tiistai 27. syyskuuta 2022

Hiljaisia rantoja

Vene on ranturissaan monen metrin päässä "normaalista" rantaviivasta. Hiekkapohjainen lahti on matalaa, joten vesi on karannut kauas. Ei muuta kuin saappaat jalkaan ja työntämään venettä syvemmälle. Siinä touhutessa ehtivät hirvikärpäsetkin kimppuun ennen kuin saan airot veteen ja pääsen niitä karkuun. 






Odotin rantapuiden jo ehtineen ruskaväreihin, mutta ilmeisesti veden äärellä olevat koivut ja haavat ovat vähän myöhemmässä värien vaihtumisen suhteen. Lehtipuut ovat enimmäkseen vihreitä. Vain juolukat ja paatsamat hehkuvat rannoilla. 








Soudan lähes tyynessä noin kolmen kilometrin matkan Havukan kallion juurelle. On täysin hiljaista. Lintujakaan ei näy eikä kuulu. 


Kallion juurella paatsamapensaat loistavat keltaisena. 


Rantapenkassa olevasta lähteestä on johdettu putki siten, että vesiltä käsin voisi ottaa juomavettä, mutta nyt lähteen vedenpinta on niin alhaalla, että putkesta ei tule vettä. Majava on mellastanut lähteen ympärillä. Sen pureskelemaa haapaa kelluu rannassa. 


Kalliojyrkänteen juurella tuntee itsensä pieneksi. Jyrkänteen korkeus on noin neljäkymmentä metriä. 





Jatkan matkaa saaria kierrellen. Pidän taukoa eräässä saaressa ja keittelen nokipannukahvit. 


Paluumatkalla tyyntyy täysin. Taivas on "rastaanrinnalla". Vanha kansa tiesi, että kun taivas on rastaanrinnalla, se tietää poutasäätä. 


Olen ennen souturetkelle lähtöä lämmittänyt tuvan ja paljuveden. Auringon laskiessa laitan saunan lämpiämään ja sen valmistumista odottessa istun laiturilla ja katselen valon hiipumista. 


Samanlaiset palleropilvet, joita näin souturetkellä ovat taivaalla vielä illallakin. 


Tämä kuva on otettu auringonlaskun jälkeen.


Loppuilta kuluu saunassa ja paljussa. Pimeä tulee nyt nopeasti. 


Rastaanrintaennuste toteutui. Aamu on kaunis ja aurinkoinen. Hieno syyspäivä on alkamassa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Aamukävely rantapolulla

Aamusumuja esiintyy suhteellisen harvoin Kuopion seudulla. Kaupungin sijanti suurten vesistöjen ympäröimänä vaikuttaa siten, että syksyisin veden ja ilman lämpötiloissa ei ole niin suuria eroja kuin pienempien vesien rannoilla. Noin viikko sitten heräsin eräänä aamuna, niin ikkunasta näkyi lahdella sumua. Koppasin kameran mukaan ja kohta olin rantapolulla lahden toisella puolen vastapäätä nousevaa aurinkoa.  



Sumua ei ollut kuin hieman lahden pohjukoissa ja saarien kupeella. Auringon valo oli jo vähän liiankin kirkas. 








Keikuin rantakivillä ja yritin etsiä hyviä kuvausnäkymiä vastavaloon. Rantakivikkoa onkin nyt paljastunut paljon. Kevään huippulukemista vedenpinta on laskenut yli 80 senttiä. Se on jonkin verran ajankohdan keskiarvon alapuolella. Sateet olisivat toivottuja. 




















Sumu hälveni nopeasti. Aamun värikäs näytelmä kesti vain noin viisitoista minuuttia. 



Iltataivaan väritkin ovat olleet näyttäviä. Kun aamun valo oli kullankeltaista, niin iltataivas hehkui punaista ja oranssia. Tässä sama saari kuin auringonnousun kuvissa, mutta vastapäiseltä rannalta edellisenä iltana kuvattuna. 



maanantai 12. syyskuuta 2022

Melontaa mökkijärvellä

Täydenkuun aikaan haaveilin kuutamomelonnasta. Lähtisin illansuussa melomaan järvenselälle. Odottelisin auringonlaskun ja siitä puolen tunnin päästä kuun nousun ja meloisin sitten kuunvalossa takaisin rantaan. Pilvethän ne torpedoivat tämän suunnitelman. Toki melomassa kävin, sekä päivällä että aamulla. Mutta ilta- ja kuutamokuvat on otettu muutama päivä ennen täysikuuta. 

Mökkilahdella on hiljaista. Vain kuikka ääntelee jossain lahden sopukoissa silloin tällöin. Kiertelen kivikkoisia rantoja. Kun on tyyntä ja aurinko paistaa, unohtaa että lähtiessä mittari näytti vain kymmentä lämpöastetta. Syyskuun alku on ollut todella kylmää kyytiä lämpimän elokuun jälkeen. 





Sanon tätä savolaiseksi savannipuuksi. Jotenkin männyn latvusten muodot tuo mieleen Afrikan savannien puut. Puunrungossa näyttää olevan pitkiä halkeamia. Miten kauan se vielä jaksaa tuossa sinnitellä. Vaíkka onhan siinä vielä paljon tuoreita oksia ja juuret on syvällä kivikkoisessa maassa. 


Tämä luoto on usein aamuisten sumukuvien rekvisiittaa. Viime kesänä myrsky kaatoi yhden kallion päällä olevista männyistä. Onneksi vain yhden. 




Aurinko häviää vastapäisen saaren taakse.





Vastaruskon värjäämä pilvi etelän taivaalla auringonlaskun jälkeen. 


Seuraavana iltana taivas kirkastuu vähän ennen puoltayötä. Kuu on noussut jo ajat sitten, mutta piilotellut metsän takana. Nyt se jaksaa juuri nousta kuusenlatvojen tasalle kunnes taas häviää niemenkärjen pitkien mäntyjen taakse. 







Lämpöä tupaan

Aamulla ulkolämpötila on vain kaksi astetta plussan puolella. Varmaan monin paikoin on ollut pakkastakin, mutta syvä järvi varastoi lämpöä ja vesi on vielä paljon ilmaa lämpimämpää. Taivaalla on pilviä, mutta myös rakoja pilvikerroksessa ja lahdella sumua. Lähden vesille. 





Pilviä on sen verran runsaasti, että aurinkoa on turha odotella. 






Jossain pilvien takana on valoa.




Vähäinenkin valo pilvien raosta heijastuu veden pinnalle. 










 


Sama järvi, sama vuodenaika ja vuorokaudenaika. Kuitenkin aina vähän erilainen riippuen pilvistä, valosta ja sumusta. 






Olin lähdössä mökiltä ja pakkaamassa autoa kun laiturin luota kuului tuttua ääntelyä. Menin laiturille ja kuikkahan se siellä oli vastassa. Me ihan selvästi tunnetaan toisemme. Ollaan tavattu niin monta kertaa kun olen ollut melomassa. Kuikka pyöri pitkään laiturin tuntumassa ja katseli minuun päin. Juttelin sille ja vähän lauloinkin. Sanoin, että sinä se lähdet kohta etelään ja minä jään tänne talvea odottamaan. Toivotin tervetulleeksi taas keväällä, kun jäät lähteneet. Ehkä silloin taas tapaamme.