lauantai 21. lokakuuta 2017

Revontuliyö Naruskajokivarressa

Aura-auton työntämät lumipenkat tien varrella suurenevat mitä pohjoisemmaksi ajamme Naruskantietä. Vielä Naruskan kylällä tie oli märkä ja rapa lensi, mutta nyt tie on kuiva eli tien pinta on jo pakkasen puolella. Tienvarren maisemaa peittää lumikerros. Pari päivää sitten Värriön tutkimusaseman lumimittarissa, noin 50 kilometriä pohjoisempana, on ollut 19 senttiä märkää lunta. Toki on lumi sen jälkeen tiivistynyt, mutta vähän arveluttaa pääseekö perille asti autolla.

Lumesta ei kuitenkaan ole haittaa. Tiivistynyttä ja kohmeista lunta on maassa noin neljä senttiä, joten loppumatkan sivutiekin on ajettavassa kunnossa. Sitten vaan tavarat sisään kämppään ja tulet kaminaan. Kohta lämpö alkaa levitä pieneen tupaan.

Lähdemme lähimaastoon tutkimusmatkalle. Olen löytänyt kartasta mielenkiintoisen lähteikön joen varrella. Noin neljänkymmenen metrin levyisellä kaistaleella on korkeuseroa 15 metriä, mutta ihme on siinä, että paikka on merkitty karttaan suoalueena. Jyrkkä hiekkaharju muuttuu yht'äkkiä rinteen puolivälissä upottavaksi hetteiköksi. Pohjavesi pursuu harjun sisältä useana norona.


On vaikea ymmärtää, että jyrkkä rinne todellakin upottaa, mutta on se uskottava kun jalka painuu syvälle hetteeseen. Lähteikkö on noin sata metriä pitkä avoin alue joen varrella. Rovakaltionharjut ovat nimensä mukaiset koska kaltio tarkoittaa lähdettä. Se on kääntynyt saamen kielen sanasta gáldu.




Jatkamme kävelyä Naruskantien toiselle puolen. Sieltä löytyy lisää Rovakaltio-paikkoja. Pienellä alalla on Rovakaltioaapa, Rovakaltionkangas, Rovakaltionoja ja Rovakaltionlammit. Kuvassa suurin Rovakaltionlampi.




Joen varrella on vähemmän lunta kuin muualla. Vesi on vielä ilmaa lämpimämpää.


Iltapäivällä pilvikerros repeää hieman, mutta aurinko pysyy piilossa.


Vähän ennen iltayhdeksää lähden käymään ulkona. Ajattelen testata vieläkö osaan kulkea pimeässä. Täällä katuvalojen ja kaiken muunkin valon ulottumattomissa on todella pimeää silloin kun kuukaan ei valaise. Mutta oven avattuani ulkona odottaa yllätys. Revontulet loimuavat kirkkaana taivaalla. Tulee kiire etsiä kamera, jalusta ja otsalamppu. Ehdin joen varren aukealle paikalle niin että saan muutaman kuvan yli taivaan nousevista loimuista. Sitten revontulet rauhoittuvat matalaksi kaareksi.








Idän taivaallakin on revontulia, mutta ne heijastuvat ohuen pilvikerroksen läpi.


Aamulla kuuden aikaan taivas on täysin selkeä. Revontulia olisi vieläkin, mutta ne eivät enää erotu kovin hyvin aamun sarastuksessa.


Taivas on täynnä tähtiä. Julkisuudessa on puhuttu, että juuri nyt näkyy paljon meteoreja. Lieneekö nämä kuvaamani viivat niitä.









Kotimatkalla poikkeamme vielä Saukkojärvellä. Pienien lampien pinnalla on jo ohut jääkerros ja Saukkojärvikin alkaa jäätyä. Monen viikon jälkeen ensimmäinen näköhavainto auringosta ilahduttaa.


Sallan yhteismetsän ylläpitämä tulipaikka on Saukkojärven rannalla.


Kenttälammelta lähtee merkitty viiden kilometrin polku Naruskantien varteen. Tien varren opasteessa polun kerrotaan olevan vaikeakulkuinen. Se on helppo uskoa kun kulkee vähän matkaa polkua. Maasto on pelkkää kivikkoa. On ehkä turvallisempaa tutustua reittiin sulan maan aikaan. Aivan polun alussa on pieni kallioiden ympäröimä lampi. Kallioseinämää pitkin lampeen laskevan puron kohina kuuluu voimakkaana kalliopintojen vahvistamana.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ensilunta

Maanantain lumisade jätti maan valkoiseksi monin paikoin Rukalla ja lähiympäristössä. Suurin osa lumesta suli, mutta ylemmäs rinteisiin jäi muutaman sentin lumikerros. En tiedä voiko vielä virallisesti puhua ensilumesta, mutta uutta lunta se kuitenkin on. Viime talven lunta on Rukalla ollut säilöttynä ja sitä on levitetty kahteen laskettelurinteeseen ja noin puolen kilometrin latuun. Eli syyslomalaiset voivat sekä lasketella että hiihtää.

