torstai 15. marraskuuta 2018

Revontulia pilvenraosta

Lokakuu ja vielä marraskuun alkukin oli kaunis, mutta nyt on lähes pari viikkoa oltu pilvessä ja sumussa. Juuri säätyypin vaihtuessa ehdin eräänä iltana rannalle revontulia tähyilemään. Vielä kotoa lähtiessä taivas oli selkeä ja tähtiäkin näkyi, mutta kun ehdin rannalle pilvet oli peittäneet taivaan. Pimeydessä erottui vain keinovalojen valaisemia pilviä. Jäin kuitenkin rannalle odottelemaan. Iltayö oli vuodenaikaan nähden lämmin, joten ei tullut kylmäkään siellä seisoskellessa.

Sitten alkoi tuulla, pilvikerros raottui hetkeksi ja vihreää revontulivaloa alkoi erottua pilven lomasta. Hetken aikaa ehdin kuvata taivaantulia, ja sitten esirippu laskeutui, eli pilvimassa vyöryi revontulien eteen.



















keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Pilvien yläpuolella

Päivä alkaa valjeta sumuisena. Edellisenä päivänä on pysytty sisätiloissa, kun jäätävän vesisateen jälkeen tienpinnat olivat niin liukkaita, että tietä hiekottamassa ollut pyörökuormaajakin oli liukunut ojaan. Kun illalla kävin pihalla, olivat portaat, pihan sora ja auto paksun jääkuoren peitossa.

Sumupilvessä näyttää kuitenkin olevan aukkoja, joten päätän lähteä katsomaan olisiko ylempänä Rukan laella vähemmän sumua. Ajaessani Juhannuskalliontietä ylös päin, näen tien varrella kaksi ukkometsoa. Harvinaista, että ovat tulleet tänne loma-asutuksen keskelle.

Lähellä Maston parkkipaikkaa on vielä sumuista, mutta lähestyessäni ylhäällä olevaa parkkipaikkaa masto alkaa erottua sumun seasta ja mitä ihmettä, se on auringon valaisema! Kun pääsen parkkipaikalle, olen tullut pilvien yläpuolelle.
Pilvikerroksen raja on tasainen, on kuin olisin saarella pilvimeren ympäröimänä. Laitan repun selkään ja lähden polulle, kävelemään kohti Juhannuskalliota.

Yöllä on ollut muutama aste pakkasta, joten maassa on kuuraa. Jääsateen jälkeen polun kivet ja juurakot ovat liukkaita. Ennen jääsadetta Juhannuskallion puut  olivat paksun kuuran ja jään peitossa, nyt on oksilla on vain ohut kerros jäätä.




Juuri nyt haluaisin olla tuolla, neljän kilometrin päässä Pyhävaaran laella. Pyhävaaran korkein kohta erottuu pienenä luotona pilvimeressä.


Pilvien väri vaihtuu jatkuvasti. Kun aurinko on juuri pilvikerroksen tasolla, ovat pilvet vaaleanpunaisia.


















Horisontissa erottuu kapeana tummana juovana Venäjän suurtunturien laet.




Pyhävaarasta ei ole paljon näkyvissä. Pyhävaara on noin 460 metriä meren pinnasta, joten pilvikerros on nyt noin 440-450 metrin korkeudella.


Pohjoisen suunnalla Valtavaarasta on vähän enemmän näkyvissä. Samanlaiselta näyttäisi Rukan lakikin, Valtavaara ja Ruka ovat lähes samankorkuisia.














Puun juurelta löytyy vielä riekonmarjoja, joiden lehdet ovat säilyttäneet punaisen värin. Suurin osa vaaran laen kasvillisuudesta on jo ruskeaa ja kuihtunutta. 







Paikallaan pysytelleet pilvet haihtuivat nopeasti kun alkoi tuulla.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Pakkaspäivä Kuusamossa

Kaunista pakkaspäivää Pyhävaaralla seurasi vielä toinen kylmä ja aurinkoinen päivä. Kun oli tiedossa, että matalapaine vesi- ja räntäsateineen on tulossa, päätin käyttää päivän valoisan ajan täysimääräisesti ulkona oloon. Aamu alkoi Juhannuskalliolta,  päivä kului Pähkänällä ja lopuksi joella rannan jäitä kuvaamassa.


Pyhävaaran ja Rukan Juhannuskallion välimatka on linnuntietä vajaa neljä kilometriä. Kaukomaisema on paljolti samanlainen, mutta siinä missä Pyhävaaran alapuolella levittyy Pyhäjärvi, niin Juhannuskalliolta katsellen lähimmät järvet ovat Vuosseli ja Rukajärvi.


Olen käynyt niin usein Juhannuskalliolla, että jotkut puut ovat tulleet hyvinkin tutuiksi ja kuvatuiksi. Kuten tämä kallion kolossa kasvava koivu, joka on kauneimmillaan huurretta oksillaan.





Vuosselijärven pinnalla kiiltelee ohut jääkerros.


Viime talvena puiden oksilla oli tavallista runsaammin tykkyä. Sen seurauksena tämä komea käkkyrälatvus pienentyi paljon kun pisimmät oksat katkesivat tykyn painosta.


Nouseva aurinko värittää huurteisia vaivaiskoivuja.




Kalliosyvänteen koivu myötävalossa....


...ja vastavalossa




Rukajärven pinta heijastelee vielä auringon valoa.




Pähkänälle Kitkajoen varteen on pitkä matka metsäautoteitä pujotellen. Tie loppuu kääntöpaikalle, josta on noin kilometrin kävelymatka kallion laelle. Talviaikaan Pähkänälle ei pääse, koska metsäautoteitä ei aurata. Nyt on hyvä tilaisuus käydä Pähkänällä ennen lumen tuloa. Tähän aikaan vuodesta auringon valo ei enää yllä jokikanjonin pohjalle. Siksi jokivarren koivikko on vielä puolenpäivän aikaankin huurteessa.




Kanjonin pohjan kylmää sinistä varjossa ja kanjonin laidan lämmintä vihreää valossa, vastakohdat viehättää.






Joutsenien pääjoukot ovat jo lähteneet kohti etelää. Jäljelle jääneet etsiytyvät jokiin ja järvien sulapaikkoihin ruokailemaan.




Jokirannassa kävellessä huomio kiinnittyy pieniin jääkoristeisiin rannan tuntumassa.


Piikkilankahuurretta rannalla




Aivan kuin joku olisi ripustanut narulla jääpalan puunoksaan. Mutta luonto on askarrellut tämän ihan itse. Virran mukana kulkeutunut vesikasvin varsi on jäänyt kiinni joen ylle kurottuvaan oksaan. Pakkanen on muotoillut siihen jääsydämen.