Hillasoilla

Kuusamon ensimmäiset hillapostaukset somessa olivat jo heinäkuun puolivälissä. Minä olin siinä vaiheessa lähdössä Savoon, mutta ehdin käydä eräänä aamuna suon laidalla maistelemassa muutamia kypsäksi ehtineitä hilloja. Kuluneen parin viikon aikana on Kuusamossa ollutkin varsinaiset hillahulinat. Hillasato on ennätyksellisen runsas. Hillan kasvun onnistumisen suhteen kaikki elementit ovat olleet kohdallaan. Runsaslumisen talven jälkeen suot sulivat hitaasti ja hillan kukinta alkoi myöhään yöpakkasten mentyä. ”Hallat hankiin, hillat jänkiin”. Eli: jos lumi pysyy pitkään maassa, niin yöpakkasetkaan eivät aiheuta vahinkoa. Pölytyskin onnistui tuulettomassa ja lämpimässä säässä. Ja juhannuksen jälkeen marjamaat saivat sadetta. Nyt elokuun alussa avosoiden hillat ovat jo ylikypsiä ja kerättävää löytyy korpisoilta. Mutta nyt en havitellutkaan Kuusamon hillasoille, vaan ajoin vähän pohjoisemmaksi Sallan Naruskaan. 

Puhelimessa on täppä kartalla. Nuoremman sukupolven edustaja oli muutama viikko sitten Naruskan kairoja kiertäessään merkinnyt mummolle helposti saavutettavan hillapaikan. Sinne siis kantaen pikkurinkkaa, johon on pakattu kolmen litran ja yhden litran astioita.

Tulen tieltä metsän läpi aukean suoalueen laitaan. Ei tarvitse arvuutella löytyykö hillaa, koska jo kauas näkyy mättäitä, joissa oranssinkeltaiset marjat odottavat poimijaa. Olen ensimmäinen poimija tässä kohden suota, mikä on ihme, koska tien varrella oli autoja pysäköitynä. Mutta suoalueet ovat laajoja, sinne mahtuu poimijoita. Laitan rinkan kelopuun kylkeen ja alan hommiin. 

Enpä muista aikoihin nähneeni näin mahtavaa hillasatoa. Täytyy mennä ajassa taaksepäin aina 60-luvulle. Olin nuorena tyttönä isän mukana Haukivuoren laajoilla suoalueilla. Ja koska oltiin Savossa, ei kerättävä marja ollut hillaa vain lakkaa. Suomuurain, hilla, lakka, valokki tai muurain, nimitys vaihtelee maakunnan mukaan. 60-luvulla suolle mentiin vähintään kahden kymmenen litran sankon kanssa. Kun mehukkaat marjat painuivat astian täyttyessä, oli marja-astian täyteen saaminen tuskallisen hidasta, vaikka marjoja oli runsaasti. 

Kolme tuntia ja yhdeksän litraa marjoja. En ole nopea poimija, tämä taitaa olla henkilökohtainen ennätys. 

Seuraava päivä on pilvinen ja ilmassa on sateen tuntua. Päätän kuitenkin lähteä katsomaan paikkoja, joista edellisinä kesinä on aina löytynyt jonkun verran kerättävää. Nyt lähden vähän retkeilyasenteella, eilisen päivän saalis on vähentänyt paineita, joten nyt voin ottaa rennosti. (niin luulin). Matka alkaa veneellä Naruskajokea pitkin. 

Vaikka pääsisin metsän läpi suorempaa reittiä jängän laitaan, niin haluan aina kulkea tätä puron vartta pitkin. Kirkasvetinen, sorapohjainen puro kiemurtelee korpikuusten välissä kohti Naruskajokea. 

Korpisuon hillat ovat enimmäkseen muuraimia, eli kovia punaisia. Noin neljäsosa on kypsää. Nyt ei astia täyty niin nopeasti kuin eilen. On kurkittava lehtien alle koska kypsät hillat ovat painuneet maata vasten. Mutta korpihillat ovat huomattavsti isompia kuin avosuon hillat. 

Sadekuurot kulkevat vähän väliä yli ja joudun pitämään sadetta kelopuun rungolla istuen, mutta siinä kuurojen välissä käyn täyttämässä litran astioita. 

Sateen tauottua kiertelen vähän avosuolla ja sieltä löytyykin heinikon keskeltä hillamättäitä, joista saan nopeasti mukana olevat astiat täyteen.  

Toisen päivän hillasaalis 

Parin päivän suokävelyjen jälkeen kaipaa saunan rentouttavaa vaikutusta. Selkä ei ole tottunut kumara-asentoon ja sen tuntee. Saunaa lämmittäessä kuljen kameran kanssa erämökin ympäristössä

Onneksi heräsin aamuyöllä. Ulkolämpötila oli laskenut viiteen asteeseen ja jokimaisemaa peitti sumu. Nopeasti vaatteet päälle ja jokirantaan kameran kanssa. 

Kuvassa pitäisi olla äänet. Sumun keskeltä joen mutkan takaa kuului joutsenten ääntelyä ja kauempaa suolla huusivat kurjet. 

Vilukko rantapenkassa. Suurin osa kesän kukista on jo ehtinyt kukkia, mutta vilukko ja sininen rantatädyke kukkivat vielä.