lauantai 21. heinäkuuta 2018

Kullaojan putous ja lohkareikko

Pohjois-Sallassa, pitkän soratietaipaleen ja kilometrin pituisen metsäpolun päästä löytyy pieni Kullaojan vesiputous. Viime syksynä kävin ensimmäistä kertaa paikalla ruska-aikaan, nyt olimme retkellä kolmen sukupolven edustuksella. Vietimme iltapäivän putouksella ja sen viereisessä lohkareikossa.

Naruskantiestä eroava Värriönpirtintie on nyt lanattu ja sorastettu. Tosin tiellä on suuria irtokiviä, joita on varottava. Uutta on putouksen alle johtavat portaat, penkki ja opastaulu.






Vielä tässä vaiheessa portaat eivät kaunista maisemaa, mutta harmaannuttuaan ne sulautuvat paremmin ympäristöönsä. Ilman portaita maasto putouksen ympärillä olisi kulunut pahasti, kun jokainen kulkija olisi tehnyt oman polkunsa putouksen reunalle.




Opastaulussa muistutetaan, että paikalla ei ole tulentekopaikkaa, vaan lähin tulipaikka on Naruskan tammella Värriönpirtintien alkupäässä.










Kokeilin luontokuvauskurssilla oppimaani panoraamakuvausta. Kuva on muodostettu seitsemästä pystykuvasta, jotka on otettu käsivaralla.



Kullaoja laskee pieneen lampeen, jonka takaa kohoaa korkea kallioseinämä. Kallio on yläosastaan murtunut suuriksi lohkareiksi, joiden väliin jää luolia. Tässä suuri kivikaari luolan yläpuolella.


Näkymä luolan yläpuolelta alas lammelle.


Luolan sisäänkäynti


Luolan sisäänkäynti on suurten kivilohkareiden keskellä.






Näkymä kallion päältä suoraan alas lammelle


Valkoinen metsäkurjenpolvi kukkii Kullaojan varrella.




torstai 19. heinäkuuta 2018

Kuntivaaran karhut

Kuljemme letkassa metsäpolkua kohti karhukojuja. Joillekin osallistujista tämä on jo toinen tai kolmas kerta karhukojulla, mutta suurin osa joukkueestamme on ensikertalaisia, kuten minäkin. Vähän hermostuineina vilkuilemme ympärillemme. Olemme ihan Venäjän rajan pinnassa, Kuntivaaran itäpuolella, karhujen mailla (sana kunti tarkoittaa karhua). Oppaamme Pekka osoittaa metsään, en näe mitään, mutta sieltä meitä ilmeisesti tarkkaillaan.

Jakaannumme kahteen kojuun ja Pekka ottaa ikkunoiden alaosasta noin 30 sentin korkuiset ikkunalasit pois. Edessämme on avonainen suoalue, jonka takana puiden välistä vilahtaa rajan vartiotorni ja kauempana Venäjän tunturit. Ja suolla on jo ensimmäinen karhu!


Kohta metsästä lyllertää valtavan iso uroskarhu. Se tulee ihan lähelle karhukojua ja asetuu makuulle niin kuin ei tietäisi että sitä kuvataan.




Karhuilla on selvästi jonkunlainen ruokailujärjestys. Aina kun metsästä ilmestyy uusi karhu, antaa aiemmin tullut sille tilaa ruokintapaikalla. Vain harvoin tapahtuu yhteenottoja.




Pienikokoinen naaraskarhu on hyvin vaalea.







Karhu tutkimassa onko muuraimet jo syötäviä.


Tämä karhu makasi pitkään puun juurella. Kerran se kohotti katseensa kohti kojua ja hetken katsoin karhua silmiin. Välimatkaa karhuun oli alle kymmenen metriä.










Vähän ennen puolta yötä lähdemme kojuilta. Karhut jäävät aukiolle. Ne varmaan ovat alueella aamuun saakka. Illan aikana paikalla kävi kaikkiaan 11 karhua ja kaksi merikotkaa.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Luontoharrastajan kuvauskurssi Kuusamossa

Osallistuin heinäkuun ensimmäisellä viikolla Kuusamo-opiston järjestämälle Luontoharrastajan valokuvauskurssille. Opisto tarjoaa monenlaisia kursseja valokuvauksesta kiinnostuneille, sekä lyhytkursseja, että koko lukuvuoden kestäviä kursseja. Viiden päivän aikana saimme tutustua Kuusamon monipuolisiin mahdollisuuksiin luontokuvaajalle. Kurssin ohjaajana oli tunnettu ammattiluontokuvaaja Jarmo Manninen.

Kurssiohjelma oli tiivis. Siinä ei noudatettu kahdeksasta neljään-työaikamallia, vaan se oli kuin suoraan luontokuvaajan oppaasta, eli luontoon lähdetään silloin kun on hyvä valo ja sopiva sää. Niinpä muutaman tunnin teoriaosuuden jälkeen suuntasimme roadtripille Oulangan kansallispuistoon. Kuvausretki alkoi illalla klo 19 aikaan ja päättyi seuraavana aamuna kello 6. Retken aikana käytiin Kiutakönkään maastossa kämmeköitä kuvaamassa kahdessakin paikassa, Oulankajoen varressa etsimässä pulskaneilikkaa (joka ei vielä kukkinut) ja nuotiotulilla, Kitkajoen Pähkänäkalliolla aamuauringon valon aikaan ja lopuksi Juuman Myllykoskella.
kirkiruoho kesäillan valossa

Kiutakönkään alapuolen suvanto


tummaneidonvaippa kukkii






Aamuaurinko oli noussut jo metsänrajan yläpuolelle kun tulimme Pähkänäkalliolle.
"peruskuva" Pähkänältä

Syvässä jokiuomassa on yön jäljiltä viileämpää kuin ylempänä kanjonin laidalla. Sumua alkaa kehittyä kun aurinko alkaa lämmittää ilmaa joen yllä.
Usvaa joella Ylikodan suvannossa

Ylikodan suvanto


Muutaman tunnin unien jälkeen joukkueemme oli jo matkalla Riisitunturille. Puolipilvisessä säässä kävelimme Riisin rääpäsyn ja istuimme Riisitunturin tulipaikalle evästelemään.









Seuraavana aamuna, kunnon yöunien jälkeen, olimme taas virkeinä lähdössä uusiin seikkailuihin. Päivän kohteena oli Valtavaara.
Vuosselijärvi

Kitkajärvi


suo Valtavaaralla


Valtavaaranlampi

Nokipannukahvia ja teetä Valtavaaranlammen laavulla

Vielä samana iltana ajoimme Kuntivaaraan karhuja tapaamaan. Siitä kerron eri jutussa myöhemmin.


Yllättäen olimme jo torstaissa ja matkalla viimeiseen retkikohteeseemme Hossaan. Siellä kuljimme Julma-Ölkyn lyhyemmän polun eli Ölökyn ylityksen. Reippaimmat joukkueestamme tekivät sen lisäksi noin kahdeksan kilometrin koukkauksen Värikalliolle. Päivä ei ollut kuvauksen kannalta paras mahdollinen, oli pilvistä ja väliin sataa tihuutti. Päätin, että Ölkylle on tultava uudelleen vaikkapa syksyn ruskavärien aikaan.















Ölökyn ylityksen vaikuttavin paikka ei mielestäni ole riippusilta, vaan laskeutuminen rotkon reunalta riippusillalle. Sillalle kuljetaan aluksi metalliportaita, joiden ritilöiden välistä näkee alas. Jos on korkeanpaikan kammoa, niin kannattaa pitää katse ylempänä. Portaat päättyvät pystysuoran seinämän yläpuolelle, joka laskeudutaan kierreportaita pitkin. Sen jälkeen alka kiviporraspolku, jossa askelmat on upotettu kivirakkaan.
askelmat kivirakassa 

metalliportaikko päättyy kierreportaisiin

riippusilta, jonka takaa näkyy nousu rakkaa pitkin portaille

Perjantaina katselimme viikon kuvasatoa. Paljon kuvia Kuusamosta lähti yhdentoista osallistujan mukana eri puolille Suomea. Vaikka monet kuvauspaikat olivat minulle tuttuja ennestään, niin aina kursseilla oppii jotain uutta ja saa uusia ideoita. Ja mikä parasta, nyt saattoi vain mennä joukon mukana kun tavallisesti järjestää itse kuvausretkensä.