Kultainen kuu ja värikäs revontulinäytös

Sunnuntai-iltapäivänä taivas selkeni. Kerrankin pilviverho avautui oikeaan aikaan, monen tuiskuisen ja tuulisen päivän jälkeen. Täysikuu kurkisti Pikku Konttaisen takaa kun ajelimme Virkkulaan päin. Kuun ympärillä oli kultainen kehä. Kello viidentoista aikaan iltapäivällä on jo hämärää, mutta tunti sitten laskenut aurinko vielä värjää kuun valoa.

Purnujärven hiihtoladulla tapaan muitakin kuun ihmettelijöitä. Nyt latu ei kaipaa muuta valaistusta. Kuun valossa näkee hiihdellä.

Jatkamme Virkkulan kylätielle katsomaan peltomaisemaa kuutamolla. Kuun valoa on niin paljon, että ensimmäiset viitteet revontulista näkyvät vasta kameran näytöllä.

Koillisen-idän taivaalle on muodostunut vihreä revontulikaari, josta nousee punertavia säteitä.

Sitten vihreät lieskat alkavat vahvistua ja kohota ylös kohti taivaanlakea.

Yht'äkkiä taivaantulet innostuvat villiin tanssiin. Valtava, leimuava pyörre loistaa taivaalla. Olen tottunut käyttämään tiettyjä valotusaikoja ja ISO-arvoja revontulien kuvauksessa. Nyt pienennän ISO:a ja valotan vain muutaman sekunnin. Kuun valo ja kirkkaat revontulet valaisevat voimakkaasti.

Olen aiemminkin nähnyt violettia revontulissa, mutta en koskaan ennen pinkkiä. Taivaanrannalla on vaaleanpunaista väriä.

Juuri parhaiden leimujen aikaan kylätietä ajaa auto. Sen valot heijastavat tien varren lumisiin puihin. En malta lopettaa kuitenkaan kuvaamista.

Hurjin valoshow kestää noin kymmenen minuuttia. Sitten revontulivyöry rauhoittuu ohuiksi nauhoiksi taivaalle ja pian näytös on ohi.

Kuin kuuta nousevaa

Julkisuudessa oli kovasti juttua superkuusta. Täysikuu näkyisi suurimmillaan lauantai-iltana. Yhdistin ilta-aurinkomaisemien katselun ja kuun katselun samaan retkeen, ja kuinka ollakaan, kiipesin taas kerran Pyhävaaralle. Meinasi jo kuukin unohtua kun jäin katselemaan vaaran laelta avautuvaa maisemaa. No, en myöhästynyt, koska kuu oli myöhässä. Sen piti nousta taivaanrannalle Ursan tähtikartan mukaan kello 22:10, mutta taivaanrannalla oli sen verran pilveä että näin ensimmäisen vilahduksen kuusta vasta kello 22:45.

Parhaat kuvat kuusta sain kuitenkin vasta auringonlaskun aikaan kotimatkalla (23:57). Silloin oli hämärtynyt niin että kuu näkyi kirkkaampana.

Vuoronvaihto

Kuusamo, Kiveskoski 14.11. klo neljäntoista aikoihin. Marraskuisen kaamospäivän aurinko laskee klo 14:47, mutta matalalta tulevat säteet hiipuvat jo aikaisemmin metsän taakse.  Kuu on noussut myös itäiselle taivaalle, mutta se näkyy aika vaaleana niin kauan kun etelä-lounainen taivas heijastelee auringonvaloa.

kuu Keltinkijärven yllä

Illan hämärtyessä alkaa pakkanen kiristyä. Järvi on kosken alapuolelta sula satojen metrien matkan. Kauempaa kuuluu paukahtelua ja ulinaa kun järvi jäätyy. Kosken matalat rannat ovat myös saaneet jääkoristeet.

Sinisen hämärän aikaan alkaa kuunsilta heijastella virrassa.

kuunsilta käännettynä

tulilla odotetaan

Ilta pimenee ja tuli hiipuu nuotiossa. On aika palata metsäpolkua autolle.

Pakkasen kiristyessä ovat lumitykit käynnistyneet Rukalla. Kuunvalo, rinteen valot ja lumipilvet saavat aikaan oudon värityksen maisemaan.

Ursan tähtikartta näyttää taivaankappaleiden sijainnin paikkakunnittain eri vuorokaudenaikoina.

auringon ja kuun sijainti Kuusamossa 14.11. klo 14.11.

Kuun hopeaa ja kultaa

Kuulun niihin joita täysikuu valvottaa aina silloin tällöin. Niin kuin esimerkiksi lauantaiaamuna

klo 4:45, kun heräsin ja havaitsin kuun paistavan matalalta metsän takaa. Vapaapäivän aamun voisi käyttää nukkumallakin, mutta jotenkin se kuu vaan kutsui ulos. Ehdin kameran ja jalustan kanssa läheiselle virralle vain toteamaan kuun piiloutuvan metsän reunan taakse. Kävin vielä rannalla, kun arvelin järvenselän takaa sen näkyvän pitempään. Ja olisihan se näkynytkin, jos pilvikerros ei olisi hiipinyt kuun eteen juuri kun olin saanut kameran jalustalle ja säädöt kohdalleen.

Koko viikonlopun ajan pilvikerros pysyttelikin Itä-Suomen yllä, mutta maanantai-iltana, juuri silloin kun kuu oli täydellisimmillään, pilvet kaikkosivat ja kuu tuli näkyviin. Se oli jo niin korkealla, että heijastukset veteen olivat hopeanvärisiä. Valon välke virrassa piirsi pitkällä valotusajalla kuvaan hopealankoja.

Vielä seuraavanakin iltana kuu kutsui ulos. Nyt lähdin muutaman kilometrin päähän, toiselle virralle. Tulin paikalle juuri kun se oli nousemassa kultaisena ohuen pilvikerroksen läpi. Jokimaisema kuutamolla oli huikaisevan kaunis. Mutta tiesin heti sen nähtyäni, että tätä kauneutta en pysty saamaan kuvaan sellaisena kuin haluaisin. Kuun valo virtaan oli kirkas, valon ja pimeän ero niin suuri, että en onnistunut valottamaan kuvaa haluamallani tavalla. Muutaman maisemakuvan jälkeen keskityin kuvaamaan yksityiskohtia, kuun valaiseman veden liikettä jään reunalla.

Helmikuiseksi ilta oli erikoinen. Taivas tähtikirkkaana, kuunvaloa, mutta ei pakkasta. Lämpötila

oli nollan tuntumassa. Yleensä helmikuussa on kova pakkanen selkeällä säällä. Säätiedotuksessa sanottiin että föhntuuli on tuonut tullessaan lämmitä ilmaa. Siinä varmaan syy outoon lämpöaaltoon.