perjantai 21. syyskuuta 2018

Lyngstuvan

Aamu on pilvinen, mutta idästä kajastaa selkeää taivasta. Lähden kävelemään rannan tuntumassa kulkevaa kylätietä pitkin kohti kuvassa tummana ja matalana erottuvaa niemenkärkeä. Siellä on Lyngenin pohjoisin paikka Lyngstuvan. Matkaa yhteen suuntaan on noin kolme kilometriä. Vierellä kohoaa Russelvfjellet,joka on 818 metriä meren pinnasta.


Muutama sata metriä ennen niemen kärkeä polku nousee ylös tasaiselle kannakselle. Oikealle jää Russefjellet ja meren puolella kohoaa pieni kukkula, jonka takana on Lyngstuvan.


Tasanteelle on kasattu kivistä "karsina", tuulensuojaksi varmaan. Siinä on myös vieraskirja.


Nousen meren puoleiselle kukkulalle. Alhaalla näkyy retkikohteeni, mutta vielä on monta kivilouhukkoa ylitettävänä ennen kuin sinne pääsen.




Aurinko on hetki sitten noussut vuorten takana.




Tuossahan se polku kulkee. Kivirakkaan on tasoitettu polku-uraa, joka erottuu kyllä kun tarkkaan katsoo.


Korkeat järkäleet peittävät näkymän niemen kärkeen ja merelle.


Muutaman kivikukkulan ylitettyäni olen perillä.


Oikea ajoitus, aurinko on juuri tullut esiin vuoren takaa.


Majakka ja tupa ovat vuodelta 1921, mutta Lyngstuvan on mainittu jo vuonna 1326 Norjan ja Venäjän verorajan läntisimpänä osana.










Tupa on hyvin varusteltu. Opaskirjan mukaan siellä on mahdollista yöpyäkin.


Tuvan seinässä olevassa opastaulussa reitti on piirretty jatkumaan rannan tuntumassa niin, että se yhtyisi tuloreittiini kukkulan takana. Koetan etsiä polkua kivierämaasta, mutta en löydä kohtaa josta pääsisi kukkulan toiselle puolen.


Ei auta muu kuin palata tuvalle ja jatkaa samaa reittiä mitä tulin.


Paluumatkalla näenkin ylhäältä käsin kivistä tehdyn nuolen, joka ohjaa kulkemalleni reitille. Meren puolen polkua ei siis enää käytetä, vaikka tuvan opastaulu niin neuvookin.


Kun aamuhämärissä kuljin nopeasti yrittäessäni kiirehtiä niemen kärkeen auringonnousun aikaan, en ehtinyt havaitsemaan polun varren pieniä yksityiskohtia. Takaisin kävellessä on aikaa tarkastella tien varren ihmeitä. Rannalla on kultarikkoniitty, jossa kasvaa muitakin tunturikasveja kuten tunturikohokkia. Kultarikot olivat jo kukkineet, mutta muutama kukka vielä löytyi.


Rannalla on myös laavu ja tulipaikka. Paikalliset ajoivat tähän autolla, varmaan siksi, että saivat tuotua polttopuita mukanaan. Tulipaikalla ei nimittäin ollut polttopuita.


Loppumatkaan toivat jännitystä lampaat, joiden laitumen läpi tie kulki. Valkoisien lampaiden joukossa oli yksi isompi musta, joka tuijotti minua. En ehtinyt katsella sitä tarkemmin kun tuli mieleen, että jospa se on pässi. Mietinkin mihin suuntaan lähden juoksemaan karkuun. Jostain syystä lampaiden kuvaaminen ei käynyt mielessä.

torstai 20. syyskuuta 2018

Blåvatnet

Lyngenin kuuluisimpia ja suosituimpia retkikohteita taitaa olla Blåvatnet, pieni turkoosinsininen järvi vuorten juurella. Kävelymatkaa tien varresta Sør-Lenangsbotnista on suuntaansa noin neljä kilometriä. Tromssan alueen matkaopas kuvailee reittiä: "kaikille soveltuva hieno reitti helpossa maastossa". Minulla on vähän eri käsitys helposta maastosta, mutta norjalaisilla lienee toisenlaiset kriteerit.

Avarassa maastossa kohde näkyy lähes koko ajan. Blåvatnet on jäätikön alapuolella ylängön takana.


Ensimmäinen kilometri on helppokulkuista kangasta ja suomaastoa.


