Keväänmerkki - joutsenet

Kuluiko talvi nopeammin kuin tavallisesti? Eihän siitä ole kauan kun hyvästelin muuttomatkalle lähtevät joutsenet ja nyt ne ovat jo palanneet. On riemastuttavaa kuulla ensimmäiset joutsenten huudot joella. Varovasti puiden suojassa hiippaillen pääsen kurkistamaan oksen lomasta kosken suvantoon. Kymmenen joutsenta siellä ruokailee, joukossa kaksi harmaata viime kesän poikasta. Lunta on vielä paljon ja hiihtokelit hyvät, mutta minulle muuttojoutsenten tulo on ensimmäinen keväänmerkki. 

Muutamaa päivää myöhemmin olen taas joella auringonnousun aikaan. Aurinko jää noustessaan taivaanrannan pilvikerroksen taakse, mutta sen valo värittää pilviä ja heijastelee suvannon sulassa.

Minun kamerakalustoni lyhyelle opitiikalle joutsenet ovat liian kaukana, mutta nyt en havittelekkaan lähikuvia vaan nautin tunnelmasta; valosta ja joutsenien äänistä. 

Ylävirran puolella on joutsenpariskunta. Vaikuttaa siltä, että ne ovat päättäneet vallata sieltä reviirinsä. Ne ruokailevat kaikessa rauhassa kun seison joen rannalla puunrunkoon nojaten, mutta kun alavirrasta alkaa kuulua joutsenten ääniä, ne alkavat rauhattomasti katsella siihen suuntaan, valmiina puolustamaan reviiriänsä. 

Alavirran äänet hiljenevät ja joutsenpari jatkaa ruokailuaan. 

Joutsenlaulujen ohella joelta kantautuu myös koskikarojen laulu. Pientä sirkutusta kuuluu koko matkan kun kävelen rantapolkua takaisin autolle. 

 

 

 

Pakkasusvaa aamulla ja illalla

Pakkasusva-aamujen osalta tässä on luultavasti viimeisimmät kuvat kuluneelta talvikaudelta. Pari viikkoa sitten aurinko nousi Käylänkosella usvapilven takaa. Yöllä oli ollut pakkasta 18 astetta ja vielä aamullakin pakkanen oli viidentoista asteen lukemissa. Kaksi päivää myöhemmin yöllä oli myös ollut yli 15 pakkasastetta, mutta aamulla puissa ei ollut kuuraa eikä joen yllä usvaa. Ilmeisesti aurinko jo kuivattaa päivisin niin paljon, että ei synny kosteutta eikä sitä myöten kuuraakaan. 

Niin toivottua kuin pakkasusva joen yllä onkin, niin revontulikuvauksissa sitä ei tarvitsisi olla. Kahlailin jokirantaan heti illan alkaessa hämärtyä. Joen alajuoksulla, virran rauhoittuessa suvantoon, nousi pakkasusva osittain peittämään koillisen taivaalle kohonneen revontulivyön. Tuli vähän erilaisia revontulikuvia kuin yleensä. 

Ilman usvan suodattavaa vaikutusta olisi joen takarannan revontulikuvio ollut hyvinkin selväpiirteinen. 

Todella nopealiikkeinen ja kirkas pyörre valaisi hetken aikaa maisemaa. 

Kun revontulien loisteeseen tuli hetken tauko, lähdin nousemaan jokivartta ylävirran suuntaan, paikkaan jossa useimmin olen kuvannut joen rannalla. Yllättäen siellä olikin vähemmän pakkasusvaa. Juuri kun sain aseteltua jalustan ja kameran paikalleen, alkoi revontulien toinen näytös. Kun äsken revontulivyö loimusi lähellä taivaanrantaa, niin nyt revontulivyöstä kohosi tuikkeita  ylöspäin. Kameran näytöltä huomasin niissä punaista väriä. Tuo punainen on sitä minkä ainakin minun silmäni erottaa vain vaaleampana läikkänä, vasta kameran optiikka paljastaa värin.  

Sitten revontulet rauhoittuivat tasaiseksi valoksi taivaalle, ehkä hieman pilviharsoakin oli niiden edessä. Oli aika pakata kuvaustarvikkeet reppuun ja lähteä kotimatkalle. 

Aamukävely Valtavaaralle

Maaliskuussa pitää olla aamuvirkku ehtiäkseen auringonnousun aikaan vaaralle. Vähän yli kuuden olen jo näköalapaikalla Ahmakallion yläpuolella. Puiden takaa erottuvat Itä-Rukan valot. 

Vaarojen puut alkavat kuoriutua tykkykuormastaan. Koivut ovat jo lumettomia, samoin alarinteiden metsä. Ylempänä, varsinkin itä- ja pohjoisrinteillä on vielä tykkyoksaisia kuusia. 

Valtavaaranlammen tulipaikan ja laen päivätuvan välillä on pieni kukkula, josta näkyy laelle. Huolestuttavasti pilvet ovat lisääntymässä vaaran päällä. 

Aamuauringon kajo taivaanrannan pilvikerroksen takaa on kuitenkin värikäs. 

Edessä on vielä viimeinen jyrkkä nousu ja matkaa noin parisataa metriä. 

Viisi minuuttia myöhemmin ehdin vaaran laelle. Tuona aikana taivas on mennyt pilveen. Tulee mieleen joulukuun kävelyretkeni  tänne samaan paikkaan. Silloinkin kaunis aamu peittyi hetkessä pilviin juuri kun oli päässyt perille. Auringon nousuaika on ollut neljä minuuttia sitten, mutta siellä se on piilossa pilvien takana. 

Siinä harmitellessani huonoa tuuriani huomaan yht'äkkiä auringon pilkistävän harmaan pilvikerroksen raosta. Ehkäpä ei ihan heti kannata lähteä paluumatkalle, vaan jäädä katselemaan tilanteen kehitystä. 

Parissa minuutissa harmaa pilvi auringon ympärillä muuttuu vaaleanpunaiseksi.

On lumoavaa seurata miten aurinko puskee pilven läpi, samalla maiseman väri muuttuu koko ajan yhä värikkäämmäksi. 

Punertava valo värittää jo rinteen huurteisia koivuja. 

Koko sydäntalven päivätuvan seiniä peittänyt huurre- ja jääkuori on jo sulanut. 

Sitten pilvikerros on ohentunut niin, että auringonvalo hehkuu kullankeltaisena. 

 

Puolessa tunnissa täysin pilvinen sää on vaihtunut aurinkoiseksi.

Lähden laskeutumaan kohti Valtavaaranlampea, mutta vähän väliä on pysähdeltävä katselemaan ja kuvaamaan polun varren näkymiä.

 

Kun jaotellaan vuodenkierto pohjoisen kahdeksan vuodenajan mukaan, niin nyt ollaan siirtymässä pakkastalvesta hankikantokevääseen. Aurinko lämmittää päivisin jo niin, että tykkylumet tippuvat alas. Kunhan päivisin mennään lämpöasteille, mutta yöt on pakkasella, tulee hankikanto. Kevätpäiväntasaus on 20.3. Alkaa valon aika. 

Pohjoisen kahdeksan vuodenaikaa:

-pakkastalvi

-hankikantokevät

-jäidenlähtökevät

-yötön yö

-sadonkorjuu

-ruska

-ensilumi

-joulukaamos