Pienen hakemisen jälkeen löydän autolle paikan Saaruan pysäköintialueelta. Enpä ole koskaan ennen nähnyt parkkipaikkaa niin täynnä. Saaruan kahdessa rinteessä vilistää laskettelijoita. Mutta minä en suuntaa rinteeseen vaan laitan repun selkään ja pujahdan Valtavaaran polulle. Ahmakallion luona käännyn polulta metsään ja lähden nousemaan jyrkkää rinnettä ylös.


Kuusen oksien alla vilahtaa valkoista. Valkoinen jänis istuu puun takana. Yritän hivuttaa kameraa repusta, mutta ennen kuin saan repun auki, jänis huomaa minut ja lähtee loikkimaan pakoon. Metsäjäniskin jo varautunut talveen, koska on vaihtanut talvitakin ylleen.




Kuljen ylös kurun pohjaa poropolkua seuraten.




Vähän ennen Valtavaaranlampea käännyn takaisin. Ei kannata nousta Valtavaaran laelle, koska se on pilven peitossa.


Mustikanvarvun viimeiset vilkutukset lumen keskeltä.


juolukka


Pian naavakuuset peittää lumi ja jää.




ruohokanukka




Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut palata. Tosin, kädet meinasi jäätyä kun kaivelin sieniä lumesta.


Aamulla havahdun outoon ilmiöön. Ruka on sumun peitossa, mutta idän taivaalla kajastaa vähän valoa. Nopeasti keräilen kamerakaluston mukaan ja ajan Maston rinteelle. Ja tosiaan, sieltä se aurinko yrittää tulla esiin pilven takaa.




Kosteus on jäädyttänyt Rukan laen puut ja pensaat. Ilmaa viilentää myös hyytävä luoteistuuli.


Hetken aikaa näkyy jopa sinistä taivasta.




Auringon vierailu ei ole pitkä. Luoteistuuli työntää pilvet auringon eteen.


metsälauha


paju


riekonmarja

lauantai 14. lokakuuta 2017

Tiirismaan Pirunpesä

Yllätyin miten paljon metsää ja luonnonsuojelualueita Lahden ympäristössä on. Löytyipä ihan läheltä kaupunkia karpalosuokin joka oli punaisenaan karpaloita.

Sadekuurojen välissä lähdimme katsomaan Tiirismaan Pirunpesää. Sinnekin oli lyhyt matka, alle kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta.


Sammalpeitteisen kurun pohjalta keräsimme suppilovahveroita.


Pirunpesän rotko on ollut matkailunähtävyys jo 1800-luvulla. Se on muodostunut jääkauden lopulla syntyneestä jääjärvestä, jonka sulamisvedet ovat purkautuneet Pirunpesän kohdalla. Kun laskeutuu polkua pienen lammikon reunalle, ja näkee ensi kerran sen takana pystysuorana kohoavat kalliot, ei voi kuin huokailla ihmetyksestä.






Nousemme kivien välissä pujottelevaa polkua ylös kalliojyrkänteen juurelle.






Valtava kivipaasi on joskus irronnut kallioista.


Sateen jälkeen kivet ovat hyvin liukkaita. Askeleet on harkittava tarkkaan, varsinkin jyrkissä nousuissa.




Ylempänä olevalta pieneltä tasanteelta pääsee kurkistamaan kapeaan rotkoon joka näyttää jatkuvan pitkälle. Alas rotkon pohjallekin varmaan pääsisi, mutta siihen tarvittaisiin apuvälineitä, köyttä tai tikkaita.






Nousemme kallion laelle, josta pääsee kiertämään rotkon toiseen päähän. Sieltä on helppo kulkea rotkon pohjaa pitkin katsomaan Pirunpesää toisesta suunnasta.


Rotkon pohjalla virtaa puro. Kallioseinät vahvistavat puron kohinan äänet.


Vesi tulee maan alta rotkon yläosassa.






Kallion päällä on ihan tasaista. Rotko on niin kapea, että sitä ei edes huomaa kauempaa katsoen. Vaarallinen paikka pimeällä.