perjantai 13. huhtikuuta 2018

Saariselällä

Alkaa olla ne ajat vuodesta kun Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen ero kevään edistymisen suhteen on suurimmillaan. Kun etelässä leskenlehdet kukkii ja sinivuokotkin availevat kukintojaan, jatkuu talvi pohjoisessa hankien keskellä. Muutaman päivän aikana Inarin Saariselällä lumikerros aleni viisi senttiä, mutta kun lunta on metrin verran, niin sillä ei vielä ole näkyvää merkitystä. Lumikenkäilin ja liukulumikenkäilin parina päivänä Saariselän maisemissa.

Auringonsäteet viistävät Kaunispään rinnettä.


Lumilaineita










Saariselällä on viime vuosina kiinnitetty huomiota myös kävelijöiden, maastopyöräilijöiden ja lumikenkäilijöiden reittitarpeisiin. Merkittyjä, mutta muuten huoltamattomia lumikenkäreittejä on ollut jo aiemmin, uutta ovat lanatut reitit. Esimerkiksi Kiilopäältä lähtee Latvakurun 5,7 kilometrin mittainen talvireitti. Kuljin reittiä vähän matkaa kun olin menossa Ahopäiden suuntaan.


Latvakurun lanattu talvireitti.


Sitten käännyin omille poluille. Paikoin hanki ei upottanut kuin muutaman sentin. Mutta jossain kohti ylärinteessä humpsahdin yht'äkkiä syvälle hankeen. Sen jälkeen opin lukemaan hangen pintakuvioista mistä löytyy kantavaa hankea.


Ahopään rinteiltä on mahtavat näkymät kohti Kiilopäätä.


Tunturikoivu on sinnitellyt oksansa hangen pinnalle.




Hiihtäjä nousemassa kohti Ahopään kurua.


Saariselän keskustasta lähtee parin kilometrin mittainen Aurora-polku, joka on aurattu talvikävelyreitti.


Ei voi mitään, sattuu silmiin aina kun katson Kaunispään etelärinnettä. Nuo uudet huipun loma-asunnot vaan ei sovi maisemaan.




Aurora-laavu on varmaan Suomen suurin laavun nimeä kantava rakennus. Rakennuksen toisessa päässä on varaustilat ja toisessa päässä päivätupa.


Päivätuvan takka. Ihan perinteistä laavutunnelmaa tässä tilassa ei synny.


Mutta lähellä, kurun reunalla on tavallinenkin tulipaikka. Siinä oli hyvä tehdä tulet ja katsella auringon painumista metsän taakse.




Kiinalaiset turistit viihtyivät Kaunispään laella toisiaan kuvaten vaikka revontulet pysyttelivät pohjoiseen levittyneen pilvikerroksen takana.


Seuraavana yönä olisi ollut kiinalaisillekin kuvattavaa. Puoleen yöhön saakka piti odotella, ensin taivaan tummumista, sitten revontulia. Yö oli kaunis; taivaanrannalla hehkui vielä iltaruskon värit, taivas oli tummansininen ja lopulta taivaalle piirtyivät vihreät loimut.












Saariselän talvireitit

torstai 5. huhtikuuta 2018

Salmilamminvaara

Lähellä Rukan keskustaa olevalla Salmilamminvaara on hyvä lähiretkikohde lumikenkäilijöille. Vaaralta on kauniit näkymät länteen Kitkajärven suuntaan ja toiselle puolen Valtavaaralle. Siitä huolimatta siellä on hyvin vähän kuljettu talven aikaan. Tänä talvena FIS-hiihtolatu sentään kiertää perimmäisen lenkin Salmilamminvaaran puolelle, mutta on ollut talvia, että hiihtolatua ole tehty. Salmilamminvaaran korkein kukkula on linnuntietä vain puolitoista kilometriä Rukan kylästä. Matkan pituuden ei pitäisi olla esteenä. Esimerkiksi Valkeisrinteen tieltä vaaran laelle on matkaa reilu kilometri. Hiihtelin vaaralle aurinkoisena kevättalven päivänä.


Hankikerros on paksu, mutta ensimmäinen merkki kevään edistymisestä on jääpuikkorivi lumisella oksalla.


Valkeaisenlammen pohjoispäässä, metsäaukean laidalla erotan lumen alta lumikenkien jäljet. On täällä joku muukin käynyt lähiaikoina.


Salmilamminvaaran retken parasta antia on näkymät Valtavaaran vaarojen jonoon. Vaaran rinteessä näkee mikä on tykkyjen tilanne. Alempana kuuset ovat jo karistaneet lumivaippansa.








Salmilamminvaaran puut ovat enimmäkseen leveäoksaisia mäntyjä.


Kelokäkkyrät pidättävät oksillaan lumimöykkyjä.









Vaaran korkeimmalla kohti voi ottaa repun selästä, hengähtää hieman ja antaa katseen levätä ympäröivässä maisemassa.


Seuraavat kolme kuvaa on otettu Salmilamminvaaralta helmikuun puolivälissä. Keskitalvella pieninkin oksanpätkä on paksun huurrekuorman peitossa.






Välillä voi istahtaa kaatuneen kelon rungolle ja nauttia auringosta.


Palaan takaisinpäin Valkeaisenlammin jäätä pitkin. Komeat kalliot reunustavat lampea molemmin puolin.



tiistai 3. huhtikuuta 2018

Revontulien maaliskuu

En muista, että koskaan aiemmin olisi ollut niin pitkää revontulijaksoa kuin nyt oli maaliskuun loppupuolella. Ensimmäiset revontulet kuvasin 14.3. ja viimeisimmät 25.3. Tuona aikana, selkeinä ja kylminä pakkaöinä, oli lähes joka yö jonkinlaisia revontulia. Parin viikon aikana saattoi myös seurata miten kuun valo vaikuttaa revontulien näkymiseen. Maaliskuun puolivälissä kuu oli pienimmillään, jolloin öitä valaisivat ainoastaan revontulet, mutta kuun loppupuolella yöt olivat hyvinkin valoisia sekä kuun, että kesäaikaan siirtymisen ja päivän pitenemisen vuoksi.

Huhtikuussa on vielä mahdollista nähdä revontulia, tosin juuri nyt revontuliaktiivisuus on vähäistä. On suuri todennäköisyys, että tässä ovat osaltani talven viimeiset revontulet.

Tässä revontuliyötä valaisee puolikas kuu taustallaan Rukan valot.


Tahkolanrannan kylätien varrella loimuaa.




Joskus ei tarvittu kun astui ovesta ulos. Revontulet leimusivat talon yllä.










Jopa vähän pelottavalta näytti tämä kiemura mustine aukkoineen.












Kuunvalo häivyttää revontulten vihreää ja punaista väriä.


Väripilvi Ala-Kitkalla.


Viimeisenä revontuli-iltana kuunvalo oli jo niin kirkas, että otsalamppua ei tarvittu. Lyhyt, mutta voimakas revontulikaari näkyi hetken aikaa pohjoisen taivaalla.






Lopuksi kaari levisi taivaalle kohoaviksi loimuiksi, jotka hiipuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin.