tiistai 28. marraskuuta 2017

Auringonnousu Juhannuskalliolla

Aamutaivas kajastaa tummansinisenä ja taivaalla näkyy tähtiä, pitkästä aikaa. Marraskuu on ollut lokakuutakin pilvisempi ja sateisempi. Lähes kahden viikon Rukalla oloni aikana on ollut vain yksi aurinkoinen päivä. Nyt on tulossa toinen, mutta auto on jo pakattu lähtövalmiiksi, koska tänään pitää ajaa Savoon. Päätän kuitenkin ennen lähtöä käydä Rukan laella. Marraskuun aurinko on niin harvinainen ilmiö, että se on nähtävä ja paras paikka sen näkemiseen tässä lähellä on Juhannuskallio, jota koristavat lumi- ja jääkuorrutteiset puut.

Maston rinteellä tuulee. Puen kevytuntuvatakin lisäkerrokseksi, vedän pitkävartiset lämpösaappaat jalkaan ja pujahdan polulle kohti Juhannuskalliota. Kun alempana on lunta noin kymmenen senttiä, niin täällä sitä on paikoin kertynyt polveen asti.


Polku Juhannuskalliolle nousee parin notkon kautta, joten näkymä kaakon suunnalle, jossa aamutaivas kajastaa, aukeaa vasta kun pääsen Juhannuskallion laelle.




Avonaisella kalliolla lumi ei ole ehtinyt kertymään. Tuuli on pyyhkinyt paikoin kalliopinnan paljaaksi.


Jo lokakuun alussa puihin muodostui ensimmäinen tykkykerros. Marraskuun alkupuolen lämpöjakso pudotti tykyt kertaalleen, mutta nyt on taas muodostunut uutta lumi- ja jääkerrosta puiden oksille.




Ohut sumukerros ympäröi Pyhävaaraa.


Sininen hämärä ennen auringonnousua on aina yhtä ihmeellinen.












Aurinko yrittää pinnistellä esiin harmaasta pilvimassasta.


Yht'äkkiä se on horisontin yläpuolella ja värittää alhaalla levittyvän usvakerroksen.






Tähän aikaan vuodesta värikkään punaisen valon aika kestää pitkään, koska auringon kiertorata on matala ja mitä alempaa valo tulee sen enemmän se siroutuu ilmakehässä.










En millään malttaisi lähteä, mutta edessä on yli neljänsadan kilometrin matka. Haikein mielin jätän Juhannuskallion puut paistattelemaan väriloistossaan.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Sauvakävelyretki Jyrävän takarannalle

Aamupäivän sinisen hämärän aikaan asettelen reppua selkään Juuman Retki-Etapin parkkipaikalla. Lunta on edelleen niin vähän, että koppaan mukaan vain lumikenkäsauvat, lumikenkiä ei vielä tarvitse.

Niskakosken riippusilta on ylitettävänä jo muutaman sadan metrin päässä lähtöpaikasta. Nyt talvella tuo sillan ylitys tuntuu jotenkin pelottavammalta kuin kesällä. Musta vesi vilkkuu alhaalla siltalautojen välistä.  




Marraskuu on varmaan hiljaisin ajankohta Oulangan kansallispuistossa. Jäljistä päätellen olen ensimmäinen kulkija tänä aamuna. Myllykoskelle pääsee myös lähempää, Basecampin parkkipaikalta.






Pientä rakoilua pilvissä on, mutta auringonvalo ei jaksa kurkottaa Kitkajoen uomaan asti.




Lumi ja jää ovat koristelleet Putaanojan rannat. Usein tähän aikaan vuodesta Putaanoja on jo kokonaan jäätynyt, nyt vesi virtailee iloisesti kivien lomassa.


Putaanojan sillan ylitettyäni pujahdan pois merkityltä reitiltä ja oion metsän läpi Aallokkokosken rantaan. Maastossa erottuu siellä täällä polku-ura varvukon keskeltä. Täällä Kitkajoen takarannalla on pysyttävä lähellä jokiuomaa, koska viereinen Juuman vuomien alue on luonnonsuojelualuetta jossa liikkuminen on kielletty myös talvella.


Aallokkokosken äänien loputtua, kosken rauhoittuessa pieneen suvantoon, ei tarvitse kävellä kovin pitkälle kun edestä päin alkaa kuulua Jyrävän kumea kohina.


