukassa. Höyhenpeitteen huoltotoimet oli parhaillaan menossa.  

Kesä yrittää vielä sinnitellä. Istutin ovenpielen kukkaruukkuun nämä orvokit toukokuun lopulla. Ne kukkivat edelleen, eli yhtä kauan kuin lumeton kausi kesti.  

Suolammen aamu

Palaan syyskuun alkupuolen sumuiseen aamuun, kävelemään pitkospuita suolampien rannoille. Elokuussa kävin samalla paikalla, nyt oli tilaisuus uusintaan. Aamuinen suomaisema on sama, mutta sumun määrä ja valon suunta erilaiset. Auringon nousuaika on myös muuttunut aamun kulkijalle edullisemmaksi. Kun 11.8. aurinko nousi viiden aikaan, niin syyskuun 6. sen nousuaika on yli tunnin myöhemmin, kello 6:13. 

Hyvissä ajoin ennen auringon nousuaikaa olen kulkenut reilun kilometrin matkan pitkospolkua lammen rannalle. Tässä vaiheessa ei vielä voi tietää minkälainen aamu on tulossa. On mahdollista, että sumu painuu ja tiivistyy alas, jolloin näkyvyys häviää kokonaan. Siltä se vähän näyttää hetken aikaa. 

Sitten lammen takaranta alkaa erottua ja idän suunnalla vähän valonkajoa.

Takanani hento punainen raita sumussa kertoo auringon nousseen. 

Lampi ei ole suuri. Jos sen ympäri kävelisi, ei matkaa tulisi kuin puoli kilometriä. Siksi on helppoa etsiä rannalta erilaisia näkymiä. Valon väri muuttuu koko ajan sumun liikkuessa. 

Sammaleet ja varvut kahisevat jalan alla. Yöllä on ollut vähän pakkasta, joten juolukan lehdet ovat vähän huurteessa. 

 

Tätä hetkeä odotin. Aurinko on vielä metsän takana, mutta valo puskee alhaalta ylöspäin sumupilveen. 

Isomman lammen lähellä, noin sadan metrin päässä on pikkuinen Silmä-lampi. Kun ehdin en rannalle, on valoa jo liikaakin. 

Lähden palaamaan autolle, mutta matkalla kuvaan auringon valaisemia rantoja.

Suon puut eivät vuosikymmenienkään aikana paljon muutu. Tätä käkkyrää olen kuvannut erilaisissa valoissa, mutta muuten samannäköisenä jo 80-luvulta alkaen. 

 

Sumuaamuina, auringonvalon osuessa sopivasta suunnasta, saattaa löytää upeita valoviuhkoja puiden oksilta.

Uimarannan hyppytorni näyttää kuin leijuisi ilmassa. 

Sumu jäi järvien ja soiden yläpuolelle pitkälle aamupäivään. Kotimatkalla oli vielä pysähdyttävä kuvaamaan tämä veden pinnalla häilyvä sumu.