sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Myllerrystä Korkeakoskella

Maaningan Korkeakosken parkkipaikka on lumen peitossa, joten auto on jätettävä tien varren levikkeelle. Jäljistä päätellen parkkipaikkaa on kyllä aurattu jossain vaiheessa, mutta lumentulon jälkeen on tullut pakkanen, joka on jäädyttänyt hangen kovaksi ja siihen ei lumilinko enää pysty.

Vielä Löytynjoen ylittävällä sillalla ja koskenniskalla ei huomaa mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta kun lähtee laskeutumaan alas jokiuoman rotkoon, on polulla jo ensimmäiset kaatuneet puut. Jäätyneen lumen peittämät portaat ovat normaalina talvenakin haastavat, nyt sitä enemmän kun on pujoteltava kaatuneiden puiden oksien alta.

Minulla on mukana sauvat, jääpiikit ja lumikengät. Jääpiikkejä ei tarvitse koska polun reunoilta löytyy pehmeää lunta johon jalan voi asettaa ja lumikengistä ei ole hyötyä kovalla lumella jyrkässä rinteessä. Sauvat osoittautuvat parhaiksi apuvälineiksi. Pysähdyn puolivälissä rinnettä kuvaamaan hävitystä. On ollut aikamoinen rytinä kun puita on kaatunut jyrkänteen reunalta alas rotkoon.


Portaiden kaiteet ovat poikki monesta kohti.


Vielä on matkaa alas puunrunkojen välisssä puikkelehtien.




Lopulta pääsen kosken alapuolelle. Koskiuomassa on muutama kaatunut puu. Olihan niitä siinä jo ennestäänkin, mutta nyt on tullut muutama lisää.






Paksu kuusi on mennyt poikki noin kymmenen metrin korkeudesta. Siinä seistessä tulee yht'äkkiä mieleen, että ei tämä paikka ole edelleenkään turvallinen. Puiden oksilla on paksusti lunta, pakkasta on noin kymmenen astetta ja tuultakin on, vaikka tuuli ei juuri nyt tunnukaan täällä rotkon pohjalla. Lähden nousemaan takaisin ylös.


Kierrän kosken rantoja kaiteiden vierestä uomaan kurkkien. Vielä on lumen ja jään keskellä avointa niin paljon, että kohina kuuluu.















Olen käynyt Korkeakoskella monena vuonna sydäntalven aikaan, nyt ensimmäistä kertaa näen näin paljon lunta ja jäätä koskiuomassa. Jätän koskimaiseman odottamaan kevättä. Kolmen kuukauden kuluttua täällä näyttää jo toisenlaiselta.



keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Paluu huurrerannalle

Kahden ja puolen viikon aikana Kuusamossa näin neljänä päivänä aurinkoa. Vain yksi päivä oli täysin aurikoinen, muina päivinä aurinko tuli hetkeksi näkyviin. Merkittävä ero edellistalviin verrattuna on, että yleensä sydäntalven selkeinä päivinä on kova pakkanen. Nyt pakkasta oli vain muutamia asteita, alimmillaan -17 astetta.

Monena talvena olen tähän aikaan kuvannut pakkasusvan verhoilemaa jokimaisemaa. Usva alkaa muodostua sulan veden ylle vasta kun pakkasta reilusti on yli 20 astetta ja on täysin tyyntä. Lauhassa säässä ei siis usvia ollut, mutta rannnan puihin ja pensaisiin oli huurre jäätynyt paksuksi kerrokseksi.




















Muisto syksystä. Muutama keltainen lehti oli jäänyt kiinni pieneen pensaaseen.



Kävelyn jälkeen istuimme tulille jokirannan kodalle.






Koskikarat eivät ole ainoita uimareita koskessa. Koskikellujat nauttivat menosta virran vietävinä.


Kota maastoutuu hyvin lumiseen maisemaan.



Tammikuisia auringonlaskuja koskella vuosina 2016 ja 2017:




sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Valon juhlaa tunturissa

Marras-, joulu- ja tammikuu ovat vuoden pimeintä aikaa ja tänä talvena erityisen pimeää, koska aurinkopäiviä on ollut poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi Kuopiossa Ilmatieteenlaitoksen mittarit eivät havainneet yhtään aurinkoista tuntia joulukuussa. Siksi on juhlahetki kun valo valtaa tunturin. Ei se aurinko nytkään lyhyttä neljän tunnin päivää jaksanut paistaa, mutta pari tuntia noususta puoleen päivään oli yhtä valon juhlaa.

Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, koska taivas on värikkäin ennen auringon nousua.


Vallitsevasta korkeapaineesta huolimatta pilvimassa on jäänyt kerrokseksi alaville paikoille.


Vaarojen laet nousevat saarina sumumerestä.


Vähän ennen auringonnousua alkaa sumukerros liikkua ja kääriytyä Pyhävaaran ympärille.




Kello 10 aurinko ilmestyy horisontista Juurikkavaaran takaa.




Taidetta tunturissa.




Paras hetki on silloin kun aurinko alkaa valaista pilvikerroksen pintaa.







Kestääköhän koivu katkeamatta tuon valtavan jää- ja lumikuorman.


Vain ison Pyhävaaran korkein laki on enää näkyvissä.












Vähän ennen puolta päivää lännen suunnalta työntyy pilviä auringon eteen. Esirippu laskeutuu, valon juhla on ohi.