Näkymä ylängöltä taaksepäin, Sør-Lenangenin lahdelle. Reitillä on nousua vajaat parisataa metriä, mutta nousu on niin loiva, ettei sitä huomaakaan.






Loppumatkalla ei voi puhua polusta, maasto on pelkkää kivirakkaa ja reitti on etsittävä punaisiksi maalatuista kivistä.


Päämäärä lähestyy, mutta tosiasiassa matkaa on vielä lähes kilometri järveä ympäröivälle lohkareikolle.


Siinä se sitten on, turkoosinsininen jäätikköjärvi vuorten ympäröimänä.










Järven yläpuolella olevassa jäätikössä on myös sinistä väriä.


Järveä ympäröi korkeitten kivilohkareitten labyrintti. Huomasin, että minulla ei ole yhtään kuvaa tuosta kivierämaasta, niin keskittymistä vaativaa oli etsiä kulkureittiä kivien välissä. Polkumerkinnät loppuivat kivimuurin reunalle, tai en ainakaan löytänyt merkintöjä kivikossa.

Paluumatkalla kuvasin ylängön kasvillisuutta. Vaivaiskoivun oksat ovat kaivautuneet puoliksi maahan.




Polkumerkintä ja "polku". Punaisia merkkejä on noin sadan metrin välein. Niitä on aika hankala erottaa. Sumuisella säällä noista merkinnöistä ei ole hyötyä vaan on turvauduttava kompassiin tai kuljettava viereisen joen rantaa.


Tässä olen jo lähellä tietä. Matkaa tuli kaikkine mutkineen noin 9 kilometriä. Kenkävalintani ei onnistunut. Minulla oli matalavartiset maastolenkkarit, kun tälle reitille olisi pitänyt valita tukeva maastokenkä. Varpaat protestoivat vielä seuraavanakin päivänä.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Matkalla Norjassa II

Reisavuonolta Lyngeniin

Aamu Steinvik Fallassa on kaunis ja vuodenaikaan nähden lämmin. Lähdemme jatkamaan matkaa vuonojen rantoja seuraillen kohti 60 kilometrin päässä olevaa Olterdalenin lauttasatamaa, josta pääsee vuonon yli Lyngenin niemimaalle.


Vuonon takaa näkyy 1400 metrin korkuisia Lyngenin vuoria, jotka nousevat jyrkästi heti meren rannasta. Siksi niemimaan itärannalla ei ole teitä eikä asutusta noin 40 kilometrin rantaviivalla.


Lyngenin niemimaalla on 140 jäätikköä. Kameran pitkä putki poimii jäätikön laen.


Tulemme Olterdaleniin juuri sopivasti lautan lähtöaikaan. Matka Lyngenvuonon poikki Olterdalenista Lyngseidetiin kestää 40 minuuttia. Vuonon rantoja kiertäen matkaa Lyngseidetiin tulisi noin 140 kilometriä.


Lyngenin yli sata kilometriä pitkä niemimaaa katkeaa melkein poikki Lyngseidetin kohdalla, jossa vain kolmikilometrinen maakannas pitää niemen pohjoisosan kiinni eteläosassa.






Tuntuu ihmeeltä, että vuoren etelärinteellä oleva jäätikkö on vain noin 600 metrin korkeudella. Jäätä täytyy olla paksulti, koska aurinko ei ole sitä sulattanut.




Ensimmäinen pysähdyspaikka Lyngenillä on Sør-Lenangsbotnissa,  jossa jalkaudun Blåvatnetille. Siitä erillinen retkikertomus myöhemmin.


Ilta Russelvissä on kaunis. Auringon laskiessa taivas tarjoaa värinäytelmän.




Aamu on vähän pilvinen, mutta jostain pilvien välistä näkyy selkeääkin taivasta. Lähden viiden aikaan polulle, joka johdattaa Lyngenin niemimaan pohjoiskärkeen Lyngstuvalle. Siitäkin kerron myöhemmin eri jutussa.


Aamupäivällä pilviä on kahdessa kerroksessa. Alemmat pilvet ovat juuttuneet vuoriin.








Tienvarren levähdyspaikoilla on kukka-asetelmat ja kylän nimikyltti.


Storfjorden, suomeksi Omasvuono, on Lyngenvuonon perimmäinen haara, takana kohoaa Hattu.




Viimeinen vilkaisu Lyngenin vuoriin ja matka jatkuu Skibotnista Kilpisjärvelle. Säiden suhteen oli onnea, meri ja vuoret ovat ehdottomasti edukseen selkeällä säällä.