perjantai 30. heinäkuuta 2021

Keskikesän kukkia Kuusamosta

Pitkään jatkunut hellekausi aikaisti ja lyhensi luonnonkukkien kukinta-aikaa. Kuusamossakin heinäkuun alkupuolen helteiset päivät jouduttivat esimerkiksi tummaneidonvaipan kukintaa. Ehdin kuitenkin nähdä ne juuri parhaimmillaan. Nämä tummaneidonvaipat on kuvattu 12.7. Tosin, viime kesänä ne olivat vielä aikaisemmassa, jo kesäkuun puolella kukassa. 















Pulskaneilikka viihtyy ojien pientareilla, niityillä ja esim. Oulankajoen rannoilla. Se kukkii samoihin aikoihin tummaneidonvaipan kanssa. 


Pulskaneilikan hapsureunaiset kukat ovat koristeellisen näköiset.

 
Tänä kesänä en ehtinyt suolle kämmeköiden kukinta-aikaan. Tämä kämmekkälaji kirkiruoho viihtyy myös kuivalla kalliolla, tässä jo hieman ohikukkineena. 

Hyvällä tuurilla tienvarren tataarikohokit ehtivät kukkia ennen kuin niittokone jyrää ne.  Toinen Kuusamon tienpientareiden erikoisuus, kaarlenvaltikka, oli jo ehtinyt kuihtua.







Ilta Kitkajärven rannalla. On lämmintä ja tuulenhenki pitää itikat loitolla. On mukava kulkea rantatietä ja katsella kun aurinko painuu Riisitunturin taakse. 

 







Keskikesällä rantoja ja niittyjä värittävät keltaiset kultapiiskut. Ne houkuttelevat paikalle perhosia, joita tänä kesänä on ollut runsaasti. Tämä kultapiisku sai taustalleen kultapalloja, eli auringon kimallusta kameran optiikan tallentamana. 


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Sorsavedelle taas

Jo toisen kerran heinäkuun aikana olen lähdössä soutuveneellä Sorsavedelle yöksi. Muina vaihtoehtoina olivat lähimmät kansallispuistot: Linnansaari, Tiilikkajärvi, Kolovesi tai Etelä-Konnevesi kajakilla meloen, mutta helppo lähteminen ja Sorsaveden erämainen tunnelma painoivat retkikohteen valinnassa. Koko päivän jatkunut kova tuuli tyyntyi alkuillasta ja tavaroita veneeseen pakatessa Laajalahden pinta on peilityyni.  





Koska edellisen kerran olin yötä Kaijanselän pohjoisosassa, niin nyt suuntaan sen etelälaidalle, Väärillesaarille. Yleensä pystytän telttani paikkaan, jossa on näkymät auringolaskun ja -nousun suuntaan, mutta nyt on ennustettu tuulta koko yöksi, joten tuulilta suojassa oleva leiripaikka on parempi tällä kertaa. 



Pieni kalliohylly saariryhmän itäisimmän saaaren länsilaidalla on suojassa olipa tuulensuunta mistä vain. Veneellekin löytyy hyvä paikka painanteesta kallion vierellä. 



Näkymä leiripaikalta etelän suuntaan. Lieneekö Väärätsaaret saanut nimensä siitä, että saaret ovat lomittain toisiinsa nähden niin, että muodostavat kuin suojasataman keskelle saariryhmää. 




Tämäkin leiripaikka on paljon käytetty, sen näkee rannalta kallion päälle tallaantuneesta polusta. Mutta ympäristö on siisti, yhtään roskaa tai muuta ihmisen luontoon jättämää ei löydy. 


Lähden saaren pohjoiskärkeen iltataivasta katselemaan. Majava on kaatanut kulkuesteitä läpi saaren. Saaren keskeltä johtaa useita tallattuja polku-uria rannan suuntaan. Se kertoo, että majava on ahkeroinut pitkään tällä paikalla. Kaatunut kuusi ei ole majavan aikaansaannosta, vaan ilmeisesti kesäkuun myrsky on onnistunut löytämään kulkureittinsä Väärillesaarillekin. 


Tumma pilvi peittää taivaan lännen ja luoteen suunnalla. Koska tuuli on luoteesta, arvelen pilvirintaman pian hajoavan ja siirtyvän. Istun laakealle kivelle ja jään odottamaan. 



"näillä rannoilla on viivyttävä pitkään, istuttava hiljaa, hengitettävä syvään" Maaria Leinosen runon säkeet tulevat aina mieleen Sorsaveden kalliorannoilla. Viime aikoina on herännyt huoli kansallispuistojen ylikuormituksesta kun yhä useammat luontokokemuksia etsivät ruuhkauttavat puistojen polut ja leiripaikat. Mutta olisihan laajassa maassamme muitakin paikkoja kulkea metsissä ja järvillä kuin kansallispuistot. Nyt heinäkuun puolivälissä eli vilkkaimpaan loma-aikaan vain muutamia veneitä näkyy järvellä. Tosin, sekin on enemmän kuin yleensä Sorsavedellä kohtaamani vesiliikenne. Eli hiljaista ja rauhallista on. 









