Ihana valo

Marraskuun aurinkopäivät on nopeasti laskettu. Siihen riittää yhden käden sormet. Parhaimmillaan Koillismaan marraskuu on pakkaspäiviä ja auringon matalaa valoa. Nyt on ollut enimmäkseen pilvistä. Kun sattuu lopulta hetki, että saa todistaa auringonnousua talveen koristautuneessa maisemassa, se on juhlahetki.

Pehmeä pakkaslumi on tarttunut jokivarren puihin ja pensaisiin. Virran väreilyssä heijastelee auringonvalon värjäämien pilvien punerrus.

Karan laulu kuuluu joka puolelta jokirannoilta. Miten noin pienen linnun ääni kantaakin niin kauas.

Jokirannan metsä on lumettomana melko ikävännäköistä rääseikköä. Nyt lumi kaunistaa kuivat oksat ja risukon.

Ehdin ylävirran rannalle juuri ajoissa auringonnousun aikaan.

Suopursuilla on valkoinen kukinto kuin kesällä.

Lokakuun pakkasjakso jäädytti jo maata, mutta täällä jokivarressa maa ei ole ehtinyt jäätyä. Polulla jalan alla tirskuu vesi.

Kylmää ja lämmintä valoa

Takarannan neljä mustaa pistettä ovat pilkkijöitä, tuo optimistinen ja uppoamaton ihmislaji.

Alavirran rannat ovat olleet paremmin tuulilta suojassa, joten lumi on pysynyt koivujenkin oksilla.

Valo on jotenkin keväinen, kuin huhtikuussa. Pakkastakin on vain pari astetta.

Sinistä ja kultaa joen rannalla.

Näihin tunnelmiin sopii blogiystävä aimariin runo:

Talven aurinko

tekee matala kaarta.

Ei se lämmitä

mutta on niin odotettu,

ja tavattoman tervetullut. 

Aino Riihiaho: Kutsun muistot luokseni (julkaisija Mediapinta 2017)