Siilasmaja näkyy suvannon takaa, mutta ylävirrasta katsottuna Jyrävä piiloutuu kokonaan.


Laskeudun varovasti alemmas rinteeseen Jyrävän putouksen yläpuolelle, josta näkee putouksen nielun.


Juuri putouksen kohdalla on pieni tasanne ja sen edessä kivipaasi, joka on kuin parvekkeen kaide. Sen takaa kurkin alapuolella kohisevaa putousta.


Jatkan matkaa Jyrävän alapuolelle. Takarannan tulipaikan polttopuuvarasto on kallion laella. En löydä kirvestä puukatoksesta, joten tulien virittäminen nuotiopaikalle ei onnistu. Nuotiopaikka on ihan joen rannassa vastapäätä Siilasmajaa. Muuten tulipaikan varustelu on hyvä, on pataa, pannua ja kattilaa.


Kalliojyrkänteen alapuolella olevalle tulipaikalle ei pohjoistuulet pääse tuivertamaan.




Jyrävä kuohuu vielä vapaana. Sydäntalven pakkaset jäädyttävät aikanaan putouksen ylle jääkannen.


Jyrävää ympäröivät kalliot ovat punertavaa kiveä. Kiviaines on pehmeää ja murenevaa.


Poropolun seuraaminen jyrkässä rinteessä kannatti. Löydän pienen luolan kallioseinämästä. Luola on noin pari metriä leveä ja alle metrin korkuinen. Vieressä on toinen syvennys kalliossa, sen kokoinen, että aikuinen sopisi siihen seisomaan.


Luolan lattia on kuiva, sen perällä on soraa ja kiviä, mutta luolan suulla on kuiva ja pehmeä sammalmatto, juuri sopiva istuinpaikka evästelijälle.




Lähden samaa reittiä takaisin. Jokivartta alavirtaan seuraten pääsisi Harrisuvannon laavulle ja Karhunkierroksen polulle, mutta päivän valoisa aika ei minun vauhdillani riitäisi sinne saakka kulkemiseen. Palaan takaisin tulojälkiäni seuraten.



Myllykoskella pysähdyn vielä ottamaan peruskuvan myllystä ja koskesta kun laskeva aurinko värjää pilviä pohjoisella taivaalla.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Ihana valo

Marraskuun aurinkopäivät on nopeasti laskettu. Siihen riittää yhden käden sormet. Parhaimmillaan Koillismaan marraskuu on pakkaspäiviä ja auringon matalaa valoa. Nyt on ollut enimmäkseen pilvistä. Kun sattuu lopulta hetki, että saa todistaa auringonnousua talveen koristautuneessa maisemassa, se on juhlahetki.

Pehmeä pakkaslumi on tarttunut jokivarren puihin ja pensaisiin. Virran väreilyssä heijastelee auringonvalon värjäämien pilvien punerrus.


Karan laulu kuuluu joka puolelta jokirannoilta. Miten noin pienen linnun ääni kantaakin niin kauas.


Jokirannan metsä on lumettomana melko ikävännäköistä rääseikköä. Nyt lumi kaunistaa kuivat oksat ja risukon.


Ehdin ylävirran rannalle juuri ajoissa auringonnousun aikaan.


Suopursuilla on valkoinen kukinto kuin kesällä.


Lokakuun pakkasjakso jäädytti jo maata, mutta täällä jokivarressa maa ei ole ehtinyt jäätyä. Polulla jalan alla tirskuu vesi.


Kylmää ja lämmintä valoa


Takarannan neljä mustaa pistettä ovat pilkkijöitä, tuo optimistinen ja uppoamaton ihmislaji.








Alavirran rannat ovat olleet paremmin tuulilta suojassa, joten lumi on pysynyt koivujenkin oksilla.


Valo on jotenkin keväinen, kuin huhtikuussa. Pakkastakin on vain pari astetta.










Sinistä ja kultaa joen rannalla.







Näihin tunnelmiin sopii blogiystävä aimariin runo:

Talven aurinko
tekee matala kaarta.
Ei se lämmitä
mutta on niin odotettu,
ja tavattoman tervetullut. 

Aino Riihiaho: Kutsun muistot luokseni (julkaisija Mediapinta 2017)