Aurinko alkaa piiloutua taivaanrannan pilven ja saaren taakse. Sääennuste oli oikeassa, tuuli ei tyynny yötä kohti. Hyvä puoli siitä on, että yhtään itikkaa ei saarella ole kiusana. 







Tervanruskea veneeni maastoutuu hyvin. Se on lähes näkymättämissä pienessä poukamassa pensaiden takana. Viime aikoina olen käyttänyt yleensä yhden hengen Marmot-telttaa. Nyt otin kahden hengen Hannah-teltan, koska veneeseen sopii isommatkin retkivarusteet, toisin kuin kajakkiin. Onhan se mukavampi kun teltassa on tilaa tavaroillekin. Pienemmässä teltassa retkipatja vie lähes kaiken tilan. 


On puoliyö kun herään ääniin veneen suunnalta. Nousen tarkistamaan veneen kiinnitystä. Köysi on hieman löystynyt ja vene on päässyt vähän liikkumaan. Teltalle palatessa puiden takaa loistaa oranssinpunainen kuu. Jään odottamaan, että se nousisi ylemmäs, mutta pian tajuan sen olevan laskusuunnassa. Heinäkuun kuu näyttäytyy keskiyön aikaan vain hetken ja matalalla. 





Aamulla herään yksiössäni näihin järvinäkymiin. 


Mansikkakakku aamiaisella on poikkeuksellista, mutta sattui pala kakkua joutumaan mukaan kylmälaukkua pakatessa. 













Puran leirin ja pakkaan tavarat veneeseen. Edessä on kolmen kilometrin soutu vastatuuleen ennen kuin pääsen Ruunaniemen kärkeen ja siitä loppumatkan myötäiseen. Tuuli on edelleen luoteesta, joten saaristakaan ei ole kovin paljon suojaa. Esimerkiksi pitkä ja kapea Sääminki-saari on kaakko-luodesuuntainen, joten se ei anna suojaa kummallakaan puolella. 

Pidän taukoa suojaisessa lahdessa. Kirkkaassa vedessä pohjan juurakot ja kivet erottuvat hyvin. Sorsaveden vesi on myös puhdasta, juomavedeksi kelpaavaa. 



Kohtaan taas Sorsaveden ystävälliset lokit. Ne eivät kilju eivätkä tee hyökkäyksiä, vaan tulevat hiljaa veneen vierelle. Kallavedellä meloessani lokit tekevät pelottavia syöksyjä kohti kajakkia, nämä lokit eivät hyökkää, vaan kaartelevat soutajan yläpuolella ja laskeutuvat sitten muutaman metrin päähän veneestä. Kalastajien kavereita?



torstai 15. heinäkuuta 2021

"pois on jo niityn vihreys kai"

Otsikossa olevat laulun sanat tulevat mieleen kun katselen niittojälkiä Savolanniemen niityllä. Jo viime kesänä huomasin, että niittykukat niitettiin heti heinäkuun puolenvälin jälkeen ja nyt niitto on tehty vielä aikaisemmin. Aiempina vuosina niittykukat ovat saaneet kukoistaa elokuun puolelle. Nyt myöhemmin kukkivat niittykukat eivät ehdi tuottaa siemeniä. Aikaisesta niitosta kärsivät mm. nurmikaunokit, metsänätkelmät ja monet kellokukat. Savolanniemen niityllä esiintyy harvinaista hirvenkelloa, joka leviää siemenistä. Nyt siemenet eivät ole ehtineet kehittyä kun kukat on ajettu nurin. Myös metsänätkelmän kohtalo harmittaa. Sitä on ilahduttavan paljon pienellä alalla niittyä. Koska sekin kukkii myöhään, heinä-elokuussa, ei kukinta ollut päässyt kunnolla alkuun ennen niittoa.  

Ihmettelen vaan, miksi perustaa niitty jos sitä ei hoideta oikein. Lainaus Kuopion kaupungin nettisivulta:

Niityillä on tärkeä tehtävä rakennetusssa ympäristössä. Ne lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja rikastuttavat kaupunkinäkymiä avoimuudellaan ja värikkyydellään. Niittylajiston muodostumiseen vaikuttavat oleellisesti kasvupaikan olosuhteet kuten valo, kasvupaikan kosteus, maaperä ja sen ravinteisuus.

Niityn perustamisessa hoito on tärkeä osa onnistumista. Niitty niitetään elo-syyskuussa kasvuston ränsistyttyä. (korostus minun tekemäni) Reheviltä kasvupaikoilta niittojäte ajetaan pois, näin maata köyhdytetään paremmin niittykasveille sopivaksi.


Näen ristiriidan niityllä tehtyjen toimenpiteiden ja edellä olevan tekstin välillä. 

Alla olevat kuvat on otettu kesäkuun viimeisenä päivänä, silloin kun niittykukat kukkivat ja pörriäiset viihtyivät kukissa. Unohtuiko pörriäistenkin pelastaminen?

kurjenkello


ketoneilikka


metsänätkelmä


pulskaneilikka


apila (jokin erikoisempi laji?)


ruusuruoho


Savolanniemen niittykukkia 30.6.


valkoinen kurjenkello


sininen kurjenkello


hirvenkello


lehtosinilatva


nurmikaunokki



nuokkukohokki



käenkukka