maanantai 22. kesäkuuta 2020

Tikankonttien aikaan

Lämmin sää kiihdytti kasvun hurjaan vauhtiin. Yht'äkkiä kukkii joka puolella. Kiirehdin katsomaan Kuusamon kukkatilannetta ennen lähtöä Savoon juhannuksen viettoon. Vietin aamuyön tunnit käyden tutuissa paikoissa kukkatilannetta kartoittamassa. Tikankontin kukinta pääsi yllättämään. En osannut vielä odottaa niiden kukkivan, mutta siellä ne vilkkuivat keltapunaisena. Tosin, monin paikoin oli vielä tikankontteja joiden nuput olivat piilossa puikkomaisen lehden sisällä.

Yleensä Kuopion tikankontit kukkivat viikon tai jopa kaksi viikkoa ennen kuin Kuusamossa. Nyt eroa ei ollut paljon. Kukinta menee ohi nopeasti lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Ehdin siis vielä Kuopionkin tikankontteja kuvaamaan juhannuksen aikaan.

Kasviretki Kuusamossa ennen juhannusta:
kullero

suopursu


tikankontti aukeamassa


tikankontti sateisen yön jälkeen


tikankontti jo kukinnan loppuvaiheessa










vielä löytyi kukkivia neidonkenkiäkin


sudenmarja viihtyy samoilla paikoilla kuin kämmekät


valkoyökönlehti

valkoyökönlehti


suopursu 

tuomi kukkii Kiutakönkäällä


lapinvuokko



hillankukka (suomuurain, lakka)


lupaus tulevasta, tummaneidonvaippa


tummaneidonvaippa


kirkiruohon nuput

Kasviretkiä Kuopiossa juhannuksen aikaan:
tikankontti 18.6.






tikankontti 21.6.






lemmikki


metsäruusu


valkolehdokki


valkolehdokki


tähtitalvikki

torstai 18. kesäkuuta 2020

Alkukesää Naruskalla

Oltiin pari helteistä päivää Tuntsan erämaan portilla Naruskajokivarressa. Käytiin tarkistamassa miltä poikani eräkämppä ympäristöineen näyttää talven ennätyksellisen lumimäärän jäljiltä. Vaikka Naruskan suunnalta oli vielä pari viikkoa sitten tullut tietoa lumikinoksista Tuntsalla ja tulvivasta Naruskajoesta, niin Lapin kesä pääsi taas yllättämään. Lunta nähtiin vähän ojanpohjalla Naruskajärven luona ja joki virtaili uomassaan. Ja tunturikoivut loistivat keväänvihreinä.


Aurinko paistaa läpi yön, mutta joen varressa se piiloutuu puiden taakse muutamaksi tunniksi.




Tulvan jälkiä rantakoivussa


Koivun kevätvihreää kohdevalossa


Suoltioiva kesäyössä


Näyttää lupaavalta, mutta vielä ei ollut tunturikoivun oksista saunavastaksi. Lehdet olivat pehmeitä ja liimamaisia, jotka tarrautuivat käsiin kiinni.


Edellisviikolla oli metsäteiden puomit avattu kelirikon jälkeen ja nyt pääsi ajamaan Pimiäkuruun katsomaan Kullaojan putousta runsaan veden aikaan. Putouksen yläpuolella olikin nyt kaksi purohaaraa ja vettä putouksessa enemmän kuin koskaan olen nähnyt.




Lumi jää jää ovat viipyneet pitkään varjoisalla paikalla olevan putouksen ympäristössä. Putouksen viereillä pensas on vielä lehdetön.








Olimme liikkeellä aamuvarhain jolloin aurinko valaisee hyvin Pimiäkurun kallioseinämiä samoin kuin putoustakin.


Sorsajoki alittaa Naruskantien vähän ennen Naruskajärveä. Sillan luona oli pysähdyttävä ja jalkauduttava jokivarteen. Uskomattoman hieno rentukkaloisto jatkui silmänkantamattomiin molemmin puolin jokirantaa.










Enpä ole koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota kukkivaan vaivaiskoivuun. Avautuessaan koivun urpu on kaunis punakeltainen.






Mustikka kukkii juuri nyt runsaasti. Mutta tarvitaan pölyttäjiä ja vettä että satoa tulisi.


Juolukan kukkanuput


Sama kuin mustikalla, hillankukkia on runsaasti, mutta monta asiaa pitää vielä onnistua ennen kuin hillaa saadaan.