tiistai 27. syyskuuta 2022

Hiljaisia rantoja

Vene on ranturissaan monen metrin päässä "normaalista" rantaviivasta. Hiekkapohjainen lahti on matalaa, joten vesi on karannut kauas. Ei muuta kuin saappaat jalkaan ja työntämään venettä syvemmälle. Siinä touhutessa ehtivät hirvikärpäsetkin kimppuun ennen kuin saan airot veteen ja pääsen niskaan takertuvia hirvikärpäsiä karkuun. 






Odotin rantapuiden jo ehtineen ruskaväreihin, mutta ilmeisesti veden äärellä olevat koivut ja haavat ovat vähän myöhemmässä värien vaihtumisen suhteen. Lehtipuut ovat enimmäkseen vihreitä. Vain juolukat ja paatsamat hehkuvat rannoilla. 








Soudan lähes tyynessä noin kolmen kilometrin matkan Havukan kallion juurelle. On täysin hiljaista. Lintujakaan ei näy eikä kuulu. 


Kallion juurella paatsamapensaat loistavat keltaisena. 


Rantapenkassa olevasta lähteestä on johdettu putki siten, että vesiltä käsin voisi ottaa juomavettä, mutta nyt lähteen vedenpinta on niin alhaalla, että putkesta ei tule vettä. Majava on mellastanut lähteen ympärillä. Sen pureskelemaa haapaa kelluu rannassa. 


Kalliojyrkänteen juurella tuntee itsensä pieneksi. Jyrkänteen korkeus on noin neljäkymmentä metriä. 





Jatkan matkaa saaria kierrellen. Pidän taukoa eräässä saaressa ja keittelen nokipannukahvit. 


Paluumatkalla tyyntyy täysin. Taivas on "rastaanrinnalla". Vanha kansa tiesi, että kun taivas on rastaanrinnalla, se tietää poutasäätä. 


Olen ennen souturetkelle lähtöä lämmittänyt tuvan ja paljuveden. Auringon laskiessa laitan saunan lämpiämään ja sen valmistumista odottaessa istun laiturilla ja katselen valon hiipumista. 


Samanlaiset palleropilvet, joita näin souturetkellä ovat taivaalla vielä illallakin. 


Tämä kuva on otettu auringonlaskun jälkeen.


Loppuilta kuluu saunassa ja paljussa. Pimeä tulee nyt nopeasti. 


Rastaanrintaennuste toteutui. Aamu on kaunis ja aurinkoinen. Hieno syyspäivä on alkamassa.

10 kommenttia:

  1. Melkein kuulin sen hiljaisuuden kun soudit.
    Tuollaisen retken kun lukee ja katselee ottamasi hyvät kuvat, tuntuu kuin olisi itsekin pienen retken tehnyt. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan syksystä tulee aina haikeus vesillä ollessa. Tämä ihanuus loppuu pian.

      Poista
  2. Kauniit kuvat! Syksy on vain ehdottoman kaunista aikaa. Ihanaa, että joku ehtii ja jaksaa kuvittaa sitä 🥰

    VastaaPoista
  3. Virkistävä syyssoutelu. Nautit kaikilla aisteilla ympäristöäsi.
    Minä olen myös retkeillyt useana päivänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nyt on retkeillä kun ei ole pakkasta ja luonto tarjoaa parastaan.

      Poista